Näe minut tässä.

Harrastin vaikeaselkoista kulttuuria viikonloppuna. Olen jo pitkän aikaa haaveillut olevani henkilö, joka käy katsomassa marginaaliselle yleisölle tarjoiltua tanssiteatteria ja muita performansseja. Kokee elämyksiä ja ammentaa niistä valoa arkensa keskelle.

Valssimies antoi minulle joululahjaksi uniikit, tuttujen käsien valmistamat korvakorut, joita voisi käyttää juuri sellaisissa kulttuuririennoissa. Aikeeni ryhtyä kulttuuriahmattihenkilöksi on siis rekisteröity myös lähipiirissäni.

No, taannoinen Anna Karenina oli hieno ja rohkaiseva kokemus. Rohkeasti lähdin sitten ehdottamaan Kaunomielelle, että hän lähtisi katsomaan kanssani myös Blondit. Ei lähtenyt. Vitsailimme, että entä jos ne on alasti tai jotain. Valssimies lähti mukaan. Käytin kumpaankin samoja myyntiargumentteja.

Teos oli juuri kaikkea mitä teoskuvauksessa luvattiin, mutta saatoin törmätä joihinkin sovinnaisuuden ja ahdamielisyyden raja-aitoihin pääni sisällä. Kompastuttuani kompuroin tuskallisesti jonkinlaisen pakokauhun vallassa suuren osan ajasta. Tanssijat olivat alasti. Eivät vain olleet alasti, ihan noin niin kuin sattumalta, koska puvustus olisi voinut määrittää teemaa liikaa. Ei, he kävellä ramppasivat lattian läpi pakarat keikkuen, ja katsoivat yleisöön "joo me kyllä tiedetään mitä te katsotte". Kääntyivät ja nostivat jalat sivulle ilmaan. Tuo oli se toinen ääripää. Oli myös herkkyyttä, jotenkin päästiin myös tunnelmaan, jossa tuntui aivan luonnolliselta, että Michaela, the queen of fucking everything oli siinä, sellaisena kuin on. Ja sitten se tunnelma taas särkyi. Jossain vaiheessa pelkäsin, että pissaavat lattialle. Taustaäänenä oli lirinää.

Kaunomieli ei kuulemma ollut vitsaillut. Hänellä on ylikehittynyt lähdekritiikki ja asiayhteyksien taju.

Minulle se kaikki oli karvan verran liikaa, vaikka tuo oli kyllä aika koherentti ja ajatuksia herättävä teos. Aiheensa väärti. Jäin miettimään, olisiko se toiminut vaikka ihan joka kohdassa ei olisi ollut alastomuutta. Toisaalta, kyseessä ei ollut mikään burleski, jossa leikitään piilottamisella ja paljastamisella, ja sehän siitä olisi muodostunut toisella tapaa.

Ja jäin myös kovasti miettimään, että miksi minua, saunakulttuurin keskellä kasvanutta käytännöllistä ihmistä noin paljon ahdisti muutama alaston ihmisvartalo. Ja ahdistaako arjessa myös ne asiat, joita tuossa kärjistetysti tuotiin esiin. Se miten naista, tai ihmistä, katsotaan yksiulotteisesti. Että jostain näkökulmasta me olemme esineitä.

No, tuo oli ehkä sellainen kulttuurillinen avantouinti. Tämän vastapainoksi haluan lillua useaan kertaan lempeässä kylvyssä kuunnellen runsain määrin helposti sulavaa kitarallista rytmimusiikkia joku viileä lasi kädessä. Kyllä tämä tästä.

Mutta sanokaa nyt, että olin ihan reipas, vaikka en olekaan ennakkoluuloton.