Kun sata aurinkoo meille paistaa.

Koko viikko oli jotenkin pahaenteinen. Asiat etenivät tavallaan normaalisti, mutta aina välillä tunsin jedimäisesti notkahduksen voimassa, korkeampi tietoisuuteni tipahti jonnekin polvien tasolle ja kompuroin henkisesti. Tunsin myös fyysistä pahoinvointia.

Korvissani alkoi tinnittää, keskiviikko-iltana oma ääneni alkoi kaikua vasemmassa korvassani metallisella kaiulla aina kun puhuin.

Torstaina aloin vihdoin kuvitella olevani kärryillä - tarkastelin ihmisvihani määrää ja laatua ja totesin mahdollisesti olevani hieman viitearvojen yläpuolella. Tämä voisi siis olla pitkällistä, hiipivää migreeniä. Migreeni ei aiheuta minulle niinkään paljoa päänsärkyä, vanan huminaa, huonovointisuutta, ärtyisyyttä ja yleistä ihmisvihaa.

Lääkitsin itseäni tuhdisti ibuprofeiinilla, tarvoin läpi palaverien ja päivityksien, ja kun vihdoin pääsin kotiin jäsenet särkien julistin tarvitsevani suklaata ja hemmottelua. Makasin sohvalla koukuttuneena Älypään värisudokuun ja hankin niskaani vielä tuhdimman jumin. Nukuin Sirdaludin voimalla.

Perjantaina en olisi halunnut herätä. Oikeaan korvaan sattui elämä ja vasempaan äänet. Piirtelin kuitenkin sinnillä silmät naamaani, kaivoin eilisen paidan ylleni ja raahauduin innostavaan ja ajatuksia vapauttavaan workshopiin vuorovaikuttumaan ihmisten kanssa ja ideoimaan uusia tapoja luoda parempaa maailmaa. Himmeät lamput tuntuivat tuikkivan pirullisesti ja kiiluvan suoraan takaraivooni. Värit olivat liian voimakkaita. Järsin sokerinpuutteessa palaveriviinereitä jotka maistuivat siltä, että minulla on aivokasvain, ja kaikki makuaistimukset korostuvat ja sekoittuvat vielä normaalia enemmän. Siristelin silmiäni hahmottaakseni asioita edes jotenkin ja tungin estotta sormet korviini jos katsoin aiheelliseksi itse puhua; yritin vaimentaa oman ääneni metallista kaikua. Myös muiden äänet alkoivat kuulostaa akuankkaroboteilta. Olen tietysti varma, että koska menin paikalle maailma on nyt huisin paljon parempi kuin ennen, mutten muista miten.

Sitten joku tiputti avainnipun parketille, ja päässäni räjähti. Pakenin paikalta työhuoneeseeni googlettelemana otoskleroosin ja Menieren tautien oireita. Siitä puuhasta minut keskeytti nuori siivoojapoika, joka halusi pestä ikkunani. Keräilin tavarani, ja päättelin, että voisin poistua paikalta vaikka kotiin tai lääkäriin hakemaan vahvistuksen diagnoosilleni tai jonnekin täysin kaiuttomaan sensorydeprivaatiokammioon. Poika näytti edelleenkin kysyvältä, joten minä kysyin häneltä, onko nyt joku asia jonka minulta tarvitse. Ikkunalaudallani oli kuulemma tavaroita, ja minun pitäisi päättää, haluanko, että ne siirretään pois. Minä kysyin, onko sillä väliä. Ikkunaa ei kuulemma voi pestä kaikilta pinnoilta, jos tavaroita ei siirrä. Siristelin silmiäni, ja yritin päätellä, onko ikkuna pesun tarpeessa kaikilta pinnoiltaan. Ikkunan läpi siivilöityvä valo hankaloitti tilannetta. En osannut päättää. Kysyin pojalta, mikä on hänen tahtotilansa tämän ikkunan suhteen. Periaatteessa hän halusi pestä sen kaikilta pinnoilta. Raijasin siis ikkunan edestä pois kaiken välittömästi työn suorittamiseen tarvittavan aineiston, kuten vanhentuneet valokuvat pikku pallerotyttäristäni, käsirasvan, muovisen bonsaipuun, ex-miestä symboloivan woodoonuken, kasan outoja papareita, lokerikon, katiskan, keritsimet ja miekan. Hikoilin tuskasta.

Kun yritin päästä poistumaan ovesta, työkaverini työnsi käteeni A4-paperia, jossa oli pyytämäni herkullisen suklaakakun ohje. Hänellä oli paljon sanottavaa ohjeesta, mutta minä vain ulvahtelin ja poistuin.

Tulin kotiin, tein vielä muutamat pakolliset kuviot. Vuorasin pääni tyynyillä. Kävin lääkärissä. Lääkäri sanoi, että minulla on kurkku ärtynyt, ja virusinfektio. Flunssa siis. Kurkku kipeä. Ahaa. Entä se pahoinvointiolo? Voi se olla vatsaviruskin, sanoi lääkäri. Ai maanantaista asti? Norovirus voi kestää 1-10 päivää.

Otin kiitollisena vastaan sairauslomatodistuksen, joka vahvisti, että minulla on oikeus olla estynyt työnteosta seuraavien 78 minuutin ajan, jonka jälkeen alkoikin viikonloppu.

Nukuin noin 18 tuntia. Ehkä se oli vain virus. Tai ehkä olin väsynyt. Lepääminen on vaikeaa.