Over and over.

Flunssa kampitti minut. Tai jonkinlainen hiipivä elimistön tahmeustila. Hiekkaa solukalvoilla, mikään ei liiku, ei räkä onteloissa eikä impulssit synapseissa.

Se taisi alkaa jo viime viikolla. Katselin eri tilanteissa, päivä toisensa jälkeen, nahistuvia tomaattisiivuja ei lautasteni reunalla. Minä en syö tuoretta tomaattia, koska se jostain kohtalon oikusta maistuu oksennukselle suussani. Tomaattia on aina kaikenlaisissa tarjolle asetetuissa näkyleivissä; viljaisten sämpylöiden välissä, croissantin sisään tungettuna, ruisleipäviipaleen päällä salaatinlehden ja kahden kurkkusiivun kanssa harmonisena vastavärikokoelmana. Joskus, jos olen osallisena jossain, johon liittyy tarjoilu, kysytään etukäteen ruoka-aineallergioita. En enää näissä tilanteissa pihahda mitään tomaatista. En jaksa selittää. En jaksa etsiä korvaavaa vaihtoehtoani, tai jos en hoksaa etsiä, sitten nolona todeta että sori, söin jonkun muun tomaattileivän (paitsi tomaatin), mutta täältä löytyi tämä erityisruokavalioeines, jossa on kitkerä, reunoilta pehmeä ja jotenkin kieron ja ovelan näköinen siivu paprikaa. Tai jos mitään ei ole varattu, ja joku hoksaa sen liian myöhään, kuulen ylitsevuotavia pahoitteluja.

Ja kun en minä oikeastaan tykkää mistään muustakaan tuoreesta, mitä näkyleipien päälle väkisin tungetaan. Siivu kunnollista juustoa riittäisi minulle kiitos. Tai pelkkä juusto.

Ja siitä johtuen tulen vastakin apeana katselemaan lössähtäneitä, elämänsä turhaan uhranneita tomaattisiivuja ja -lohkoja eri lautasteni reunoilla. Niin turhaa.

Olen harjoitellut itsetuntemusta. Tunnen itseni, ja tiedän, että nämä tomaattijohdannaistuntemukset ovat heijastusta muista mieleni liikkeistä. Apeudesta, alakulosta ja hiljalleen kytevästä ihmisvihasta. Ei mitenkään erityisen aiheellisesta tai erityisesti suunnatusta. Lähinnä vain yliannostuksesta tai yliherkkyydestä varomattomille, kypsentämättömille sosiaalisille kontakteille.

Tällaisina aikoina otan sosiaalisuuden vastaan mielelläni ryöpättynä, paseerattunaja ja ehkä korkeintaan murskattujen jäiden kera pillillä imien. Sateenvarjo smoothieni reunalla sallitaan.

Katsoimme Kaunomielen kanssa osat 1-4 siitä Ylpeys ja Ennakkoluulo -sarjasta, jossa on Colin Firth, jonka vallattomat kiharat ja leimuavat pulisongit muodostavat hänen päänsä ympärille lohdullisen bernhardilaiskoirakaulurin, jonka sisältä hän tulisesti tuijottaa intohimonsa kohdetta sanattomana, koska on sosiaalisessa kanssakäymisessä niin tuskaisen epäkelpo, ettei osaa sanottaa tuntemuksiaan kuin yläluokkaisen ylenkatseen kierouttamiksi loukkauksiksi, ja on siksi autuaasti hiljaa.

Maailmassa onkin liikaa puhetta. Lisää leimuavasti tuijottavia 10 000 punnan vuosituloillaan porskuttavia kartanonomistaja kiitos.

Hampaideni juurissa ajoittain tuntuva pakotus ei kuitenkaan johdu vain siitä, että kiristelisin ilmettäni kuin doberbanni, vaan yhdistän sen piikkinä kohoavaan ruumiinlämpöön. Olen myös ollut loputtoman väsynyt. Nukuin eilisen. Nukuin yön. Aamulla olisin nukkunut lisää, mutta menin töihin. Töissä torkuin hetken istuallani syötyäni maailman ankeimmat eväät (kaksi eineslihapiirakkaa), jotka eivät olleet edes mitenkän terveyttä edistäviä. Kallistan kohta pääni yksinäiseen tyynyyni ja nukun lisää.

Talviankeus. Härkäviikot. Niitähän nämä ovat. Nuorempana nämä ahdistivat enemmän, koska minussa oli enemmän käyttämätöntä energiaa. Nyt minulla on energiaa hädintuskin tyhjäkäyntiin. Ehkä säädän sisäisen wepastoni hyrähtämään käyntiin kuukauden päästä. Nukun siihen asti.

Kaksi koira-aiheista ajatusta samassa kirjoituksessa. Olen tehnyt sudokujen sijaan 500 palan koirapalapeliä, jossa 12 toinen toistaan "töpömpää koissua" poseeraavat epäerealististen puutarhakukka-asetelmien ympäröiminä. En ole koiraihminen. Ne ovat vähän kuin lapsia, liian välittömiä eivätkä kunnioita ihmisten henkilökohtaista reviiriä. Sekä koirissa että lapsissa on kivoja yksilöitä kuitenkin.

Lisäksi olen hengenpitimikseni katsonut Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmaa. Pidän Marian rauhallisesta puhetavasta. Kaija K oli levoton ja väsyttävä. Jorma Uotinen sympaattinen, outo ja aito. Ehkä omalla tavallaan jotenkin rajoittunut. Jannika B ja Toni W jotenkin hellyttävän nuoria. Tunnen itseni taas vanhaksi.

Nyt on kesken jakso, joka kertoo Räsäsistä. Tunnen tervettä uteliaisuutta.

Olen hämmästynyt sivistymättömyyteeni. En ole oikestaan tiedostanut Joan Jettin olemassaoloa kunnolla ennen tätä.