Show me a garden that's bursting into life.

Minulla on hyvinansaittu krapula. Tarkoitan, että kaikki tämä fyysinen epämukavuus on kohtuullisen pieni hinta siitä, että kauan odottamani ilta vihdoin saapui ja sain leijailla pää hieman irti hartioistani pulisten ja höpöttäen täysin sensuroimattomia turvallisessa piirissä.

Asuntoni lainehtii viinilaseja ja lihakseni ovat niin kipeät tanssimisesta, etten jaksa pukea rintaliivejä. Kaunomieli on tulossa kylään, varmistin, että Poika 1 ei ole tulossa mukaan tällä kertaa, joten minun ei ole aivan pakko paikallistaa puuttuvia vaatekappaleitani ja harjoittaa hankalia, lihasjäntevyyttä ja puristusvoimaa vaativia liikkeitä niiden puristamiseksi kuubalaisen runsaan naiseuteni tueksi.

Muistin eilen, jotain vanhoja tekstejä lukiessani, että koin krapulan joskus luovana olotilana. Silloin kun en ollut niin väsynyt, ja suoritin enemmän ihan vain suorittaakseni, pysähtymättä rentoutumaan, rentouduin lopulta vasta lievässä krapulassa. Tunsin lepääväni, kun aivot olivat vähän liian väsyneet laukkaamaan heti jo seuraavaan ajatukseen, vaan jäivät hieman turtuneina lillumaan hetkeksi. En jaksanut ajatella asioita viideltä kantilta yhtä aikaa, ja nähdä niissä vähintään kolmelta kantilta jotain huolestuttavaa josta minun pitäisi tuntea syyllisyyttä tai ahdistusta. Ajatukset vain pulpahtelivat päähäni sellaisina kuin ne olivat, ja katsoin niitä siitä perspektiivistä josta minä, vain minä niitä katsoin. Ne näyttivät tuoreilta ja kiinnostavilta tuollaisina päivinä. Se tuntui helpottavalta, tauolta.

Muistin juuri omistavani urheiluliivit, joihin voi vain pujottautua sisään. Eivät vaadi hakasten yhteensovittamista kädet hankalasti selän takana sokkona, sormivoimia käyttäen.

Nyt kun havainnoin, pitkästä, pitkästä aikaa tällaista tyylipuhdasta lievää krapulaa, jota voin rauhassa potea kotini pehmeydessä, se ei mentaalisena harjoituksena eroa enää niin radikaalisti muista päivistäni. Väsymys lienee vihdoin nujertanut turhia ääniä päästäni. Luulen ja toivon, että ne pysyvät hiljaisina vielä sittenkin, kun voimani palaavat entiselleen. Käyttäisin ne mielelläni johonkin muuhun.

Minulla on myös valtaisa flunssa. Sellainen normaali, ei pikaflunssa, joita yleensä harrastan. Pari yötä sitten kärsin elämäni suurimmasta korvakivusta. Laitoin tiiviiseen muovirasiaan froteepyyhkeen, kaadoin sihen kiehuvaa vettä, ja nukahdin vihdoin rasia korvani alla. Tämän jälkeen korva rouskui ja litisi, mutta pahin kipu oli poissa. Minulla ei ole ääntä, mutta Paula Koivuniemi lainasi minulle puolet omastaan. Yskin aina välillä kuivia kuminpalasia keuhkoistani, ja minulla on myös nuha. En antanut tämän pysäyttää itseäni eilen.

Soittivat Smells like teen spiritin liian nopealla temmolla, väittäisin. Tai ehkä olen itse hidastunut. Mutta ei sellainen pirteä humppakomppi sovi tuohon. Kyllä se oli liian nopea.

En ole flunssan takia päässyt tanssimaan tai uimaan. Koen vierotusoireita. Kun törmään tanssikurssi-ihmisiin ruokalassa, ruokakaupassa, kadulla, tekee mieli mennä juttelemaan, vaikka en tunnekaan heitä. Ihmettelen, kun ikäiseni näköisillä naisilla on jo isoja teinilapsia. Sitten muistan, että ikäiseni eivät ole enää itse teinejä.

Olen ottanut musiikin paremmin haltuun. Osaan etsiä ja löytää musiikkia, löytää siitä polkuja joita voi lähteä seuraamaan. Kun kaipaan jotain tilaa, intuitioni nakkelee ulottuviini artistien nimiä kuin täkyjä, tartun niihin, jään koukkuun, ja silti musiikki tuntuu omalta vedeltäni jossa voin turvassa uida.