lauantai 22. helmikuuta 2020

At the end of the day, that's what you do best.

Kävin eilen Konst O. Delin art goes afterworkissä. Siellä esiintyi bändi nimeltä Hietakettu. Oikein mukava kokemus, musiikki oli korvia hellivää ja heleää, kuohuviini edullista ja erinomaista, seura elähdyttävää. Minulle jäi eniten mieleen biisi, jossa ihmeteltiin, miksi hyvät miehet lankeaa aina hulluihin naisiin.



No, naiset aina rakastuvat renttuihin. Tasapeli.

Illalla aikaisin kotiin, vähemmän aikaisin nukkumaan. Mietin, pitääkö laittaa kello herättämään, että ehdin varmasti joogaan, joka alkaa 10.55. Koko viikon olen miettinyt tuota joogaa. Että sinne sitten pitää mennä, niin tulee edes kerran viikossa venyteltyä kunnolla. Ja pitäisikö käydä kahdesti viikossa, ainakin silloin, jos tiistaisin ei ole jotain kivaa tanssitunnilla yhtäaikaisesti. Vai pitäisikö käydä jossain muussa joogassa, jossain kansalaisopistossa, tulisiko se halvemmaksi kuin vähällä käytöllä oleva salikorttini. Vai pitäisikö minun vain käydä salilla useammin. Ehtisinkö, vai onko kyse vain laiskuudesta eikä ajanpuutteesta. Totta kai on.

Nukuin, heräsin ilman kelloa 8.20. Join kolme kuppia kahvia, mietin, että jos siivoaisin koko kämpän ja pesisin ikkunat, olisiko se riittävä tekosyy olla menemättä joogaan. Harkitsin tehdä puuroa aamupalaksi. Laittaisin siihe pakastemustikoita. Katsoin dokumentin kolmoismurhasta, jossa pohdittiin tilateeseen liittyvien epäkohtien lisäksi kuolemanrangaistuksen oikeustusta tai oikeutuksettomuutta ja asioiden seurauksia. Murhatuilla ihmisillä oli oikeasti sympaattisia sukulaisia, mikä on harvinaista, kun kyse on amerikkalaisesta dokumentista.

Kello tuli paljon, laitoin kiireesti koneellisen pyykkiä pyörimään, tungin suuhuni karjalanpiirakan jääkaapin ovenraossa, vaihdoin yöpuvun joogavermeisiin ja makuupussia muistuttavaan toppatakkiini, ängin jalkani jetinkarvaisiin moonbootseihini joissa oli taas huonolaatuista pahvia olevat pohjalliset menneet mykkyröille jalkapohjien alla mutta en ehtinyt suoristaa niitä, kinkkasin autolle joka askel kivistäen. Kaahasin joogapaikkaan ylinopeutta, parkkeerasin jonkin lipputangon juurelle, vinoon, toisaalta, se ei ollut parkkipaikka lainkaan joten mitä väliä, kinkkasin joka askel kivistäen joogaan, pukukaapissa joku täräytti kyynerpääni mustelmalle ovenkahvalla.

Sitten suoritin mindfulnessin alusta loppuun tehokkaasti, hengitin ja tyhjensin mieleni. Näin sinisiä kuvioita. Oikeasti jooga on ihan kivaa.

Joogan jälkeen ehdin suoristaa pohjalliset.

Kävelin autolle, minua vähän nolotti kun se oli niin selvästi ihan pöljällä paikalla täpötäyden parkkipaikan vieressä, ei-parkkialueella. Autossa radiosta alkoi heti luukuttua tämä:





6 kommenttia:

  1. Tonkpils. Mun joogaanmeno on toisinaan vähän samanlaista :) paitsi ettei siellä oo puutetta parkkipaikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän piti miettiä ensin, mikä tuo Tonkpils on... :-D

      Poista
    2. Tarina menee niin, että kuopus oli kaverillaan nähnyt Slipknotin julisteen peilistä. Siitä lähtien se on meillä ollut aina Tonkpils. Nähtiinkin bändi viime kesänä :)

      Poista
  2. Kiva kun kävit kuuntelemassa meitä ja tykkäsitkin :)

    VastaaPoista