But the hours grew so empty and the ocean sent her waves.

Ja tapahtui niinä päivinä, että Keisari Corporatukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli etätyölle pantava. Otin vuoteeni ja kävin, tai siis näyttöni, näppiksen, rullahiiren, joitakin hyödyllisen näköisiä johtoja, yhden mapin, pari vihkoa, neljä sujuvaa kynää, kuulokkeet, kännykän laturin, pienen varastolliseni Pirkka juotavaa vadelmajugurttia eväsjääkaapista.

Siirryin kotiin vähän haikein mielin.

Raivasin vanhapiikakansakoulunopettajakirjoituspöydältäni kaksi huonekasvia evakkoon keittiön pöydälle, valon ääreen kuitenkin. Irmeli ja Jari ovat heidän nimensä. Levitin pöydälle kerniliinan, samaa kaunista sinistä Marimekon purnukka-kuviota kuin keittiössäkin, ja ilmettelin, mitä mahtavat olla liinassa olevat tahrat. Sitten unohdin ne tahrat, ja asettelin pöydälle näppiksen läppärin, päiväjärjestelynelikenttälehtiöni jossa on laiskiaisenkuvia ja siihen sointuvan sinapinkeltaisen kierrekansimuistikirjan ja ne neljä hienoa kynää. Otin kuvan kotitoimistostani, sometin sen yhteyshenkilöilleni ja asetuin loppupäiväksi ikkunan eteen työskentelemään, ihastellen takapihallani kyhjöttävää pallogrilliä ja harvan ja epätasaisen sireenpuskan läpi näkyvää lumi- ja sepelikertymää, jonka sulamista seuraan seuraavat viikot ja kuukaudet mielenkiinnolla.

Kuin jäitä polttelisi, arvioin viihtymistäni tällä kotitoimistolla, mutta yritän kyllä.

Mielialani kohosi hieman, kun juttelin Valssimiehen kanssa, ja tajusin, että vastaavassa tilanteessa vuosi sitten olisin ollut kotitoimistolla hänen sekä Pikkukirpun kanssa. Kestän tämän paremmin. Olen kovin, kovin myötätuntoinen niitä vanhempia kohtaan, joiden kotona asuvat lapset ovat koko ajan kotona heidän kanssaan, ja vanhemmat neuvottelevat keskenään aikatauluista sen suhteen, kumpi vuorollaan saa työskennellä saunassa.

Illalla kävin Kaunomielen kanssa noutamassa syrjäiseen Jyskiin tilaamani toimistotuolin. Matkalla sinne näimme ankeuttajia. Ne olivat vallanneet Lidlin vieressä olevan liikenneympyrän.



Tämä oli hämmentävää.

Illalla suhtauduin kovin levollisesti ajatukseen, että aamulla voisin nukkua hitusen pidempään, keittää pannullisen kahvia, koota toimistotuolini, istua kauniin toimistopöytäni ääreen pyjamahousuissa, villasukissa, hiukset huolettoman sotkuisella puoliponnarilla kasvoilta pois vedettyinä, kosteuttava B-vitamiinivoide rusottavilla kasvoillani kiillellen. Siinä se päivä sitten sujuisi, luurit korvilla asioita hoidellen, sähköposteja lähetellen ja tekstejä muokaten. Välillä tekisin parit joogavenytykset, söisin jotain mukavan kevyttä mutta ravitsevaa, pitäisin 2-3 elvyttävää sometaukoa. Työpäivän jälkeen pukisin nastakengät jalkaani ja kirmaisin läheisen järven ympäri pitkästä aikaa sitä metsäisempää reittiä myöten, saisin kerättyä ruotooni happea ja päivistäni nyt puuttuvia askeleita.

Aamun kahden peräkkäisen virtuaalipalaverin jälkeen tajusin, että nettini katkeilee niin pahasti, etten tulisi suoriutumaan puolenpäivän isommasta väenkokouksesta kunnialla. Kyllä minä ehdottomasti tarvitsen internetin aaltojen taukoamattoman liplatuksen saadakseni ääneni kuuluviin kanssaihmisilleni ja täten tarkoitukseni työelämässäni toteutettua. Kyhäsin powerpointteja, toisella kädellä, levitin cc-voidetta toisella, etsin käsiini auttavasti tilanteeseen sopivia vaatteita, singahdin töihin viemättä pahveja kierrätykseen, toimitin työpaikkani avuliaille henkilöille jakeluun n. 5000 kpl paperinenäliinoja joita olin Kaunomielen nolostukseksi hoardannut kauppareissuni yhteydessä, singahdin työhuoneeseeni vain todetakseni että siellä ei oikeastaan ole mitään hyödyllistä enää, paitsi telakka jonka nappasin kainalooni johtoineen, singahdin koulutustilaan yhdistelemään erilaisia johtoja ja laitteita satunnaisessa järjestyksessä ja mielestäni jopa nerokkaan luovasti, ja sain kuin sainkin ääneni kuulumaan mutta en ensin kuullut muita, seitsemännen yrityksen jälkeen lopulta kuulin myös heidät, juuri minuutilleen tilaisuuden alkamisen aikaan.

Tämän jälkeen singahdin vielä sinne sun tänne kun kerran olin paikan päällä, sitten kotiin, seuraavaan puhelinpalaveriin, puoli neljältä sain lämmitettyä toissapäiväistä vähän pahaa ruokaa, ja kas.

Keittiön pöytä lainehtii tavaroita ja astioita. Keittiön tasoilla on paljon kaikenlaista joutavaa. Mm. vitamiineja, eilisiä ostoksia, deodorantti, kasseja, työkaluja. Sohvalla on kasa sekalaisia asioita, jotka olen riipinyt pois toimistorepustani painamasta. Lattialla on toimistuoli, edelleen osissa, sekä kaikki sen pakkaamiseen käytetty materiaali sen näköisenä kuin vesikauhuinen orava olisi yrittänyt tehdä pienoismallin Sidneyn oopperatalosta. Toimistopöytäni pursuilee johtoja (1900-luvun alussa ei selvästikään oltu osattu varautua tällaiseen määrään johtoja), papereita ja keksinmurusia. Ne tahrat ovat ehkä tapetointiliisteriä. Uudenkarhealla näppiksellä on jo mustikkamehua, samoin kuin t-paidallani.

Olen nääntynyt.

No, en erityisesti kokenut, että tänään olisi ollut tylsää.



Tätä levyä kuuntelin.