Lady of reduced circumstances.

Otsikko viittaa Jane Austenin tuotannossa silloin tällöin viitattuun ihmisryhmään; naisiin, joiden mahdollisuudet elää säädylleen totutulla tavalla ovat syystä tai toisesta kaventuneet. Usein he joutuvat turvautumaan aivan uudenlaisiin keinoihin selviytyäkseen muuttuneissa tilanteissa.

Valahdin poikkeustilaan ensin vähän helpottuneena. Olin väsynyt. Uupumusta kertyy aina ajoittain ja tuo osui juuri sopivaan aallonpohjaan vajoamisen kohtaan. Kotoilin lähes tyytyväisenä pari viikkoa.

Viime viikon sitten vietin jonkinasteisen raivon vallassa, tajusin, että kyllä vain, arjessani, elämässäni normaalisti on kuin onkin asioita, jotka auttavat minua palautumaan. Minulle palautumiseen ei riitä uni, ruoka, reporankana makaaminen tai suorituksenomainen kävely ympäri, ympäri ja ympäri järveä. Tarvitsen ihmisiä, sattumia, mielleyhtymiä, näkymiä oman laatikkoni ulkopuolelle, uusia ajatuksia jotka saavat minut irtautumaan niisstä lieoista joissa kovin kiltisti yleensä arkeani puurran.

Vietin päivän tai toisenkin kotitoimistossani puurtaen, ja sitten vain odottaen seuravaa työpäivää. Suorittaen toki niitä askareita, joita hyveellisen, itsestään ja hyvinvoinnistaan huolehtivan henkilön kuuluukin tehdä näinä poikkeuksellisinakin aikoina.

Sitten heräsin eräänä aamuna, ensimmäisenä ajatuksenani "minkähänlainen se korona olisi, ja mistähän sen voisi saada?" Lupaan, en silti mene nuolemaan keskustan ostoskeskuksen yleisten vessojen ovenkahvoja. Ainakaan vielä.

Eilen sitten oikein tieten tahtoen hankin kaipaamaani ihmiskontaktia, läheisyyttä, silmiin tuijottelua, sitä, että joku on kiinnostunut minusta, vain minusta, kyselee henkilökohtaisia asioita ja kuuntelee vastaukseni herpaantumatta. Tulee lähelle. Näin virusaikana säilytimme kuitenkin säädyllisen etäisyyden, eikä edetty esim. silmänpainemittauksiin asti, mutta optikkokäyntini oli kyllä muutoin hyvin tyydyttävä.

Tämän jälkeen kävin vielä kampaajalla, mikä oli täysin luksusta. Projekti on nyt valmis! Tai ainakin melkein. En ole ihan Morticia, mutta käytännössä omanväriseni, vaaleilla latvaraidoilla. eikä minulla ole enää otsatukkaa.

Illalla sain kutsun the Soundsin keikalla. Toki lähdin, ja olin aika vaikuttunutkin bändistä, vaikka livelaulanta oli osittan riipivää. Join oluen henkilön kanssa, joka varmaankin, poikkeustilan ahdistama kuvittelee olevansa eronnut vaimostaan ja luulee minun uskovan tämän myös. Leikin mukana hienotunteisesti, olosuhteet huomioonottaen. Hän asuu kellarin mancavessaan. Siltä hänen kuvansa ainakin näyttävät. Musiikkimakumme ja uteliaisuutemme osuvat yksiin ja viihdyin. Tänään tapaamme Nelivitosen Maustettöjen keikalla, hänen vuoronsa tarjota olut.

Kyllä, näissäkin olosuhteissa on pakko oppia pärjäämään. Luukutan nyt kotona Panteraa, Megadethia ja Mötörheadia. Sen pitäisi inspiroida minut siivoamaan asuntoni (toimii usein). Nyt laiskottaa. Kaunomieli tulee kohta käymään. Ajattelin, että voisimme yhdessä purkaa takapihan vanhat, rumat ulkovalaisimet pois. Se voisi olla elähdyttävää.

Unessani olin kotona, jossain kotona jossa en ole koskaan asunut. Siellä oli leivinuuni, lisäsin puita. Tiesin, että Isäntämies on jossain moottorikelkkansa kanssa. Mietin, että tulee kohta kotiin, ja juomme kahvit. Ehkä me jatkamme kesken jäänyttä elämäämme jossain toisessa ulottuvuudessa.