Olen ollut kovin paljon poissa kotoa viime viikolla, enkä ole laittanut lapsilleni ruokaa. Luulin jo, että pääsisin laiminlyönneistäni kuin koira veräjästä, mutta lauantaina huomasin, että he ovat muuttuneet eläviksi kuolleiksi.
Kovin sieviksi sellaisiksi kylläkin, zombeutunut Prinsessa Aurora, ja ystävänsä viktoriaaninen posliininukke, joka on mitä ilmeisemmin tipahtanut tuolilta kesken teekutsujuen ja kopauttanut päänsä ikävästi. Laitan kuvia myöhemmin, jos saan luvan. Kärräsin tyttäret ja Punahilkan, jolla oli sudenpää korissaan, kaupungin keskustaan tapaamaan kohtalotovereitaan.
Tämänvuotisen Zombiewalkin teemana oli “Fairytale gone bad”. Rotuaarilla parveili siis hahmoja Liisa Ihmemaassa –elokuvasta, Pahatar, Muumilaakson asukit, Ihaa, joka oli seivästänyt Nalle Puhin, erityisen puoleensavetävä ja kalskeankomea Kuolema, Robin Hood ja Maid Marian, Lumikki, Elsa (Frozenista), ja tietysti ihan taviszombeja, jotka elivät unelmaansa mm. rock-tähtinä. Ja aivan valtavasti kaikkia muitakin hahmoja, ja sitten vielä me pällistelijät kaupan päälle. Tuuli vinhasti, ja se ehkä rajoitti huonokuntoisimpien raatojen liikkeitä, joten ihan kolmeasataa en usko paikalla olleen. Paljon kuitenkin.
Siemailin perinteistä French Coffeetani (ainakin nyt se on perinne, saattoi kyllä olla, että viimeksi join minttukaakaon) aukion laitamilla. Pääzombi (ks. kuva täältä, tuo sinipusakkainen kuningas) piti aloituspuhetta. Tyyppi on livenä kuin Elastinen, mutta zombie.
Vieressäni istuskeli semmoinen 50-60 –vuotias ihan fiksun näköinen mies. (Jostain syystä sen ikäiset miehet alkavat nykyään tämän tästä jututtamaan minua. Olen analysoinut, että se ei johdu siitä, että itse näyttäisin saman ikäiseltä, vaan että näytän juuri sen verran vanhalta, etteivät alle 30-vuotiaat enää koe tarpeelliseksi jututtaa minua, ja 30-50–vuotiaat ovat kovin harvassa, koska suurin osa on hautautunut perheen, parisuhteen ja työn syövereihin. Sitten jää enää tuo veteraanisarja, ja kai minussa sentään vieläkin on joku sellainen viba, että minua pitää jututtaa, joten he täyttävät jututustyhjiön. Vähän masentavaa, mutta olkoon. )Joka tapauksessa, Zombie-elastinen-kuningas puhui, örisi mahtipontisesti ja selvitti myös homman pelisääntöjä, kuten että katsojia ei saa purra, ja julkista omaisuutta ei saa tärvellä. Parisataa taruolentoa örisi mukana, siivet, sarvet, miekat ja maskotit heiluen.
Se veteraani siis alkoi jutella minulle. Yksinpuheluksi jäi, mutta näin se meni:
- Noita ei enää saa sanoa neekereiksi, pitää sanoa että MUSTA.
- Tulee tänne kukkoilemaan. (tästä en ihan saanut selvää, mutta luulisin, että sanoi noin)
- Murjaanien kuningas tuo on!
- Aravirta on kuningas.
Ja kerrankin olisi ollut kanssatallaajissa muutakin ihasteltavaa, kuin vähän kaukaasialaista tummempi ihonsävy, mutta ei. Osoittaa mielestäni jonkinasteista kapeakatseisuutta tuommoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti