I found solace in the strangest place.

Pyöräilen jälleen.

Ah.

Mietin, onkohan se edes järkevää, vai vain tahallista elämäni hankaloittamista, kun minulla ei nyt ole autoa käytössäni. Jos olisi, kävisin harva se aamu mielessäni taistelun, jossa mietin, pitäisikö minun kenties jo olla perillä jossain, nopeammin, valmiiksi työperäisiin vaatteisiin pukeutuneena, sen sijaan, että varustautuisin kuin ritari kypärin, haarniskoin, peitsin ja rensselein, hyppäisin urhoollisen, yksivaihteisen mummopyöräratsuni selkään, ja kihnuttaisin sepelöityjä kiemuraisia kevyenliikenteenväyliä hitaasti mutta varmasti kohti työn suorittamisen paikkaani oravia väistellen, jossa sitten jälleen riisuunnun ja pukeudun uudestaan aiempaa ei-urheilullisemmin. Häviäisin sen taistelun usein, koska olen levoton ja hieman yleisahdistunut sielu, jolla on vääristynyt käsitys kiireestä.

Nyt minulla ei ole sitä vaihtoehtoa. Pyöräilen, mikäli en ole jostain syystä estynyt näin tekemästä. Jos olen, pummaan kyydin tai käytän bussia. Se vaatii epäitsenäistä toimintaa ja aikataulutusta, asioita, joita välttelen perusluonteeni mukaisesti, joten ensisijaisesti pyöräilen.

Jos oikeasti miettisin järkevyyttä, miettisin kaikkia niitä kaloreita, jotka kuluvat. Persaukseni profiilia, jossa on toivomisen varaa. Ekologisia arvoja. Auton vakuutusmaksuja ja bensan hintaa. Minuutteja, jotka vietän loitolla jääkaapistani. Järkevyys ei erityisesti kiinnosta tai motivoi minua.

Tänään istuin töissä ja mietin, että vielä pari tuntia, ja voin taas pyöräillä. Olla ulkona, kylmässä ilmassa, maisemat menevät ohitseni ja olen kevyt. Pyöräilen, koska haluan pyöräillä. Voi että kun osaisin olla näin suora muidenkin asioiden suhteen, joita haluan. Ehkä pikkuhiljaa opin.

Olisi ihanaa olla ihminen, joka ei vaivautuisi selittelemään tekemisiään. Pidetäänköhän sellaisia kategorisesti kusipäinä?

Valssimiehen kanssa olen edennyt tilanteeseen, jossa käytän tulevaisuuten liittyviä termejä, kuten huomenna, helatorstaina, heinäkuussa. En tiedä kumpi meistä on yllättyneempi.

Leikin myytinmurtajaa. Testasin, onko mokkapaloihin mahdollista laittaa liian paljon kuorrutetta. Oletan myytin väittävän että ei ole. Busted - kyllä on. Jopa minua alkoi ällöttää. Saatan oikeasti heittää viimeisen palan pois, koska siitä tulee huono olo.

Olen pikkuhiljaa opetellut tekemään asioita, joita haluan, ja jättämään tekemättä mitä en halua. En halunnut siivota keittiötäni aika pitkään aikaan. Mutta tulihan se sitten sieltä - PMS. Olin kokonaisen päivän kotona yöpuvussa ja siivosin. En mennyt tanssimaan salsaa, koska se olisi vaatinut CC-voiteen levittämistä kasvoilleni, eikä se huvittanut minua toimintona. Ehkä keskimäärin kerran kuussa riittää oikein perusteellisen keittiösiivouksen suorittamiseen. Tunnen nyt, että tuolta osin olen harmonisessa tilassa.

Jos vielä haluaisin aidosti tehdä niitä asioita, jotka ovat minulle hyödyllisiä, sen sijaan, että teen kaikkea aivojani viilentevää ja todellisuuspakoista.