Suoritin työpäivän - se ei edelleenkään tuntunut pitkästyttävältä, vaan pitkältä ja hikiseltä suorittamiselta - jonka jälkeen palkitsin itseni rojahtamalla sohvaan ja ohjaamalla puhelimestani marsuun signaalin, joka saa levyn sisällön valumaan elintilaani uutena, kiinnostavana, kiehtovana.
Paitsi ettei se oikeastaan ollut kovin kiehtova. Vähän laimea. Olin kovin pettynyt. En ikinä ennen eläissäni muista tilannetta, jossa olisin odottanut jonkin bändin uutta levyä tällä tavoin.
Ehkä odotukseni olivat liian korkealla.
Sain kuitenkin aiheesta mutkan kautta positiivisen elämyksen. Facebookissa oli kuva bändistä:
Eddie ei ole pitkä mies, 169 cm. Stone on, 185 cm. Tai ainakin pidempi kuin Eddie. Paitsi tuossa kuvassa.
Vähän noloa.
Sitten googlettelin Stone Gossardia, ja LÖYSIN VIHDOIN KUVAN JONKUN BÄNDIN JÄSENEN KÄYTTÄMSTÄ PSYKEDEELISESTÄ HATUSTA VUODELTA 1991:
Olen vähän luullut kuvitelleeni koko hattuepisodin, olen googletellut tuota asiaa muutaman kerran tuloksetta. Että oliko niillä valtavia, oudon värisiä kalifi-tyyppisiä etnolippiksiä, tai onko niitä olemassakaan. Näinkö taas unta.
Tarina menee niin, että tuona mystisenä vuonna 1991 hyppäsin kaverin autoon, ajoin ilmeisesti yhden-kahden maan rajan ylitse jonnekin johonkin festareille, joissa esiintyi monta nimekästä bändiä ja artistia. Jälkeenpäin olen vähän googletellut mitä ne olivat. Osan muistan hyvin, alkuosan huonommin. Internetin tietojen mukaan Pearl Jamin piti esiintyä tuolla, mutta olivat peruneet, mutta minä muistan kuitenkin jollakin tapaa hämärästi sen keikan. Erityisesti muistan tuon hatun. Hattu siis on ainakin ollut olemassa, vaikka keikkaa ei ehkä. Tämä tieto jollain tapaa helpottaa oloani.
Tuossa vaiheessa elämääni Pearl Jam ei ollut tehnyt minuun vielä lähtemätöntä vaikutusta, joten olen kovin epävarma havainnostani. Epäilemättä jos he olisivat oikeasti olleet paikalla, olisin tullut lähtemättömästi vaikutetuksi.
Ja ei, en ollut nauttinut alkoholia tai muita tajunnan tasoon vaikuttavia aineita tuona kuumana ja mutaisena päivänä.
Pyyhin kotitoimistoni kerniliinan. Ne tahrat lähtivät. Pyyhin myös muutaman punaviinilasin pohjasta eri pinnoille eksyneen tahran pois pinttymästä. Pesin koneellisen mustia vaatteita. Muuten olen ollut töitäni lukuunottamatta oudon hyödytön otus.
Olin kyllä reipas ja epäpinnallinen. En tarkoita, että olisin ollut syvällinen, vaan olin rento ja välitön ja avasin puhelinpalaverin lisäksi videoyhteyden yhden vähän oudomman kollegan kanssa, vaikka tiedostin kyllä olevani meikitön, kiilteleväkasvoinen ja saunapuhtailla ja laittamattomilla hiuksilla varustettu. Siinä vaiheessa kun sitten näin itseni koneen ruudulla, huomasin olevani myös edelleen pyjamassa.
Kyllä minä tämän vielä hanskaan.
Tässä on kyllä jotain ihan kelpo 70-luvun vibaa. Ehkä annan mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti