Maisema herättää jumalanpelkoa.

Viikonloppuna päässäni oli tungosta. Oli paljon työperäistä kuormaa, jota ei ollut ehtinyt lajitella paikoilleen perjantai-iltapäivän aikana, vaan irtoroinaa lenteli vielä tornadona ympäriinsä koko illan. Join yhden lintukaljan, mutta jätin hätätilanteessa-riko-lasi-kuoharipullon vielä koskematta, ja pakottauduin olemaan ajattelematta, vaikka silmieni ohitse leijui irtonaisia palasia keskusteluista, kasvoja, sähköpostiviestejä, ja se hetki, jolloin julistin palaverissa jotta minulla on PMS, koska en muuten saanut miehiltä suunvuoroa. En siis ajatellut, ja painuin nukkumaankin läppäri kainalossa, Orange is the new Black'in tunnelmissa.

Lauantaiaamuna asiat olivat jo tukevammin, ja jatkoin Orange-vierihoitoani aina tarvittaessa. Se antaa perspektiiviä asioihin. Maanantaina tosin olin käyttää työnantajani minulle osoittamalle sähköpostikirjekeverilleni lähettämässäni viestissä sanaa "inmate" sanan "candidate" tilalla, mikä ei välttämättä olisi ollut hyvä juttu.

Lauantaina Kaunomieli polki jalkaa ja kiljui "Mutta kun minä HALUAN olla Prinsessa!" Ehkä n. 14 vuotta liian myöhään, mutta tulihan se sieltä, se uhmaikä. Olimme menossa kirpputorille, ja yritin tarjota hänelle erilaisia ideoita, joita hyödyntää Zombiewalkin syksyn teemassa "Fairytale gone bad". Että riippuen siitä, mitä sattuu löytymään, hänhän voisi olla keijukainen, haltiatar, tuhannen ja yhden yön sadun neitonen tai linnanneito. Mutta ei, Prinsessa Aurora, mikään muu ei käy.

Kun Kaunomieli oli neljävuotias, ja päiväkodissa oli naamiaiset, Diivalla oli oksennustauti, ja muistin koko naamiaishomman vasta naamiaispäivän aamuna. Saimme silti kokoon hienon keijukaisasun, tuntosarvineen, siipineen, ja vaaleanpunaisine rimssumekkoineen. Siinä aamuisesssa valokuvassa likka näyttää hyvin, hyvin vakavalta, ja vaaralliselta. Syy tähän selvisi illalla. Olin väsännyt hänelle taikasauvan kärpäslätkästä, ilmapallonpainosta ja piippurassista, ja Kaunomieli oli koko päivän puristnaut sauvaa kädessä aivan kauhuissaan, koska en ollut ehtinyt kertoa hänelle kuinka sitä käytetään. Että entäs jos hän vahingossa taikoo jonkun, kun ei osaa vielä käyttää sitä. Onneksi niin ei käynyt.

Kirpputori oli taikavoimainen kuin yleensäkin. Prinsessa Auroran puvun yläosa löytyi sieltä kesäpaidan ja biletopin yhdistelmän muodossa. Hame meillä jo olikin, ja kengät, ja kukkakori ja irtonaisia linnunpesiä hiuksiin. Rekissä roikkui tietysti myös Wednesday Addamisin musta samettimekko, totta kai, siltä varalta että Diivakin osallistuu. Ihan outo paikka, suorastaan pelottaa, miten helposti sieltä löytää etsimänsä.

Jos joku ei tiedä mikä on Zombie walk, tässä näyte. Kaunomieli vilahtaa videolla. Vuonna 2012 hän oli kirjan Ylpeys, ennakkoluulo ja Zombit -lumoissa. Kävelypuku, kuten kirjan kuvituksessa, jostain syystä ei empirelinjainen.



Sunnuntaina otin pienen, huonosti säädetyn pokkarini, ja läksin kävelylle. Kävelin varmaan kuusi kilometriä, ja siinä vasta leikattua heinää ja hevosenpaskaa haistellessani tajusin, että olen elossa, hyvin paljon elossa juuri nyt. Sitähän minä olen halunnutkin, mutta se on vain välillä niin kamalan väsyttävää.

Tuli silti jotenkin onnellinen olo. Erityisesti siitä, että minulla on ihan oikeat kävelemiseen tarkoitetut lenkkarit. Vindoinkin olen tajunnut, että juoksen vähän, mutta kävelen sitäkin enemmän.