Can't find the music.

Yritän tarmoontua.

Nukuin kymmenen tuntia ja risat. Heräsin. Join kahvia. En jaksanut virittää musiikkia marsuuni.

Äänestin. Sitä varten oikein piirtelin rajat silmiini ja vedin hiukset puolihätänutturalle. Pyöräilin melkein tyhjillä kumeilla äänestyspaikalle, heitin todennäköisesti samat hassunhauskat anekdootit vaalitoimihenkilöille kuin kolmesataa muutakin tunnollista ja sosiaalisten kontaktien puutteesta kärsivää henkilöä ennen minua, ja se vanhin heistä jaksoi silti vastata takaisin samoilla fraaseilla, kuin kaikille muillekin.

Olin oikein valinnut ehdokkaankin etukäteen. Minulla on hatara käsitys siitä, mitä puoluetta useimmiten kannatan. Perustan käsitykseni siihen, miten he yleensä toimivat (sen verran, mitä mediassa silmiini osuu), missä asioissa ottavat kantaa, mitkä ovat heidän puolueensa perusideologiat, joiden voisin olettaa ohjaavan heidän suurempia linjauksiaan, vaikka käytännön politiikka taitaakin olla aika kaukana perusideologioista.

Kävin selaamassa läpi parin puolueen ehdokkaiden edustuskuvat, ja aina, kun näin jonkun, jonka kanssa voisin kuvitella käyväni miellyttävää keskustelua, jossa ymmärrämme toisiamme tai meillä on jotain yhteistä, googletin. Tähän kategoriaan osui sekä miehiä että naisia, mutta jostain syystä ei kovin nuoria, eikä kovin vanhoja henkilöitä. Osasta ei löytynyt mitään tietoa. Osalla oli vaalisivut tai vaalikoneen vastaukset. En luota vaalikoneisiin. Lopulta päädyin yhteen ehdokkaaseen, josta oli tehty taannoin juttua, jo ennen ehdokkuuttaan, kun oli tarttunut johonkin epäkohtaan, mielestäni aika järkeenkäyvällä tavalla. Siitä tuli se tunne, että pidän hänen tavastaan ajatella ja suhtautua ongelmiin. Ja kun pärstäkin jo miellytti, äänestin.

Äänestämisen jälkeen kävin vielä tarkistamassa, olisiko hän ehkä yhden tuttavani vaimo, koska sukunimi oli sama. En löytänyt tietoa, eikä oikeastaan sen enempää kiinnostanutkaan.

Voihan se olla, että näinkin perusteellisen ja oikeinajoitetun asiaanperehtymisen jälkeen annoin ääneni ehdokkaalle, joka sitten tiukassa paikassa tekeekin juuri toisin, kuin mitä minä olisin nähnyt järkeväksi, tai kävelen rotuaarilla ohi kun kuulen hänen paasaavan jostain asiasta megafoni kädessä ja tunnenkin äkillistä myötähäpeää. Silti tämä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin se, että en olisi äänestänyt, vaan antaisin oman äänenpainoni jakaantua kaikkien muiden äänensä käyttäneiden kesken tasan. Että antaa muiden päättää, kun varmaan tietävät paremmin.



Sitten yritin tarmoontua kotini suhteen. Täytin tiski- ja pesukoneen. Purin Ikea-ostokseni. Laitoin vihdoin kehyksiin Kaunomielen ylioppilaskuvat. Vuoden -53 kkunapenkkini ovat luodut kannattelemaan 50-luvun teadress-leninkiin pukeutuneen hehkeän neidon vienoja poseerauksia.

Raaputtelin tarrat irti viinilaseista ja parista uudesta syvästä lautasesta. Pakkasin vintille laatikkoon kasan niitä pienempiä syviä, jotka olivat tosi hyviä kun minulla oli kaksi puuroa kittaavaa päiväkouluikäistä tenavaa, mutta jotka ovat turhauttavan pieniä aikuisten lihakeitonsyöntiorgioihin. Pakkasin myös ne liian hienot viinilasit ja vinon pinon muita juomalaseja. Nyt minulla on vähemmän laseja ja lautasia kaapissa kuin ennen, mutta ne ovat tarkoituksenmukaisempia ja monikäyttöisempiä. Noista uusista punaviinille tarkoitetuista laseista voi täysin hämmentymättä juoda piimää, jos muut lasit ovat loppu. Niistä vanhoista ei olisi voinut, ja siksi piti kaikin keinoin välttää sitä apokalyptista tilannetta, jossa kaikki juomalasit ja muumimukit olisivat yhtäaikaisesti likaisina.

Nyt voin siis turvallisin mielin elää vaarallisemmin kuin ennen.

Sitten oli vähän malttamaton. Potkin syrjään eteisen vihreänkirjavan räsymaton, ja levitin tilalle uuden, beigenkiiltoisen, yksivärisen maton. Se näytti aivan Jules Vernen "matka kuuhun"-kirjan albiino-olmilta retkottaessaan siinä lattialla littanana ja mitäänsanomattomana. Ja lattia sen ympärillä näytti likaisemmalta kuin koskaan ennen. Kaupungissa asuminen on likaista puuhaa, toisin kuin maaseudun vehreydessä. En pidä tästä kaupunkipölystä. Sitten vielä nostin vahingossa sitä räsymattoa, joka sai aikaan ns. pajatsoefektin, kun kaikki hiekka ja kivimurske kilisi yhtäaikaa lattialle.

Vein likaisen maton tuuletusparvekkeelle. Siirsin uuden vaalean maton olohuoneen puolelle kohtaan, joka on ollut hieman matoton viime aikoina. Pitää tarkkailla tilanneta, potkinko tuota tuossa koko ajan vahingossa vai asettuuko se noille sijoille luontevasti. Se näyttää kuitenkin sangen tavalliselta ja harmittomalta.

Mikä jännitysnäytelmä tämä päivä onkaan ollut.

Yritän kerätä tarmoa pyyhkiäkseni pölyä ja imuroidakseni. Vilkaisu eteisen lattiaan saa minut melko motivoituneeksi. Kävin äitini kanssa eilen pitkän keskustelun siitä, että pölyt pitäisi oikeasti pyyhkiä vasta päivä lattioiden siivouksen jälkeen. Siis sitten, kun lattioilta ilmaan noussut pöly on rauhassa asettunut sisäilmassa. Mielenkiintoinen teoria. Saatan testata sitä hetimmiten.

Jos nyt virittäisin musiikkia marsuuni, joutuisin sammuttamaan sen heti, kun alan imuroida.

Illalla katsomme Tanssimiehen kanssa viimeisen jakson Downton Abbeyta. Olemme kahlanneet talven aikana kaikki tuotantokaudet tunnollisesti läpi, teetä juoden. Minua hieman jännittää tämä aikakauden vaihtuminen - onko elämää Downton Abbeyn jälkeen?