Alan pikkuhiljaa ärsyyntyä siihen ominaisuuteeni, että kaikista mahdollista tunnevivahteista joista päiväni muodostuu, päällimmäisenä on lähes poikkeuksetta jokun nihkeä vihertavänkeltaisenharmaa nuhju. Moni asia on paremmin kuin eilen, mutta nyt en voi olla tuntematta läpitunkevaa petturuuden tunnetta. En taaskaan lähtenyt muiden mukaan. Ja niin käy aina, kun yksi ja sama ihminen kutsuu, vaikka tämä ei ole tarkoitukseni. Lisäksi olin hänelle äreä mutta eri syystä, ja jos olisin saanut puolikin sekuntia enemmän aikaa siihen hetkeen, olisin ehtinyt nielaista turhan äreyteni.
Diiva on kipeä, ja minulla ei olisi yhtään mukava olo ajatella, että hän on aivan koko päivän yksin. Kaunomielikin on jossain muualla. Toisaalta on aivan pirun mukavaa, kun on ilta ihan vain rauhallista kotiaikaa.
Kesälomareissun jälkeen huomasin, että olen aivan innoissani hetkistä, jolloin saan olla ihan rauhassa kotona tehden mitä lystään. En harmittele, että kun ei ole ketään jonka kanssa polttaa kynttilöitä ja viettää rauhallisia koti-iltoja. Tykkään niistä oikeasti kovin paljon ihan ilman ketään. Paitsi tietysti silloin, jos haluan marista, eli kertoa elämän epäkohdista ilman kehitysehdotuksia.
Huomiot parisuhteettomuudesta alkavat hahmottua kuin itsestään.
Minä yritän taas niin montaa asiaa. Olla rehellinen, reilu itselleni, onnellinen, ja viime aikoina myös parempi ihminen. Se on hieman ongelmallista. Kun olen reilumpi itselleni, olen ajoittain äreämpi muille, ja sitten en tunne olevani parempi ihminen, enkä erityisesti fiksumpi. Positiivisesti voisin ajatella, että olen oppimiskäyrän jyrkässä kohdassa.
Huomenna kyllä menen. Ihan minne vain.
Luin vanhoja tekstejä. Olen hyvin helpottunut siitä huomiosta, että en enää taukoamatta ajattele seinien maalaamista. Jossain vaiheessa luulin, ettei se pakkomielle loppuisi ikinä. Tosin inspiroiduin kyllä hieman vaarallisesti käytyäni Manna laRoosassa. Poden sisustuksellista runsauden pulaa. En siis runsaudenpulaa.
Mitähän muuta.
Huomasin myös teksteistäni, että minua harmitti talvi, ja toisaalta huomasin eilen aamulla, että pidän kesästä. Olen aina aiemmin ollut sitä mieltä, että säätila ei vaikuta mielialaani. Joko olen ollut väärässä, tai sitten olen muuttunut. Luulen, että olen muuttunut, ja ehkä se on ihan hyvä muutos, jos ei ota huomioon talvia. Kesäisin on paljon mukavampaa pukeutua, ja toisaalta se on myös paljon vähemmän tarpeellista. Ja ne kesävaatteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti