Goin' wherever it leads.

Sataa. Ja olen väsynyt. Kaupassa käynti oli ponnistus. Erityisesti se kohta, jossa piti laittaa nauhalliset kengät jalkaan. Mutta tein sen.

Pyörin Prismassa monessa hyllyvälissä hartaasti ja huolellisesti. Ei ollut mitään syytä hutiloida tai kiirehtiä. Kukaan ei halua leikkiä kanssani tänään, ja arvelen, että olen ansainnut sen.

Kotona laitoin terassinoven poikkeuksellisesti kiinni ja sytytin kynttilöitä syömään koleutta ilmasta.

Käytin kaiken energiani varmaankin eilen. Heräsin, join kahvia. Meikkasin, laitoin hiukset, pukeuduin kesämekkoon. Ajoin autolla pyöräkorjaamolle polkemaan jalkaa kiukkuisena, koska he eivät olleet vastanneet soittoihini ja viesteihin koskien mummopyöräni kuntoa ja valmiusastetta. Se oli valmis, ja heillä oli ollut ongelma liittymän kanssa. Minusta he olivat toimineet asiassa puutteellisesti, koska olin lähestynyt heitä asiassa myös facebookin kautta. Ja epäilemättä he tiesivät lopulta liittymäongelmastaan, mutta eivät yrittäneet tavoittaa minua muulla keinoin.

Sain pyöräni, ja voi sitä jälleennäkemisen riemua. Vaihdoin mekon farkkuihin ja singahdin heti juuri kiristetyt pinnat suhisten kaupungille. Jalan polkeminen kiukkuisesti auto- ja pyöräkorjaamoilla on tehokkaampaa mekossa kuin farkuissa, olen huomannut. Näin Kesäheinää, söin foccaciaa josta ilmeisesti jäi palanen kuivanutta yrttiä ylähampaisiini n. neljäksi tunniksi, ennen kuin ystäväni kertoi minulle asiasta. Tuon neljän tunnin aikana tapahtui asioita, joiden aikana ihminen ei haluaisi hampaissaan olevan italialaistyyppisiä yrttejä, mutta luulen, ettei tämä pieni vastoinkäyminen aiheuttanut mitään muutosta maailman kosmisessa järjestyksessä noin niinkuin suuressa mittakaavassa katsoen.

Löysin hurmaavat kengät. Olen etsinyt niitä n. neljä vuotta, sen jälkeen kuin violetit kippurakärksiset kitten heal -korkoiset talvinilkkurini maatuivat hiutaleiksi. Nämä ovat samaa merkkiä, mutta musta-harmaat ja harvinaisen kaunopuheiset ollakseen kengät, jotka todella puhuttelvat minua. Suorastaan lirkutteluahan tuo oli. Uskon silti, että kaikille lupauksille tulee olemaan katetta, toisin kuin monessa muussa tapauksessa kun olen kuullut lirkuttelua.

Singahtelin tilanteesta toiseen, ja ilmeni, että olen juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikealla kulkupelillä, kunhan vain hitusen odottelen. Odotellessani päädyin sattumalta juurikin oikeaan aikaan Rotuaarille kun hurmaava puolalainen nuori mieshenkilö jonka nimen ehkä osaisin kauniisti lausua perässä jos nyt kuulisin sen mutten muistaa tai varmastikaan kirjoittaa hurmasi yleisönsä. Hän puhutteli suomalaisia opettavaisesti. Kun teen näin, te taputatte käsiänne, kun teen näin, te sanotte ihastuneesti uuuuu. Ja tulkaa tähän köyden muodostamaan linjaan, lähelle katsomaan. Ja kun lopetan esityksen antakaa minulle rahaa. Jos joku ei tiedä, minkä verran tällaisesta showsta yleensä maksetaan, niin ihmiset yleensä antavat 50 euroa.

Hän oli hitusen keskinkertainen motirisesti mutta verbaalisesti ja hurmauksellisesti oikein hyvä. Oli mukavaa nähdä ihmisiä pitkästä aikaa katsomassa jotain tuollaista ilmeet avoimina, valmiina yllättymään. Tätä minun on ollut ikävä koronan ajan.

Join olutta ja olin hilpeä. Seura oli loistavaa. Höpötimme. Lainasin pubin henkilökunnalta nitojan ja niittasin paitani nappislistan kiinni puuttuvan napin kohdalta ja tunsin olevani nerokas. Lopulta pyöräilin kotiin hämärässä hämmästellen sitä, että viimekesäiset silikoinein kiinnitettävät ledit pyörässäni toimivat vielä.

Tuo oli oikein hyvä lomapäivä. Mutta ehkä se kiskoi kaikki mehut etukäteen tästäkin, vaikka virvoittavien juomien määrä jäi hyvin kohtuulliseksi.

Ihan hitusen, ehkä ihan vain ohikiitävän hetken ajan tänään mietin, että ei sellaisetkaan päivät joissa osa ajasta tehdään töitä ole ihan kamalia.