lauantai 20. helmikuuta 2016

Waltz me.

En ole kuollut väsymykseen, suklaan väärinkäyttöön tai retkahtanut hulluun kierteeseen, jossa pelaan ensin mahjongia kunnes kiinalaiset merkit välähtelevät päässäni ajatusten sijaan, yritän ampua ne alas bubbleshooterilla ja sitten selvittelen päätäni spider-pasianssin ja eduskuntapelin kanssa.

On muuten hassu tunne, kun on ikänsä ollut lähes poliittinen ummikko niinkuin minä, ja vastaan ihan oikeassa elämässä tulee Mika Niikko, ja mietit, missä olet tähän herraan juurikin törmännyt. Tinderissäkö?

Diiva pukeutui eilen nyöritettävään unelmamekkoon, johon vielä viime hetkellä lisäsimme kaksi tyllialushametta lisää helman liikkumavaran kohottamiseksi. Onneksi elämme taloudessa, jossa muffaisia tyllialushameita on jatkuvasti kohtuullinen varanto. Kaunomieli vastaa omavaraisuudestamme asian suhteen enimmältä osin.

Kävimme kampaajalla. Satoi pehmoista lunta, ja Kaappimies kurvasi paikalle järjestelmäkameransa kanssa ja otti muutamassa minuutissa giljardi kuvaa, joissa Diiva pyörähtelee lumen keskellä kiharoissaan ja hymyssään. Paikallinen rantojen mies pysähtyi kommentoimaan, että onpas siinä tytöllä nätti mekko. Minä tivasin, että eikös ole nätti tyttökin. Kyllä oli, tottakai.

Sitten vein tytön koululleen ja singahdin katsastuttamaan autoni. Se meni läpi, mitä ihmettelen nykyään joka kerta. Kun käynnistin moottorin katsastushallissa, kojelaudassa paloi monta iloisenkeltaista varoitusvaloa joita en ollut vähän aikaan nähnytkään. Hymyilin ja vilkutin iloisesti katsastusinsinöörille ja ajoin hallista ulos melko vauhdikkaasti.

Diiva tanssi ja säteili. Hänen koulussaan vanhojen tanssahtelua säesti osassa kappaleita oikea filharmoniaorkesteri. Minä katselin pyörähtelyä parvelta ja itkin nenästäni vähän rumasti. Olin neuvonut Diivalle, että kun yleisövalssi koittaa, niin isähenkilön mahdollisesti puuttuessa paikalta hänen kannattaa katsoa sopiva, vähintään 50-60 vuotias, mielellään 60-70 vuotias siisti herrasmies, ja niiata niksauttaa tästä itselleen tanssittaja. Sen ikäiset miehet osaavat tanssia. Kun tämä hetki sitten koitti, katselin vähän jännittyneenä, miten Diiva epäröiden tepasteli tanssilattialla ja katosi sitten parven alle näkymättömiin. Ja sukelsi uudelleen näkyviin häkeltyneen ja hyvin ilahtuneen oloisen vanhemman herran kanssa. Hienosti valssattu, reipas tyttö.

Työkaverini, minua muutaman vuoden vanhempi mies, oli hyvin helpottunut kuullessaan, että 50-60 vuotiaat miehet osaavat tanssia. Hänkin siis osaisi, ihan jo muutaman vuoden kuluttua. Vaimokin olisi tyytyväinen tästä tiedosta.

Isähenkilö saapui paikalle yhteisnäytökseen. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, yksistään vanhoja tanssijoita oli 920. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta istuimme siististi penkillä eturivissä ja Diiva tanssahteli n. 10 metrin päässä edessämme koko ajan. Se tuntui lähes vääryydeltä kun mietin kaikkia niitä, jotka eivät nähneet juuri omaa silmäteräänsä varmaan kuin vilaukselta.

Siinä sitten tyttöjen isän kanssa kuuntelimme entistä häämarssiamme ja juttelimme ihan vaivattomasti niitä näitä ensimmäistä kertaa vuosiin. En kyllä usko, että hän muisti tuon olevan häämarssimme. Minäkään en muista sitä biisiä jolla kävelimme alttarille, mutta tämän poistumistahdin kyllä.

Näin monta tuttua. Tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että olen kotiutunut tänne.

Näin vielä monta tuttua ja ystävää vielä ihan pikaisesti perjantailasillisella, palasin kotiin pitserian kautta ja lyysähdin sohvaan. Olin niin väsynyt, etten muistanut olla edes kovin huolissani jatkoille lähtevästä Diivasta, joka kyllä kävi ilmoittautumassa tulleensa kotiin noin kolmen aikaan yöllä.

Tänään lisää ystäviä ja musiikkia ja elämää. Ruuanlaittoa ja kotinurkkien ehostusta. Nyt on se aika vuodesta, kun asunto tuntuu liian pieneltä, joka paikassa on liikaa tavaraa ja villasukat tarttuvat kiinni lattiaan ja huomaan, että pattereiden sisään on kertynyt pölyä. Tai sitten on se aika kuukaudesta.

3 kommenttia:

  1. Oi, mulla tuli ihan liikutuksen kyyneleet silmiin siitä, kun joku setä sai mennä valssiin ihan yhtäkkiä yllättäen kauniin nuoren tytön kanssa! ♥

    VastaaPoista
  2. Kiva ettei liikutu yksin :) Ja kiva kun tykkäät!

    VastaaPoista