Soitin eilen Kaunomielelle, kun hän tuli mieleeni. Usein tällöin hän onkin juuri kulman takana tai hypännyt bussiin. Myös silloin, kun olen ainoan kerran unohtanut avaimet kotiin, hän oli 40 sekunnin päässä.
Nyt sovimme, että hän menee ensin kirjastoon palauttamaan hankalasi palautettavia opuksia (kaikkia kirjoja ei voi palauttaa automaattiin), ja minä, aikaa säästääksemme, menen ja tilaan meille ruoka-annokset valmiiksi Friends & Burgers -ravintolasta. Kutsumme sitä friends and burglerssiksi. Siten Kaunomieli ehtisi syödä ja töihin, vaikka olisikin lounasaikajonoa.
Tilasin annokset, ne saapuivat, mutta tyttö ei. Ehdin jo nälissäni syödä omani, tyttöä ei kuulu vieläkään, koska kirjastossa on niin vähän henkilökuntaa. Napsin suuhuni viimeiset ranskalaisistani, ja huolestuin niiden jäähtymisasteesta. Menin tiskille kysymään, saisinko tilata Kaunomielen annokseen uudet ranskalaiset lisäkkeen hinnalla. Mitä vielä - tekivät kokonaan uuden, kuuman annoksen, täysin ilmaiseksi! Ihan vain siksi, että haluavat asiakkaiden olevan tyytyväisiä.
Hämmästyin, ja tunsin velvollisuudekseni kertoa täällä tästä asiakaspalvelun orkideasta.
Luulen, että tämän päivän suurin tavoitteeni on ostaa kengät. Lenkkarit, sneakerit, vapaa-ajan kengät, jonkinlaiset kulkuvälineet, joilla saan liikutettua itseäni tarvitsemiini paikkoihin ja jotka mahdollistavat, että jalkani ja lonkkani voivat paremmin kuin viime aikoina. Täräyksenvaimennusta tai jotain muuta eristystä siis, esteettisesti miellyttävässä muodossa, toivon. En oikein tunne urheiluvälinetermistöä, ja minua jo etukäteen vähän arveluttaa, löydänkö mitään oikealla tavalla käyttötarkoitukseeni sointuvaa. Tunnen suurta ulkopuolisuutta urheiluliikkeissä. En erota miesten- ja naistenvaatteita toisistaan, enkä ymmärrä mitkä kengät ovat erikoisesti tarkoitettuja johonkin tiettyyn toimintoon.
Se tuntuu kuitenkin kovin pinnalliselta tavoitteelta, ihan kuin olisi jotenkin toisarvoista huolehtia itsestään tilanteessa, jossa asiaan liittyy uusien kenkien hankinta, joka on tavallaan kiehtovaa. Ja myös täysin perusteltua. Ja voin vakuuttaa, ettei lonkkasäryssäni ole mitään pinnallista tai liioiteltua.
Pikku naisia elokuvassa sisarusten äiti varoittelee Marya pinnallisuuden vaaroista. Että jos rakentaa itsetuntonsa ulkoisten sulojensa varaan, ei opi arvostamaan muita (parempia, kestävämpiä ja järkevämpiä) ominaisuuksiaan, ja ulkoinen kauneus on katoavaista (turhamaista ja paheen ja säädyttömyyden polulle houkuttavaa). Minua tuo Susan Sarandonin tarjoilema elämänviisaus juuri nyt hieman ärsytti. Raakaa ikärasismia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti