Once upon a time in Hollywood.

Bluesbändi virittelee soittimiaan baarin nurkassa. Yksittäisiä sointuja, näppäilyjä, aina välillä pidempi haikea venytys. Matalaa puhetta, vähän, koska nuo tyypit tietävät toisensa ajatukset kuin omat taskunsa jo ennestään. Tilassa vähän kaikuu vielä, ilman asiakkaita. Iltapäivän aurinko antaa pikkuhiljaa laiskuudelleen periksi ja nurkkiin alkaa kerääntyä se melankolinen mutta miellyttävän painava tunnelma jonka ääreen kanta-asiakkaat alkavat kohta kerääntyä lämmittelemään elämän runtelemia luitaan.

Ovi käy - asiakasko? Tuskin. Olen selin oveen, mutta baarikaapin heijastuksesta näen miehen siluetin, harteikas, askel epäröi sen verran, että arvaan hänen olevan paikassa ensimmäistä kertaa ja yrittävän totuttaa silmiään hämärään. Aivan kuin täällä aina olisi savua, vaikka tupakointi kiellettiin jo vuosia sitten.

Ehkä se on se tarjoilemani savunhajuinen viski, jonka aromit ovat jääneet kiemurtelemaan ilmaan.

Mies kävelee tiskille, istahtaa baarituolille raskaasti, hitusen lysähtäen. Pitkä päivä, tai vuorokausi, tai parikin. Parransänki varjostaa vähän kalpeaa ihoa, ryppyinen, keskihintainen puku ja siinä päällä hieman pölyinen ulsteri. Rypyssä sekin. Niskassa näkyy vähän katoavaa rusketusta, lomasta on jo aikaa.

Vaihdan painoa jalalta toiselle hitaasti, lantioni keinahtaa, käännähdän ja luon katseeni häneen. -"What can I do you for, detective." Sillä eihän hän voi olla kuin poliisi, tähän aikaan, tällä seudulla.

-"Good evenin', miss. Have you seen this man?" Mies kaivaa povitaskustaan kulmasta jo taittuneen kuvan, ja lätkäisee sen baaritiskille. Huokaa, haroo kiharaisia, tummia hiuksiaan, jotka ovat jo ennestään sekaisin ja luo vaivihkaisen, kaihoisan katseen viskipullojen rivistöön.

Lasken lasin ja pyyhkeen kädestäni, kumarrun kuvan ääreen verkkaisesti. Harmittelen, etten hoksannut avata kireän paitapuseroni ylintä nappia huomaamatta, vielä selin ollessani. Vilkaisen miestä mustien tekoripsieni alta ja siristän sitten silmiäni nähdäkseni kuvan tarkemmin.

Vaaleaa kangasta vasten retkottaa lihaisa pää, posket ovat valahtaneet pään molemmin puolin. Mies on kalpea, hieman mukiloidun näköinen. Hiukset ovat kuin kyljyksellä sivellyt, risuinen parta ei peitä kokonaan sen alta kuullottavaa ihoa. Silmät ovat puolittain auki jähmettyneenä tuijotukseen, suupieli on auki myös toisesta reunastaan ja näyttää kostealta. Verta?

-"Hmm. I don't know...should I?...maybe...not. I don't think so. Definitely not a regular. No. Absolutely not. What was I thinking."

Tuollaisia kuvia suomalaiset miehet laittavat itsestään Tinderiin. Oikeasti.



The Wire on hyvä sarja. Suosittelen.