Olen puolivälissä pikkujouluputkeani. Yhdet takana, yhdet edessä. Heräsin, sovin Valssimiehen kanssa päivän logistisista järjestelyistä, vastaanotin kahvikupin ja uppouduin puoliuneen sohvannurkkaan. En potemaan krapulaa sentään, tällä iällä, koska olenhan maltillinen ihminen halutessani, mikä mainiosti tasapainottaa taipumustani vainoharhaan. Mutta ehkä vähän väsymystä.
Katsoin Amy-dokumentin, ja mietin, että minullahan menee aika hyvin. Hanskaan tämän tavistelun ihan ok. Hyvä näin. Toisaalta en ole myöskään äärettömän lahjakas magneettinen persoonallisuus, mikä tietysti vähän harmittaa. En ollut tajunnut, miten aitoja kuvauksia omasta elämästään Amy laittoi lauluihinsa.
Ihmisistä kertovia dokumentteja katsoessa minulle tulee aina hämmästys siltä, miten pieniltä heidän elämänsä näyttävät lähempää katsoen. Ympärillä on se kourallinen ihmisiä jotka merkitsevät, niin kuin kaikilla muillakin. Suuretkin kuuluisuudet siirtyvät huoneesta toiseen, tilanteesta toiseen, tuntevat väsymystä ja yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Ei heidän elämänsä levittäydy heidän itsensä eteen sinä samana maailmaasuurempana saagana kuin mitä me muut, ulkopuolelta, jälkikäteen näemme. Paitsi ehkä vanhana, taaksepäin katsoessaan, jos sattuu vanhaksi elämään. Amy ei elänyt.
Tuo dokumentti oli pelottavan hienosti leikattu. Välillä tuntui siltä, että Amy oli näyttelijä draamassa, ei oikea ihminen. Ehkä hän tavallaan olikin, ehkä ihmiset janoavat tarinoita niin paljon, että joistakin yksilöistä tulee tuon tarinanpalvontakultin ihmisuhreja, he menettävät oman elämänsä.
Sitten viestittelin Diivan kanssa ja sovin hakevani hänet. Pyörittelin vähän CC-voidetta pandasilmieni ympärille, taputtelin tönkkösuolattuja eilisenpäivänkiharoitani vähän sileämmiksi, pukeuduin näkymättömyysviittaan ja harpoin portaat alas.
Auto ei ollut parkkipaikalla. Olimmehan muutamaa tuntia aiemmin sopineet, että Valssimies ottaa sen, ja palaa ajoissa, jotta voin hakea (tai hän hakee) Diivan paikalle toimimaan stylistinani. Enhän minä sitä muistanut. Ehkä en hanskaakaan aina kaikkea niin särmästi kuin luulen.
Kävin kaupassa, hain croissantteja ja voita ja Doris-leivoskeksejä huomisaamun vielä suurempaa väsymystä ajatellen, ja tulin takaisin kotiin. Kävin suihkussa huuhtelemassa kiharani pois, jotta voin hetken kuluttua tehdä uusia. Tunnen hyvin suuresti suorittavani pikkujouluja.
Toivottavasti suoritan ne riittäävän hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti