Mutta sitten tuli sattumalta mies.

Nyt olen korkeakulttuurilla kyllästetty, oikein kunnolla ja perusteellisesti. Tällaisen helmen löytämisen takia kannattaa käydä vaikka 15 kertaa teatterissa tuntemassa lievää epämukavuutta miettiessään, että onkohan haperruttanut aivonsa ja keskittymiskykysä loputtamalla määrällä HBO:ta ja Netflixiä, eikä enää pysty keskittyään oikeiden ihmisten läsnäolevaan näyttelemiseen.

Mutta ei hätää, kyllä siihen pystyy keskittymään, uppoutumaan, unohtamaan oman oleassaolonsa jos se on riittävän hyvää. Kävin katsomassa Lokin, Kansallisteatterissa, (Isäntämiehen ehdotus, Moottoripyörämessuihin yhdistettynä, mikä tekee asioiden yhdistelmästä jotenkin kansantajuisemmin ymmärrettävän). Se oli upea. Kertaakaan ei tullut hetkeä, että olipa kömpelöä, tai miksi ne noin. Tai joko tämä loppuu. Näyttelijät pitivät intensiteetin korkealla, kannattelivat joka liikkeellään ja edellään tunnelmaa, lähes koko ajan tapahtui useita asioita yhtä aikaa, teksti oli käsittämättömän hyvää ja tuoretta. Lavastus ja toteutus oli jotain menneestä ajasta ja hyvin vapaasti kaikenlaista myöhemmästä, ei mitään väkisin, kaikki oli niin luontevaa ja intuitiivista. Emmi Parviainen on ihana, ja oli ne muutkin aivan kamalan hyviä, sivuhenkilöitä myöten kaikki uskottavia. Kaikkein hienoimpia kohtia olivat ne, kun rakkaudessa pettynyt nainen seisoo keskellä kimaltavaa suihkua, päälle sataa kimaltavaa, painavaa hiekkaa (suolaa, luin äsken) joka musertaa. Se oli vaikuttavaa. Vuoron perään kaksi naista koki saman, ja tunne oli hyvin samaistuttava.

En ollut ikinä ennen käynyt Kansallisteatterissa. Sekin oli jännittävää. Ihan eri ihmiset kuin Oulussa, ihan eri näköisiä ja paljon monipuolisemmin pukeutuneita. Rennommin. Oulussa kaikilla on viimeisen päälle mietittyä Marimekkoa ja puukoruja ja värikkäitä pasminahuiveja. Oikeasti. Ja kaikki naamat ovat tuttuja, täällä on vain rajallinen määrä väkeä.

Minulla itse asiassa oli Marimekkoa ylläni, mutta sellainen musta ajaton jokapaikanmekkoni, jota ei ehkä edes Marimekoksi tunnista. Olen käyttänyt sitä niin paljon, että se on jo excelissäni kohonnut täysin siedettävälle hinta/käyttökertatasolle, ja se oli vallan hyvä valinta tilanteeseen, jossa olen jännittävästi pois turvavyöhykkeeltäni. Juuri tällaisilla tilaisuuksilla perustelin ko. vaatteen hankinnan aikoinaan.

Väliaikatarjoilut piti tilata etukäteen, ja niiden sijaintia tiedustella juuri oikeasta lämpiöstä. En ole ikinä oikein ymmärtänyt sanaa "lämpiö". Se on vähän kuin "kylmiö", tai "ränni" tai "lennätin", ja en oikein osaa hahmottaa miksi sen nimi on juuri tuollainen, jotenkin olosuhteisiin tai toimintaan viittaava, vaikka oikeastihan se on kahvio/aula/odottelutila. Tämä ei ollut aivan yksinkertaista.

No, olisin löytänyt meidän tarjoilumme ilman opasteitakin, koska en nähnyt koko lämpiössä muita olutpulloja kuin Isäntämiehelle tilaamani. Minulla oli lasi punaviintä ja toinen vettä. Siinä istuessani kuuntelin paikallisten pasminahuivimummojen keskustelua (heillä ei ollut huiveja, mutta olivat selvästi vakiokalustoa). "Miten ihana tsehovilainen tunnelma!" "Miten hienoa ruumiillista näyttelyä!" Olin kovin samaa mieltä, hilpeänä punaviiniäni siemaillen ja itseäni havainnoistani onnitellen. Vaikka en ole juurikaan venäläisiä klassikoita lukenut, luulen nyt ymmärtäväni, mikä on tsehovilainen tunnelma. Ja tunsin, että koin nyt jotain sellaista, mitä olen aina halunnutkin.

Suosittelen, se oli kovin hienoa. Vaikka ei koskaan muuten kävisi teatterissa. Nyt tajusin, että rimani aiheen suhteen pingahti juuri nyt kovin korkealle.

Täällä siitä on kirjoitettu ihan sillälailla perusteellisemminkin, ja kuvankin lainasin: https://voima.fi/artikkeli/2019/miksi-tsehov-on-tarkeaa/

Ensitreffit alttarilla -kauteni päättyi tähän. Emme käyneet Suomenlinnassa, mutta kyllä, minä haluan jatkaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että niin hänkin, sen kummemmin kyselemättä. Varailemme nyt kiivaasti lippuja kevään festareille ja hän kysyi kainosti, tiedänkö minkä kokoinen pää minulla on. Että siis sopiiko hänen vanha kypäränsä minulle, ja voisimmeko kevään mittaan viettää aikaa hänen rakkaan harrastuksesa parissa. En sentään käynyt messuilla (hänellä oli varmasti paljon hauskempaa siellä äijäporukassa). Sen sijaan hömpöttelin päivän isolla kirkolla lapsuudenystäni kanssa, joimme aamupaladrinksuja, shoppailimme ilman kenenkään lapsia ja söimmä sitä sun tätä. Oli mukavaa.