I feel like Elizabeth Taylor.

Terttu voi huonosti. Olen nähnyt tuon ilmiön ennenkin, silloin kun vielä olimme työkavereita, ja Terttu kärsi talvisin kylmästä ja kaamosmasennuksesta. Se tiputteli lehtensä, yhtä lukuunottamatta, ojenteli kiemuraisia jäseniään tuskaisena ja parkui kurjuuttaan. Silloin raahasin hänet paikan lämpimimpään komeroon - siihen missä UPS paahtoi ylikierroksilla tuottaen yli-inhimillisiä lämpötiloja, ja Terttu toipui kuoleman porteilta takaisin kevääseen.

Muutamia vuosia sitten Terttu tosiaan sai kenkää töistä, hänet siirrettiin roskakatokseen (eli hän myös joutui asunnottomaksi viran päätytty). Minä hankin käsiinin leipäveitsen sekä 2 leveäharteista miestä, katkaisin Tertun korkeimmat osat veitsellä nirhaten, tungin hänen valtavan latvustonsa ja kolera-altaan kokoisen altakasteluruukkuunsa ranskalaiseen ihmeautooni jossa oli valtavat jalkatilat takapenkillä, ja siirsin hänet kotiini.

Yhteiselomme on ollut miellyttävää, ainakin minun mielestä. Tällä hetkellä Terttu siis mielenosoituksellisesti kohauttelee olkiaan ja lehdet tipahtavat yksi kerrallaan pahaenteisesti kahadellen.

Nyt asumme kahden, ja luulen, että Terttu kärsii kaamosmasennuksen lisäksi seuranpuutteesta.

hJoulukuuseni, jonka jouduin pystyttämään ikkunan ulko- enkä sisäpuolelle allergiaoireideni takia (ja siinä pystytysvaiheessa pääsin myös esittelemään kirveenkäyttötaitojani kuusen alaoksia karsimalla, mikä selvästikin oli juuri se tilanne johon olin alitajuisesti meidät johdattanut koska selvästikin halusin tehdä lähtemättömän vaikutuksen asuntooni houkuttelemaani miespuoliseen kohdeyleisöön), on kaatunut tuulessa, ja aloin tänään miettiä, että kaatumisesta saattaa olla jo useampi päivä, ehkä viikko. En stressaa.

Perjantaina, töissä haaveilin olevani ulkona, viileässä tuulessa. Ja sitten vielä jaksoin mennä sinne, kävelin reippaasti mutta viipyellen nastakengissä ja pipossa, heijastinliivi rumasti vartaloni kaaria epämyötäillen kuun kelmeässä valossa ja leppeässä talvituulessa läheisen järven isomman pään ympäri. Siellä on paljon puita, oikeita isoja puita jotka hoitavat minua. Pienen järven keskelä on salmi, jossa silta, ja voin näppärästi valita lenkkireitikseni joko lyhyemmän 2,5 km:n rietin, mikä on oikein miellyttä saunanodotuslenkki tai pidemmän ja nautinnollisemman 6,5 km reitin. On uskomaton tunne kun oikeasti jaksaa liikkua.

Nyt tajuan vuosikaudet liikkuneeni aika lailla väkisin, koska olen vain ollut 20 vuotta aivan liian väsynyt. Todennäköisin syin tuomitsen syylliseksi tähän alhaiset ferritiiniarvoni. Alettuani syödä rautaa kesällä olen toipunut työn ja elämänkriisien aiheuttamista väsymyksistäni aina ihan vain kohtuullisesti lepäämällä. Olen jaksanut liikkua, eikä atooppinen ihokaan ole vaivannut erityisesti vaikka on talvi.

Poika II sanoi eilen jossain asiayhteydessä (pyörin nuoren parin kanssa koko päivän Haaparanta-Torniolla elämistämme nautiskellen, melkein päädyimme vielä katsomaan Frozenin yhdessä), että hänen äitiään ei voi luonnehtia sanalla "rento". Asiayhteys oli sellainen, että siitä käsitti minua ehkä voivan luonnehtia tuolla määreellä. Hämmennyin. Onkohan loputon takakireyteni vihdoin hellittämässä? Tai olenko onnistunut hämäämään Poikaa noin hyvin? Ei huono suoritus sekään.

Istuin takapenkillä ja näpläsin kännykkääni Pojan ajaessa kotiin, Diiva lauloi etupenkillä. Olen päässyt miellyttävästi palaamaan lapsen, tai ainakin teinin rooliin vielä sen pahemmin dementoitumatta. Poika kysyi maireasti autoon istuttuaan "Nooh, onko ollut kiva päivä?" Diivan kanssa huusimme molemmat lapsenäänisesti "Joo!!"

Ostin Ikeasta ihan itselleni ihan minua miellyttävän tyynyn ja viileän täkin. Muutaman syvän ison keittolautasen ja ison kahvimukin, lisää hyväksihavaittuja vesilaseja, vessaan paremman maton peittämään lattian kummalliset lähtemättömät tahrat, amppeliin sopivan kasvin, vessaharjoja, kuten aina, pyykkimustekalan. En mitään erityisen tarpeetonta. Se viileä täkki ainakin oli tarpeellinen. En ymmärrä, miksen tähän ikään mennessä ole aiemmin ostanut itselleni sopivaa täkkiä. Ei se niin vaikeaa ollut, vaikka takaraivossa vielä joku vähän kuiskuttaakin "Ei minun takia tarvitse vaivautua". Kyllä tarvitsee, tai ainakin saa.



Toinenkin, koska tämähän on mainio. Rakastuin vähän.