...sinun lähtösi jälkeen ollut on niin vaikea...
Ei vaiskaan. Tänään kyllä jurppi lievästi. Kävin palvelevalla huoltoasemalla, jonkinlaisen henkilökohtaisen kirouksen ansiosta jälleen hameessa ja korkokengissä, kuten aina niinä päivinä, kun käyn katsastuskessa, vaihtamassa tuulilasin tai muuten huollan autoani tai käyn ylipäänsä paikassa jossa on paljon rekkakuskeja tai muita kuljetusalan ammattilaisia. Vastaavasti jos minulla on lounastreffit vaaleanpunaiseen kauluspaitaan ja kapealinjaiseen pukuun pukeutuneen kaupustelijan kanssa kaupungin jäykimmässä pöytiin tarjoiltuihin lounaisiin erikoistuneessa keskieurooppalaistyylisessä ruokaravintolassa, en varmasti edes edellispäivän kalenterihälytyksestä huolimatta muista laittaa ylleni mitään muuta kuin hiutuneet farkut joissa näytän Pearl Jamin basistilta ja converset, tai jopa uggeja jäljittelevät markettijalkineet. Ja kaulahuivin, joka antaa olettaa minun kasvattavan umppikompostissani jotain, mikä ei kestä päivänvaloa mutta tarvitsee ultraviolettilampun.
Tänään siis kipsuttelin koroissa ja kapeahkossa hameessa normaaleja lyhyempiä askeleita. Ja kyykistelin sirosti liruttaessani bensaa kanisteriin, jossa kuljettaisin sen kotiin ruohonleikkuria varten. Tuolla huoltoasemalla, jossa en koskaan käy jos ei ole pakko, on sellainen asiakaspalvelija, joka luikahtaa paikalle ja tarjoutuu tankkaamaan auton puolestasi vapaaehtoista maksua vastaan. Paitsi, jos ajaa auton A-tankkaukseen, kuten minä tein, koska halusin välttää sen, että kipsuttelisin uudelleen modernisti muotoilluissa kiilakoroissani pitkin paikallisen Veijo Esson baarin klinkkerilaattalattioita maksamaan bensaostokseni.
No, siinä minä siiten kyykistelin sirosti, ja asiakaspalvelija hymyili minulle rohkaisevaa hymyä viiden metrin päässä, tervehdittyään ensin kuuluvasti. Moottoripyöräkerholaiset joivat kahvia terassilla ja eivät hymyilleen. Mutta olenhan minä sentään itsenäinen nainen, joka osaa kyllä tankata, jopa kanisteriin, ja osaa tehdä sen koroissa. Ja suomalainen, ja hyvin tottumaton yllättäviin asiakaspalvelutilanteisiin.
Kaappimies on reilu, hän kertoi minulle etukäteen, ettei minulla ole nykyisin a)bensaa, b)kanisteria, joten hoksasin käydä huoltoasemalla ennen kuin nurmikon leikkaaminen olisi ajankohtaista. Minulla on muutenkin tapana jättää tuo homma aina viime tinkaan, ja meiltä on matkaa huoltoasemalle.
Tänään siis muistin hakea bensaa, vaikka oli se kirous, ja Diiva, ilmeisesti hyvityksenä luonteenlaadustaan ja sen kirjavampien puolien kukoistuksesta lähestulkoon tarjoutui leikkaamaan nurmen etupihalta. Paitsi että emme saaneet käyntiin kumpaakaan ruohonleikkuria talven jäljiltä. Emmekä me, kaksi suomalaista itsenäistä naista tietenkään pyytäneet apua aidan takaa, tai tien toiselta puolelta, tai ohi ajavilta pitkäkaulaisilta pyöräilijöiltä.
Kaappimies tulee käymään huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti