Maailma saa ohi virrata.

Hämähäkkimies antoi minulle traakkipuun pistokkaan. Epäilen, että se jossain kulttuureissa tarkoittaa jonkinlaista siirtymäriittiä. Ainakin traakkipuun ympärille on kietoutunut pitkähkö vyyhti rituaalinomaisia keskusteluja, jotka johtavat ehdotuksiin käydä hakemassa traakkipuu, tai ainakin istuttamassa se uuteen multaan, strategisia unohtamisia jotka johtavat uusiin ehdotuksiin ja niin edelleen. Nyt traakkipuu on vihdoin olohuoneessani ja se aiheuttaa minulle mietteliään olon.

Ajoittain oloni on hyvin hilpeäkin. Eilen se oli hilpeä kun kolusimme asujaimistoni pusikkoja ja polkuja etsien rantaa jossa voisi kalastaa ja pyöritin häntä lasten leikkipaikalla sellaisessa väkkärässä josta selvästikin tuli huono olo.

Oli selvästikin hänen vuoronsa kokea moista, väittäisin.

Kotonani komensin hänet tiukasti mukaani makuuhuoneeseen. Olin aikaillut asian kanssa jo aivan riittävän kauan ja kärsivällisyyteni alkoi olla lopussa. Hän ymmärsi olla esittämättä hankalaa ja seurasi nöyrästi.

Seurasi solmimista, sommittelua, teippaamista, mallaamista, kurottelua, yritystä ja erehdystä. Yhteistyömme oli melko sujuvaa muttei saumatonta. Virittelimme tauluja sängynpäätyseinälle. Olen asunut tässä jo yli vuoden, eikä seinillä ole juuri yhtään taulua. Huoneessa on psykedeeliset peuratapetit, ja se kaipaa kiintopisteitä, jotta ei tuntuisi siltä että sadat, jopa tuhannet peuransilmät tuijottavat minua taukoamatta kolmelta seinältä. Yksi seinä on täynnä kaapinovia. Sängynpäädyn yläpuolelle päätyi siis kuusi erilaista, eri kokoista taulua.

Kolme maisemaa. Yksi niistä on kulkukauppiaan äidilleni 50-luvulla antama taulu, jolla kauppias maksoi yösijastaan. Tai sitten sai myös maksun taulustaan, en ole enää varma miten tarina meni. Taulussa on kaunista sinistä sävyä, mikä oli harvinaista herkkua lapsuuteni 70/80-lukuisessa oravanpeässä, joka oli sisustuksellisesti vuorattu ruskean, vihreä ja poltetun oranssin kaikin eri sävyin. Minua ahdisti ne liian maanläheiset värit.

Toinen on kelta-vihreäsävyinen vesivärityö, Kaunomielen maalaama. Tunnistin, että siinä on tienvieri kotipaikkani läheltä, iso kivi ja paljon rehevää pusikkoa. Olen kotoisin pusikkoisesta paikasta. Tuossa taulussa näkyy se tunnelma jossa aurinko lämmittää niin kovaa että maisema sirisee, ja silti koko ajan kuulen miten lehtipuut kohisevat jossain kaukana.

Kolmas maisema on suuripiireisin maalitäplin kuvattu tie keskellä jänkää lapissa, taustalla siintää tunturi. Kesäheinän tuotos tältä kesältä. värit ovat raikkaat, Tummaa kylmää ruskeaa, valkoista, petroolinsinistä. Täplä keltaista. Jotenkin Kesäheinä on perinyt isänsä lappilaisuuden.

Sitten on Kate Bushin levynkansi. Useampikin mies on sitä katsoessaan kysynyt, miksi Katen hameen alta tulee musiikkia. Minä en ole tulkinnut, että nuotit tulevat hameen alta, vaan musiikki on osa sitä taikaa, joka syntyy kun tuuli heilauttaa hameen helmaa.

Sitten on grafiikkavedos, lumpeenkukka, lootus tai muu hieman utuinen valkea kukka ihanan petroolinsinisessä härdellissä. Työystäväni tekele, jonka sain kiitokseksi kun autoin häntä saamaan näkyvyyttä teoksilleen. Ihana kun ihmiset ovat luovia.

Kuudes kuva (koska en edelleenään ole hyvä parittomien numeroiden kanssa) on joulukortti. Keltaista ja ihanaa nukkumatinvaaleansinistä, piparkakkumana näköisiä pulleita kuusia ja hassu kissa siivet selässä virkkuukoukku kädessä. Se jotenkin sopi tapetteihin ja muiden taulujen väreihin.

Minun kotini on tullut paljon valmiimmaksi tämän kesäloman aikana. En halua, että se koskaan olisi valmis, mutta toistaiseksi tekämäni muutokset ovat tuottaneet minulle iloa.

Kävin ostamassa purkin maalia. Maalaan yöpöydät vaaleansinisiksi, sellaista vähän vaniljaiseen taittuvaa sävyä kuin 50-luvun cadillacit.