Hassu aamu. Pelasimme kiihkeästi prinsessamuistipeliä ja kuuntelimme örinäheviä. Viihdyin. Poika II voitti, vihdoinkin, ja jopa 7-vuotias kokee sympatiaa nähdessään noin aitoa onnistumisen iloa. Kokkasin nykyään jo melko ammattimaisen näköisiä omeletteja, joimme monta pressokannullista kahvia ja olin muistanut osaa myös vadelmahilloa paahtoleipieni päälle.
En nyt jaksa muistaa haluta mitään muuta. Paitsi että Kaunomieli ei ollut kotona.
Olen edelleen väsynyt, mutta aion nukkua. Haluaisin myös tehdä, ehkä viikkoja liian aikaisin, sen kuperkeikan vaatekaapissani, jossa toden totta musta muuttuu valkoiseksi. Tai kitiksi, tropiikin väreiksi, vanhaksi roosaksi, sitruunankeltaiseksi, harmaaksi. joidenkin mustien ja tummanvihreiden vaatteiden osalta siis. Suurin osa on toki mustaa kesät talvet.
Olen menettämässä parisuhteellisen itsesuojeluvaistoni. Toivottavasti en tarvise sitä hetkeen. Olin sangen piittaamaton myös muista nopeusrajoituksista, ostin kengät, jotka käytän lintskoiksi asti, housut, jotka eivät ole farkut, ja paidan, jonka sisään mahtuu puolijoukkueteltta kamiinoineen. No, jotainhan minun pitää ylläni pitää, ja olen aika kyllästynyt kaikkeen entiseen.
Ehkä minulla on huomennakin syy herätä.
Ihmiset soittelevat, ja puhuvat minulle ääneen ylioppilasjuhlista. Sellaiset ovat jälleen tulossa. Edellisistä ei ole vielä vuottakaan, vaikka tuntuu, että ehkä kolme-neljä vuotta on siitä vierähtänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti