I'm addicted to you.

Olen toistaiseksi pitänyt uudenvuodenpäätökseni. Ei pasiansseja, mahjongia eikä muuta ajanvieteyksinpelaamista, poislukien pyykinpesu, joka on suoraa jatkumoa lapsuuteni paperinukkeleikeille, ja jossa on yllättäviä yhtäläisyyksiä pasianssien pelaamiseen. Sellaisiin monitahoisiin, muotoaan muuttaviin pasiansseihin joissa on tarinoita, ja joita pelataan n. 300 kortilla yhtäaikaa. Sellaiset ovat erityisen kiehtovia.

Olen kärsinyt aivan oikeita kiusaamuksia. Ollut kädet jo valmiina klikkaamaan linkkiä tai kirjoittamaan mah-alkuisia sanoja. Olen ollut siinä kiusausten kiirastulen korvennuksessa pitkään ja hartaasti ja käynyt mielessäni läpi sitä, miltä tuntuu olla pelaamatta, miltä tuntuisi jos pelaisi, ja miltä tuntuisi sen jälkeen jos olisi pelannut. Pasianssin pelaaminen aiheuttaa aivoissani mielihyvää, jonka nyt kiellän itseltäni. Huomaan, että sitä mielihyvää tekee useammin mieli silloin, kun on muuten vähän apea. En ole ollut nyt mitenkään erityisen apea, mutta ainahan sitä itse kukin on välillä vähän apea.

Ensimmäisten paastoviikkojen aikana olin väsynyt, aivoni taisivat vähän uudelleenjärjestäytyä. Sitten sain joitakin tarmonpuuskia kirjoittamisen ja sen sellaisen suhteen, jotka laimenivat harmillisen äkkiä. Odotin, että kun luovun noinkin isosta asiasta, tilalle tulisi jotain suurta ja uutta ja yllättävää. Elämäni saisi uuden suunnan. Alkaisin harrastaa levitointia ja pelastaisin jonkin uhanalaisen eläinlajin.

Olen ainakin lukenut paljon enemmän iltalehden otsikoita kuin ennen. Niitä tulee selattua, kun katselee televisiota. Olen pitkästä aikaa siis myös katsonut televisiota. Mainokset hämmentävät minua. Ne ovat joko paljon nerokkaampia kuin ennen tai paljon ärsyttävämpiä kuin ennen. Olen iloinen, etten enää osta vauvanvaippoja.

Minulla ei ole ollut sen enempää aikaa kuin ennenkään. En tiedä, mihin se on mennyt. En ainakaan ole liikkunut juurikaan enempää kuin aiemmin. Olen kyllä tavannut ihmisiä ja leiponut muutamia kertoja.

On mahdollista, että keskittymiskykyni on hieman parantunut, mutta sellaisella ei niin käytännöllisellä tavalla, että pystyn keskittymään paremmin vain ja ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan, ja kun olen hyvin keskittynyt, en ole kovin notkea siirtymään aiheesta toiseen. Multitaskaus ja yleinen pintapuolinen häslääminen ovat joissakin tilanteissa ihan riittävän hyvä tapa olla, ja jotkin elämäni asiat ovat rakentuneet moisen suoritustavan ympärille, minkä ei varmaankaan pitäisi olla suotavaa, mutta toisaalta se ei ole aiheuttanut suuria ongelmiakaan.

Nyt kun talvihorros on ohi, ja sen täytyy olla ohi, täytyyhän, yritän addiktoitua liikkumiseen. Otan sen oikein suureksi tavoitteekseni. Että jotain joka päivä. Se on paljon helpompaa sitten, kun on taas mukava pyöräillä.