tiistai 22. syyskuuta 2015

Löydämme uuden maan.

Kävin katsomassa Napapiirin Sankarit kakkosen. Oloni oli aivan hillitön, en ollut penkillä pysyä. monestakin syystä. Hyvät näyttelijät. Murre. Ica Lahtis. Minä. Kontion verkkarit, jotka hänelläkin oli.

Ehkä ilman henkilöhistoriaani, kaikkine juonenkäänteineen, tuo ei yltäisi ihan ykkösosan tasolle. Tai sitten juurikin tasan siihen tasolle. Nyt ehkä enemmän syvennyttiin perheen ja vanhemmuuden dynamiikkaan, mikä ei ole ollenkaan niin irtonaista kuin lapsettomien nuorten aikuisten dynamiikka, ja se oli jotenkin vähän haikeaa. Minua viehättää noissa elokuvissa lappilaisuuden kuvaus. Siinä on onnistuttu ihan hyvin.

Elämäni on jotenkin täyttä nyt. Sillä tavalla, että siinä on paljon asioita, vähän jopa tunkemalla, vinoon, lyttyyn, ryttyyn ja poikittain. Ei sillälailla "täyttä elämää" -tyyppisesti. En valita. Oloni on suurimman osan aikaa LSD-trippimäinen, ja kun adrenaliinitaso aina välillä laskee, huomaan, että se korkealta-ja-kovaa olikin itseasiassa se parempi olotila.

Eilen jysähdin hetkeksi pohjaan, mutta aamulla kuudennen kahvikupin kohdalla pyörät irtosivat taas kentästä.

Katselin tänään itseäni peilistä. Olin vähän maaninen. Otsasuonet pullottivat. Molemmat silmät näyttivät kerrankin vihreiltä, koska minulla oli syvän tummanvihreä paita ja vähän punertavat valkuaiset. Onneksi oli se paita, koska se on melkolailla asiallisin vaate mikä minulla on työkäytössä. Aamulla en muistanut mihin tilaisuuteen olin illalla menossa, ja siinä vaiheessa kun kättelin isäntää, olin hyvin iloinen siitä että Nirvana-t-paitani oli sattumalta pyykissä. Muuten olisin säästänyt asiallispaitani huomiselle.

Mitähän minä huomenna puen.

Diiva oli ystävänsä kanssa Stocmannilla. He eksyivät jostain ovesta rappukäytävään, josta ei enää päässyt takaisin. Tytöt harhailivat rappukäytävässä ylös ja alas, kokeilivat kaikkia ovia. He taltioivat seikkailujaan someen nuorille tyypilliseen tapaan. Some-todisteiden mukaan he olivat jumissa käytävässä yli kaksi tuntia. Myös hätäpelastustie oli lukittu.

Kysyin, miksei Diiva soittanut minulle. Sitten huomasin, että olihan hän soittanut, mutta minä en ollut huomannut vastata. Mother of the year -award goes to.......

Siinä ei ole oikeastaan mitään uutta. Diiva keitti minulle silti taas kupin vihreää teetä. Olemme sopineet, että aina kun hän keittää sitä itselleen (paitsi aamulla), hän tuo myös minulle kupin, kysymättä ja pyytämättä. Ei minun oikeastaan koskaan tee mieli vihreää teetä, mutta kun sitä saa tuollalailla yllättäen, se on todella hyvää. Ja se tekee minulle hyvää.

Nyt pitäisi tehdä Kaunomielelle hieno voileipä ylioppilaskirjoituksiin. Tiristän itsestäni sen verran perinteistä äitiyttä tänään.

Sanoinko taannoin, että parasta Antti Tuiskua ikinä? Taisin sanoa. Tämä on vielä parempaa.

Anssikin teki miehen työn Avarassa luonnossa. Virven piti tosissaan purra hammasta, kun ei ollut aikonut itkeä. Biisi on melko hieno, ja tykkäsin Anssin vähän Virveä rouheammasta lähestymistavasta aiheeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti