Godspeed.

Joskus marraskuussa heitin kirveen kaivoon, hanskat tiskiin tai lusikan nurkkaan ruuanlaiton osalta. Mikään ei onnistunut. Kaikkeen menee liikaa mausteita, etenkin mustapippuria. Asiat ovat liian kypsiä tai raakoja, tai jotenkin vain epämiellyttäviä. Kun ei edes ollut ketään kelle kokkailla, lopetin homman sitten käytännössä kokonaan. Lakkasin ajattelemasta sitä. Laihduin muutaman kilon ja oloni oli muikea.

Jouluna laitoin jouluruuan, tontut auttoivat, ja se onnistui. Olin kiitollinen ja ymmärsin myös olla yrittämättä yhtään liikaa, pysyttelin ihan vain perusteissa.

Nyt sitten olen tilanteessa, jossa yksi sivupersoonistani, se hämäläinen ehtoisa emäntä, kahisuttelee essunhelmojaan hermostuneena. Lähipiirissä on Isäntämies, johon pitäisi tehdä vaikutus, osoittaa että kyllähän minä saan pyöräytettyä paistit ja piirakat ja muussit ja lisukkeet, ja aina meillä tuoksuu tuore pulla kun astuu sisään ovesta. Tunnistan tämän käyttäytymismallin aiemmilta kierroksilta. Bravuurini tuttavuuden alkuvaiheessa on lasagne.

No, tämä Isäntämies ehti varmoin ottein pyöräyttää minulle lasagnea jo ennen kuin itse tajusin suhteemme olevan edennyt lasagne-vaiheesen. Olen syönyt myös tortilloja, käsittämättömän hyvää lihamakaroonilaatikkoa, pitsaa, ylipäänsä melkein mitä vain mitä itsekin voisin tehdä, mutta jotenkin paljon helpommin ja paremmin ja toimitusvarmemmin. Hän jopa suorii astiat tiskikoneeseen tai kuivauskaappiin minua nopeammin.

Oma ruokakarmani on edelleenkin karmaiseva. Mikään ei onnistu. Edes juustoinen kinkkupiirakkani ei ole viime aikoina ollut taikavoimainen. Eikä edes jauhelihakeitto - valitsin siihen liian rasvaista lihaa ja laitoin liemeen liikaa lipstikaaa ja aivan kamalan paljon liikaa mustapippuria. Söimme sitä silti kohteliaan hiljaisuuden vallitessa. Seuraavana päivänä, lämmitettyäni keittoa lounaaksi, sain mahdollisesti lievän ruokamyrkytyksen. Tai ehkä se oli vain nöyryytyksen aiheuttama mielenjärkytys, joka sai elimistöni epävakaaseen tilaan.

Tämän jälkeen olen tyytynyt nöyrästi olemaan ruokahuollon vastaanottavana osapuolena. Hän keittää myös parempaa kahvia kuin minä. Tiedostan, että asialla on miellyttävät puolensa, ja tämä voisi olla ihan jopa tavoitetila, mutta geeniperimäni piehtaroi tuskissaan, vaikeroiden toteutumatta jäävää viettielämäänsä. Ehkä se emäntä ei oikein usko muiden sivupersoonieni kykyyn hurmata mies ylipäänsä, ja pelkää meidän muiden tumpeluuden takia homman sössiytyvän, mikä olisi hänen mielestään sääli, koska kyseessä on vihdoin sentään aito Isäntämies.

Nyt olen viritellyt loitsuja, että saisin jotain uinuvia kykyjäni heräteltyä. Tänään kestitsen luonani arvon naisia, ja aion ihan omin käsin tehdä foccaciaa sekä kukkakaalikeittoa. Tiedän asettavani heidät nyt riskivyöhykkeelle ja testiryhmäksi, mutta ehkä he tämän kestävät. Olen epäonnistunut keittiössä julkisesti ennenkin, minä ainakin kestän sen.

Päässäni soi näiden kolmen biisin mash-up.