Tunsin kai olevani turvassa, tai hetkellisesti tukevalla alustalla. Nukuin niin, että putosin jonnekin syvälle ja kauas, yli kolmenkymmenen vuoden taakse. Poimin jotain pellolla, löysin kananmunia ruohikon sekaan piilotetuista pesistä ja aurinko ja maa paahtoivat minua syvälle sisuksiini asti. Tuoksui heinä ja maa ja kuulin puut, miten ne havisivat ja kuohuovat jossain kaukana. Siskoni oli nuori ja hänellä oli pisamia ja pitkä paksu punertava letti ja oranssi leninki, jossa hän oli melkein kuin oikea aikuinen. Eli minä olin siin unessa korkeintaan vähän yli kymmenen. Kun heräsin, mietin, että tunsin itseni ihan samanlaiseksi silti kuin nyt.
Halasin kissojani ja tunsin niiden hauraat luut nahan alla. Satoi, sisälläkin oli kosteaa ja luin vanhoja tyttökirjoja, jotka olivat äärettömän tylsiä, eikä niissä ollut yhtään huumoria. Kun pääsin luvun loppuun, ihmettelin, oliko tarinassa lainkaan juonta kotitöiden tekemisen lisäksi. Järjestelin ja lajittelin pölyisiä vieraita huonekaluja tutussa rakennuksessa joka on aina erilainen eri unissani, joku olisi tulossa hakemaan niitä.
Lepäsin ja olin rento, en muista milloin viimeksi. Aamulla heräsin jäsenet painavina, ja kaikki mitä tein, tuntui valtavalta ponnistukselta. Kahvi maistui suureelliselta, ilma oli kimmoisaa kuin vesi ja vastusti liikkeitäni.
Elämä on epätäydellistä, mutta ehkä se ei ole aina minun ongelmani. Ehkä voin välillä vai olla, vaikka asiat olisivat vain vähän sinnepäin. Enkä nyt tarkoita hiekotusmursketta eteisessäni, koska suureksi yllätyksekseni jaksoin tänään imuroida.
Minulla on ruokaa uunissa. Lihaa. Kohta pilkon kasviksia valmiiksi, että voin paahtaa ne, uunissa. Viiden minuutin välein säpsähdän kiihkeään tarpeeseen leipoa jotain, ja sitten muistan, että uuni on jo käytössä.
Pääsiäiskukko on muninut olohuoneeseen ison kasan pieniä foliopäällysteisiä suklaamunia. Vähän kuin kalan mäti tuollainen rykelmä. Minun varmasti pitäisi syödä jotain muutakin aamupalaksi.
Kohta Valssimies tulee takaisin, ja menemme tanssimaan jotain oikeasti.
Kun olen väsynyt, kävelen kuin äitini. Näen hänet liikkeissäni. Kun pyöräilin eilen ja näin heijastukseni mustasta ikkunasta, näin isäni nenän ja posket.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti