Numbers keep falling off the calendar's floor.

Hankin taannoin - vilpittömin aikein ja tarkoituksin - kuntosalin jäsenyyden. Tämän jälkeen on tapahtunut asioita, jotka ovat vaikuttaneet vuorokauden tuntien ja viikkojen iltojen kulutustottumuksiini. Olen käynyt salilla hyvin, hyvin vähän, ja säännnölliseen kuukausimaksuun verraten käyntini ovat melko arvokkaita. Olen myös tanssinut, minkä alun perinkin priorisoin saleilun edelle, koska tanssi vetreyttää ja kiinteyttää aivojeni poimuja siinä missä latteita pakaralihaksianikin.

Ne muutama kerta salilla ovat kyllä auttaneet faskioitani venymään vallan mallikkaasti, ja ehkä en vielä luovuta vaikka järkisyyt puhuvat minua vastaan. Tänään muistelen, että ohjattuna liikuntamuotona on jooga. Jos muistaisin, minkä salin jäsenyys minulla on (ne kaikki kuullostavat samalta), voisin googlettaa joogan alkamisen aikataulun internetistä. Ensin pitää siis selvittää se salin nimi. Ehkä minun pitää käyttää jotain karttahakua, yrittää muistaa paikan osoite, ja katsoa löydänkö salin nimeä sillä konstein.

Tämä on aivan taivahan tosi.

Havaitsin itsessäni keski-ikäistymisen merkin. Kun ihminen menee kampaajalle, toiveikkain mielin, uuden elämän ja minuuden arpalipukkeen ostaneena, hänellä on usein mielessään joku hiusidoli. Haluan samanlaiset hiukset kuin Beoyoncella (osta peruukki)! JLolla (hanki latinosukujuuret)! Jollain Kardashianilla (osta peruukki)! Anna Puulla (lisäkeletit)! Minä ajattelin mennä ensi viikolla kysymään, saisinko vähän samanlaiset hiukset kuin tuoreella valtakunnansovittelijalla. Se on ehkä vielä vähän pitkä prosessi, liian lyhyiden otsahapsujen osalta, ja värityksessä jatkamme valitsemallamme Morticia-linjalla, mihin on vielä matkaa, mutta jonnekin sinne päin olen ollut menossa jo hetken. Nyt osaan siis sanoittaa tavoitteeni paremmin, kiitos työsopimusneuvottelu-uutisoinnin.

Jos vielä poistaisivat kiky-tunnitkin, niin en enää salaa kyseenalaistaisi työmarkkinapolitiikkamme järeitä lainalaisuuksia.

Hassulla tapaa tämä nykyinen parisuhdeolomuotoni on ajankäytöllisesti täsmälleen sitä, mitä lääkäri minulle määräisi. Isäntämies ei ole toisella puolen maapalloa kuukausitolkulla putkeen, minkä olen siis kokenut melko turhauttavaksi tavaksi harjoittaa parisuhteellista kanssakäymistä, mutta meillä on kuitenkin niin paljon käytännön asioita lautasillamme, että omaan käyttööni jää vallan muikea määrä iltoja ja tunteja ja viikonloppuja jolloin voin olla vain minä, palata itseeni siitä omituisesta leikistä jota jonkin verran edelleenkin pelaan siinä vaiheessa kun tutustun toiseen, siitä jossa en ole ihan varma olenko paikalla itsenäni vai sovittelenko taas jotain lainattuja naamareita. Olen vähentänyt sitä leikkiä, ihan varmasti olen, mutta se, että maltan palata itseeni ja olla yksin auttaa silti kovasti. Joskus malttaminen on kovin vaikea laji, kun on jonkin oikein kiinnostavan asian äärellä, ja siihen asiaan on hyvä kun on jonkinlainen käytännön pakko.

Lääkärini, ihan oikea lääkäri siis, jonka kanssa juttelin viikolla sattumalta lounasjonossa paahdettujen punajuurten äärellä, soitti minulle. Hän sanoi, että kun et kuitenkaan muista/ehdi/onnistu varaamaan hänele vastaanottoaikaa riittävän tehokkasti, niin hänpä laittaa sinulle lähetteen verikokeisiin ihan keskustelumme pohjalta. Olen hyötynyt rautakapselien napsimisesta kovin paljon, mutta on huolestuttavaa, että n. viikon tauko kapseleiden syönnissä sai muistini, ihoni ja vireystilani romahtamaan dramaattisesti. Nyt siis syön rautaa jälleen, mutta olen lievän toiveikas, että asiaan löytyisi järeämpiäkin konsteja.

Olen kuunnellut tätä alla olevaa uteliaana ja vähän hämmentyneenä. Kuullostaa niin paljon Red Hot Chili Peppersiltä, System of a Downilta ja sitten vielä tuo kasarimainen brittipoppipimputus tuossa päällä... Inxs? Toisaalta arvostan, että ihmiset tekevät asioita uudella tapaa, lainaavat vaikutteita, menevät epämukavuusalueelleen, eivät vain toista itseään, ottavat haasteita. Jokin tässä silti saa minut vähän huolestumaan.