Rikottu polkka.

Istuin vanhapiikakansakoulunopettajattarelta perimäni kirjoituspöydän ääressä ja söin paahtoleivän kanssa erittäin löysäksi keitettyjä kananmunia, jotka olin sösrssännyt kahvikupissa herkulliseksi muusiksi sulavan voin kanssa. Se pöytä on keittiössäni, toimii ns. aamiaispöytänä, jossa voi ihan kasuaalisti juoda kahvia sen sijaan, että pyytäisi palvelusväkeä kattamaan serviisiin ruokasalin puolelle. En ollut uskoa kuulemaani. Katselin vastapäätä istuvaa teknoheviä kuuntelevan metsärosvon näköistä miestä epäuskoisena. Väitin, toistuvasti, että hän on huijannut minua, pimittänyt totuuden, ja vasta nyt, viime hetkellä, kun tietää asioiden oikean laidan vääjämättä paljastuvan, kertoo jo tietämänsä faktat koko karmeudessaan. Hän vakuutteli vuolaasti syyttömyyttään ja hyväuskoista tietämättömyyttään, ja en ollut täysin varma, voisinko siltikään uskoa, häntä, vaikka sydämeni niin kovasti kallisteli, vastoin parempaa ymmärrystäni, ymmärtämään hänen syynsä ja vaikuttimensa.

Kiertelin ja kaartelin, kertasin oman kantani, että olin ollut aivan eri käsityksessä asiasta, ja siksi jo alun perin vastahakoisesti suostunut suunnitelmaamme, joka siis oli aivan erilainen kuin mitä nyt kuulin, ja nyt sitten olenkin aivan vääränlaisen asetelman edessä. Mutta eihän se auttanut. Lankesin hänen pauloihinsa, ja niin vain sai Valssimies taas tahtonsa läpi, ja lähdin tanssimaan sekä polkkaa että masurkkaa. Alunperin puhe oli ollut swing-polkasta, johon olin epäröiden suostunut aivan vain siksi, etten tiennyt, mitä swing-polkka on, ja arvelin, että se voisi olla jotain svengaavampaa, kepeämpää ja laiskanpulskeammalle amerikkalaistyyliselle harrastajalle sopivampaa kuin perisuomalainen junttipolkka, jossa jyskätään 2/3 ilmassa pysytellen ympäri pirttiä kädet tukevasti kaverin kylkiluiden välissä lattiahirret tömisten. Nyt sitten selvisi, että kyllä, swing-polkkaa olisi tiedossa, mutta vasta sen jälkeen, kun oltaisiin tanssittu yksi tunti polkkaa, ja toinen masurkkaa.

Polkka oli polkkaa. Olen sitä tanssinut jonkin kerran pienviljelijäyhdistyksen pikkujouluissa, lähinnä äitini viennissä, ja siinä ei hirveästi tarvinnut muuta kuin vähän kopsutella perässä. Askelet löytyivät vieläkin kuin itsestään, mutta elopainoa on kertynyt melkoisen paljon lisää tällä välillä, ja ihmettelen, miten kuntoni kesti. Mutta kestihän se. Polkka ei herätä minussa suuria tunteita, paitsi vähän raivoa.

Kun polkasta selvisin saamatta sydänkohtausta, virtsankarkailua tai hikoilematta kerrostettua, näennäisen huoletonta polkkatukkaani aivan litimäriksi, huokasin helpotuksesta. Masurkka kuullosti hidastempoisemmalta ja arvokkaammalta. Siltähän se ensin tuntuikin, askel-askel-nilkan koukistus sirosti kuin sirkushevosella, kohteliasta nyökkäilyä parin suuntaan, muutama viehkä askel ja asettuminen herran toiselle puolelle, jossa kohtaa helma helskyvästi heilahtaisi, jos en olisi ollut pukeutunut tummanpuhuviin boyfriend-farkkuihini ja mustaan väljästi istuvaan t-paitaan, jossa on rustiikkinen pitsipunos edessä, pienillä kiiltävillä muovihelmiyksityiskohdilla. Mutta kas, sitten siinä otetaan väliin kahdeksan askelta polkkaa.

Kun oikein nyt mietin, niin masurkka yhdistää jenkan ja polkan sietämättömimmät piirteet. Jenkan kaavamaisuuden ja tylsyyden, ja polkan... polkan. Eihän siinä oikeastaan ole muuta luonteenomaista kuin se polkka.

Kun kuulin, että swing-polkka olisi lähinnä polkkaa, mutta tunnusomaista siinä olisi erityisesti paikallaanpysyvä hyppiminen, se ei kiehtonut minua riittävästi, että olisin halunnut jäädä kolmannelle tunnille. Youtubesta sitten opin, että swing tarkoittaa tässä kuitenkin jotain vaihteluakin: https://www.youtube.com/watch?v=RY5msQ1svTI

Toisaalta, jos voi tanssia vaikka fuskua, ilman, että tarvitsee hyppiä polkaa samanaikaisesti, niin miksi polkata? Miksi ylipäänsä polkata?

Tänään jätin tangon väliin, koska jalkani ovat kipeät, ja laajennettu perheyhteisöni vaatii huomiotani, läsnäoloani ja mahdollisesti autonkuljettajanpalveluita. Sain laitettua ruokaa (nuudeleita, sipuli-porkkana-kikhernewokintyyppistä, ylisuolaisia naudanlihasuikaleita), imuroitua, pesu- ja tiskikoneen pyörimään. Tämä sillä ukaasilla, että on mahdollista, etta tapaisin pikaisesti Poika II:n vanhemmat. Ehkä. Ehkä en.

Diiva ja Poika II ovat majailleet luonani muutaman päivän. Heti päässäni on alkanut pyöriä outoja ajatuksia, kuten "joogaisin tuossa olohuoneen matolla, jos nuo eivät olisi paikalla". Kun olen yksin, en muista ajatella moista, vaan makaan tyytyväisenä sohvalla ja pelaan Spelen Pet Connect -ajanhaaskauspeliä.

Eilen kun kotiuduin tanssitunnilta tuntia luvattua aikaisemmin, koin epäröinnin hetken ennen kuin asettelin avaimen lukkoon. Entä jos nuoripari on laskenut minun kotiutuvan todellakin vasta tuntia myöhemmin? Minkä kuvaelman keskeyttäisin? Rapistelin kovasti avainta lukkoon ja asettelin huolellisesti takin naulakkoon. Olohuoneen sohvalla oli tiivis tunnelma. He pelasivat innolla "Disneyn prinsessat"-muistipeliä.

Aivan kohta voi taas pyöräillä. Tai voihan sitä periaatteessa nytkin, monet pyöräilevätkin, mutta suurin osa pyöräteistä on jäätynyttä sohjoa, jossa 5-10 sentin korkeuseroja railoissa, jalan- ja pyöränjäljissä. Vielä on matkaa siihen, että minä alkaisin talvipyöräillä.