Through the mirror of my mind.

Loma on melkein nurkan takana. Sen ajalle on jo liplutellut kuviokelluntaan erilaisia asioita, joita voisin tehdä, ja tavoittelen kovasti olotilaa, jossa rentoudun lomallani näiden ajanvietteiden parissa, lomassa ja aikana, enkä suinkaan suorita niitä. Toisaalta loma on sen verran kiva asia, että sen eteen voi vähän suorittaakin, mitä sitä laskemaan.

Olen tehnyt itseäni koskevia havaintoja. Löytänyt jälleen lisää luonteen puutteita ja huonoja käyttäytymismalleja. Jälleen mietin, oliko tämä pitkä itsetutkiskelu tulostensa arvoista, vain olisiko minulle hyödyllisempää katsella profiiliani vain kadun aurinkoisemman puolen näyteikkunoiden heijastuksista.

No, ehkä minä, tiedostettuani asiat, joita en halua olla, osaan olla olematta niitä. Pikkuhiljaa. Ehkä oikeasti osaankin.

Ulkoinen vaikuttaa sisäiseen ja sisäinen ulkoiseen. Kaipaan uudistusta. Laitoin kirpparipöydän, koska minulla toden totta on edelleenkin vaatteita, joita en halua käyttää ja toisaalta liian vähän kaappitilaa. Vastaavasti ostin alesta muutaman t-paidan, alusvaatteita, ja seuraajat luottofarkuilleni. Ihan samanlaiset kuin edellisetkin, kahdellakymmenellä prosentilla edellisten hinnasta. Ostokset olivat hyvin klassista peruslinjaa, jota kohti olen palaamassa.

Löysin työpaikalla itsestäni valokuvan vuodelta 1995. Siinä oli erikoista se, että näytin hyvältä. Yleensä kasvoni aina jännittyvät kuvaushetkellä, väännän leuan eteen, jännitän posket, avaan silmät kauhistuneina. En ainakaan hymyile. En hymyile tuossakaan, vaan katselen tanssiesitystä hieman etäisen ja levollisen näköisenä, ikäänkuin en huomaisi, että minusta ollaan ottamassa kuvaa. Oikeasti tietysti huomasin sen, mutta huomasin myös, että pystyn täysin feikkaamaan tilanteen, jossa en muka huomaa, ja näin ollen saatoin poseerata kauniisti ihan luvan kanssa.

Turhamaisuus kun on synti, eikä meillä perähärmässä myöskään katsota hyvällä ihmisiä, jotka lipevästi hymyilevät ilman syytä ja tekevät itseään tykö kevein perustein. Tämän olen perusteellisesti oppinut. Minustahan ei oteta mitään lipeviä mielistelykukuvia, joissa yrittäisin olla parempi ihminen kuin mitä olen.

Saattaa olla liian myöhäistä muuttua tuolta osin.

Jotta jatkossakin edes mahtuisin kuviin koko komeudessani, kävin lenkillä vaikka laiskotti. Tosin ensimmäisen viidenneksen suoritettuani löysin jäätelökioskin, ja söin kesän ensimmäisen irtojäätelötuutin. Saksanpähkinää.