Helppoa ja yksinkertaista.

Kirjoitin viikonloppuna, jotain vähän muuta. Lapsuusmuistojani. Niistä on helppo kirjoittaa, ja vähän luulen, että vaikka kirjoitan kivistä ja sänkipelloista ja poluista ja hiihtämisestä ja kuolleista hiiristä ja kolisevista monoista ja terveyssisaren tiukoista permanenttikihararoista, oikeasti näytölle tihkuu päästäni asioita joitan onkin jo aika laittaa järjestykseen. Se, että maailma muuttui niin nopeasti, että tiesin jo lapsena, että minusta ei kasvaisi oikeanlaista näillä mittareilla, mitä nyt näen ympärilläni. Kaikenlaisia asioita. Osaan en vielä edes alkanut.

Nyt pitäisi keksiä uusi aihe. Tai monta pientä. Kirjoittaminen hoitaa päätäni ja saa minut tuntemaan itseni oikeammanlaiseksi. Vähän niin kuin tanssiminen saa ihmisen tuntemaan itsensä kauniiksi. Niin Diiva sanoi muutama vuotta sitten, juuri siinä iässä missä tytöt yleensä kipuilevat syömishäiriöidensä kynnyksellä. Että kun hän tanssii, hän tuntee itsensä kauniiksi.

Kesällä tapahtui paljon, ja tavallaan ei paljonkaan. Hikoilin. Tein monenlaisia viihdykkeellisiä asioita. Jossain vaiheessa tuntui, että jopa liikaa. Kävin taidenäyttelyissä, museoissa, tiedekseskuksessa, eläimellisissä puistoissa, uin meressä ja järvissä. Yksi mieleenpainuvimmista mutta oikeasti karmivimmista tilanteista oli istua ratikassa vastapäätä miestä, jolta puuttui puolet kasvoisa. Kuolio oli mädättänyt pois toisen silmän, nenän, poskiluun, ja pään ontelot olivat täysin paljaana näkyvissä. Järkytyin, luulin hetken, että kyseessä on piilokamera tai olen menettämässä järkeni. Mutta vauva.fi kertoi minulle, että tällainen hän vain on, ja hänellä on asunto, vaikka näyttikin siltä, että hän oli nukkunut edellisen yön ojassa.

Olen yrittänyt tulkita itseäni, jaksamistani, rajojani. Opin kovin hitaasti. Aina en ole varma osaanko tulkita näkemääni ja tuntemaani. Persoonani rajapinnat muihin ihmisiin ovat luiskia, kaltevia, joskus hankalan epäsopivia, joskus sumuisen epäselviä. Enkä oikein osaa tavallista arkea, vaan olen koko ajan jossain poikkeustilassa. Kotoa oppimani resepti mies-nainen-käyttöliittymään on sellainen, jossa vältellään toista henkilöä niin fyysisesti kuin henkisestikin ja koitetaan pysytellä kiireisenä kodin ulkopuolisia projekteja ja kriisejä hyväksikäyttäen, hyppien kiveltä kivelle. Auvoisimmillaan yhteiselo oli yhteisten projektien toteuttamista, sinnillä puurtaen, jaksamisen äärirajoilla, ilman lepotaukoja.

Itse olen koittanut tehdä toisin. Keskityn parisuhteeseen ja yhdessäoloon, en niinkään ulkoiseen tuottavuuteen, eli käytännön toteutuksena se on tarkoittanut sitä, että kehittelen peräjälkeen toinen toistaan turhempia päänsisäisiä parisuhde- ja identiteetikriisejäni ja painin yöt moninaisissa painajaisissa.

Kalevauva laulaa vauva.fi-keskusteluja kauniiksi kantrihenkisiksi balladeiksi.