Eilen en tehnyt oikeastaan mitään. Luonani kävi kyllä virta nuoria ihmisiä kääntymässä suuntaan jos toiseenkin, musiikkia kuuntelemaan, kauppaan, uusia nuorellisia rientoja suunnittelemaan. Paistoin sieniä, koska niitä oli jääkaapissa.
Tunsin itseni vanhaksi ja väsyneeksi kun katsoin nuoria kauniita ihmisiä innostumassa asioista joista itse en juuri nyt jaksanut. Kesä on saavuttanut jonkinlaisen lakipisteensä.
Tänään päätäni ei särje, ja minulla on suoritettavia asioita. Ei liikaa, mutta pakollisia. Osa vähän ikävystyttäviä, kuten imurointi.
Katsoin vihdoin Into the Wild -elokuvan. Se oli paljon parempi kuin oletin. Soundtrackista huolimatta dotukseni ei olleet korkealla, kun tiesin juonen pääpiirteissään. Mutta oli se kaunis, ja sisälsi ajatuksia joihin en oikein jaksantut tarttua, mutta kaipasin sitä tunnetta, että innostuisi ajatuksista. Sean Penn kipusi taas hieman ylemmäs laatuasteikollani. Sen hän tekee täysin ilman apuani, suhtaudun jostain syystä häneen ohjaajana epäluuloisesti. Näyttelijänä hän on aina ollut kummallisen vakuuttava. Ehkä juuri siksi olen epäluuloinen. Olen ilmeisen kateellinen monitaitaville ihmisille. Ja ihan yksikkötaitaville myös.
Polkupyöräni etukumi taitaa vuotaa. Siinä ei pysy ilma. Asia pitänee korjata, kunhan ensin imuroin, järjestelen puhtaat pyykit, kuuraan nurkan jos toisenkin. Käyn heiluttelemassa vatsalihaksiani salilla, jos jaksan. Päämäärätön pyöräily voisi viilentää ihoani ja tuulettaa päätäni tarpeellisesti.
Minulle kävi samalla tavala Into the Wildin kanssa. Melkein hävetti epäluuloisuuteni. Sean Pen on vaikea tapaus. Kuljin Oulun ohi viikonloppuna. Vilkutin sulle mielessäni.
VastaaPoistaVilkutan takaisin näin jälkikäteen :-)
VastaaPoista