sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Airut.

Yhtenä aamuna tällä viikolla heräsin muistooon. Nukuin, ja unessa mummo kertoi minulle taas mitä hänen nimensä tarkoittaa. Istuimme vanhassa sinisessä huoneessani lapsuudenkodissa, oli hämärää, imetin kuukauden vanhaa Kaunomieltä, joka oli juuri saanut nimensä. Se oli viimeinen kerta kun puhuimme. Sitten olin hereillä, kohahtaen, ja muistin miten hän puristi kättäni viimeisen kerran kun lähdin hänen luotaan. Silloin ei enää voinut puhua. Itkin nyt.

Mietin, mitä muita unia näin ennen sitä. Sellaisen, että hyviä asioita tulee tapahtumaan, enemmän kuin yleensä. Jos en pidä varaani, annan niiden mennä ohi tarttumatta. En avaa kirjekuorista yhtäkään ennenkuin pelkään hukkaavani ne kaikki. Yhdessäkin olisi paljon sisällä.

Nyt kun vielä tietäisi, kenestä hän puhui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti