How's it feel to be the prey.

Olen jälleen pienellä saarella, kuivalla maalla huilaamassa. Pidän kyllä uimisesta ja veneilystä, mutta siinä katoaa helposti kokonaiskuva, ja on vain tilanteiden armoilla, ja väsyn liiankin helposti.

Olin monta vuotta yksin, tai tyttärieni kanssa ja yksin. Suhtauduin siihen kai ihan oikein. Että se on hienoa aikaa, jolloin saa elää vain omia toiveitaan toteuttaen. Suorastaan ylellistä. Opetella niitä asioita mitkä on unohtanut, mitä haluaa, mistä pitää. Luoda itse oma arkensa ja rutiininsa ja etsiä ne asiat jotka tuottavat minulle iloa. Luulin, että en oikein onnistunut tuossa, koska tuo rutiinipuoli jäi ehkä hieman hataraksi. Että epätäydellinen suoritus. Mutta nyt, kun olosuhde on radikaalisti muuttunut, näen selvästi, että onnistuin itse asiassa loistavasti. Muistan hyvin kirkkaasti miten haluan asioiden olevan, minkälaiset asiat tuovat minulle iloa.

Nyt on sitten haaste sovittaa nämä asiat yhteen sen tosiasian kanssa, että tilassani on enemmän ihmisiä, enemmän energiaa, enemmän poukkoilevia tahtoja ja vaihtelevia viretiloja. Ja kun minä olen jo niin tottunut ämpärillisiin vaniljakiisseliä, vuorokausiin, jolloin ei ole mitään muuta kuin minä ja aikaa ja kaiuttimista valuva loputon grunge.

Tämä on kai niitä hetkiä, kun parisuhde vaatii työtä. En ole aiemmin oikein käsittänyt tätäkään fraasia, mitä se tarkoittaa. Samoin kuin termiä etäsuhde. Sitä en ilmeisesti käsitä vieläkään. Ehkä se parisuhde sinänsä ei vaadi työtä, vaan kaikki sen ympärillä. Se, että käytännön asiat muovautuvat niin, että parisuhde mahtuu siihen mukavasti, vähän kuin valtava retrohenkinen räikeä nojatuoli ennestään valmiiksi mitoitettuun ja skandinaavisesti sisustettuun olohuoneeseen, sellainen huikaiseva roskalavalöytö jota ei vain voi ohittaa, hämmentävä aarre jollaisista aina näkee kuvia sisustuslehdissä. Kyllä minä sen tuolin haluan, istua sen valtavassa sylissä niin, että muu maailma unohtuu, silitellä ylellistä tummanvihreää samettia, uppoutua pehmeyteen.

Tämän päivän Suomessa, varmaan monessa muussakin maassa, naisen on aiempaa helpompi olla yksin. Ilman kotinurkkiin sijoittuvaa parisuhdetta siis, en tarkoita yksinäinen. Taloudellisesti se ei ole kannattavaa, mutta täysin mahdollista. Voi järjestää asumisensa niin, ettei tarvitse omaa henkilökohtaista metsuria tai metsästäjää. Vanhemmuus on mahdollista ilman parisuhdetta, naiselle jopa epäreilun paljon helpommin kuin miehelle. Parisuhdeolosuhdetta, sellaista perinteistä mies-nais-komboa siis, rasittavat monet vanhakantaiset roolimallit joista on vaikea ravistautua irti. En tiedä montaakaan pariskuntaa, joissa mies tekisi enemmän kotitöitä. Tiedän monia, joissa nainen tekee, tai ylipäänsä on kodin ja lasten asioiden itseoikeutettu projektipäällikkö. Eihän nuo asiat tietenkään koskaan mene fidi-fidi, tai ainakin se olisi vaikea mittaroida, mutta jotenkin en usko, että naiset aivan hinkumalla haluavat käyttää elämäänsä ja aikaansa muiden sotkujen loputtomaan siivoamiseen.

Ehkä miesten ja naisten siisteyskäsitykset ovat vain niin erilaiset, että mies ei koe tarvetta tarttua imuriin läheskään niin nopeasti kuin nainen. Tai sitten kyseessä on omituinen roolileikki. Mies ei koe, että koti vaatisi jatkuvaa ylläpitoa, vaan se on paikka, jonne hän tulee pois ulkomaailmasta rentoutumaan ja lepäämään. Naista ei ole kasvatettu näin; kodin siisteys on asia, jolla naisen arvoa ja kykyä mittaroidaan. Koti on naiselle jatkuva työsarka, kaikki, mikä ei ole paikoillaan tai puhdasta vinkuu hänen huomiotaan ja estää rentoutumisen.

Mies havahtuu kotiaskareen tekemisen tarpeeseen vasta, kun nainen käskee tekemään sen. Tekee sen sitten nopeasti alta pois, päästäkseen takaisin "lepotilaan", hutiloiden kuin pikkupoika äitinsä käskystä, ottamatta varsinaista omistajuutta asiasta, mahdollisesti koska lattian muruttomana pitäminen "naisten homma", ei asia, josta miehen olisi sovinnaista tuntea mielenpaloa. Tämä toistuu riittävän monta kertaa, ja nainen, joka arvostaa puhtaan, muruttoman parketin tuntua jalkapohjiensa alla tekee homman lopulta itse. Tämän ja monta muutakin. Evoluution myötä nainen oppii varomaan sotkemista, koska hänhän se itse sotkunsa siivoaa.

Nykypäivän nainen on järkevä. Yksineläminen ei ole enää stigma, jota pitää välttää viimeiseen asti tai tehdä uhrauksia sen välttämiseksi. Parisuhteen pitää olla kannattava sijoitus, tuottaa enemmän lisäarvoa kuin rasitetta. Sosiaalinen paine on kadonnut toisesta vaakakupista ja aito valinnanvapaus on lisääntynyt.

Törmäsin käsitteeseen Incel. Se ei olekaan mikään kaukainen eksoottisen outo asia, vaan ihan tässä omillakin hoodeilla tapahtuva ilmiö. Olen ällistynyt. Miehet ja naiset ovat keskimäärin erilaisia keskenään, sitä ei pidä unohtaa. Naisten asema maailmassa on perinteisesti ollut miehelle alisteinen, lähinnä siitä syystä, että miehet ovat fyysisesti vahvempia. Monissa kulttuureissa naiset ovat olleet lähinnä karjaa, omaisuutta, työvoimaa ja lisääntymisväline. Valvomalla naisten seksikäyttäytymistä on voitu varmistaa, että jälkeläiset ovat omia.

Nyt valtasuhteet ovat muuttumassa; Yhteiskunta ja yhteisön mielipide länsimaissa suojelee naisen fyysistä koskemattomuutta. Naisilla on tasa-arvoisemmat mahdollisuudet tehdä omat ratkaisunsa elämänsä suhteen. Naisten ja miesten seksuaalikäyttäytymisen yleinen moralisointi alkaa olla tasa-arvoisempaa. Nainen, joka ei halua miestä pysyvästi vaivoikseen ei ole epäonnistuja.

Minun isoäitieni aikoina, Suomifilmeissä ja stereotypioissa, naisten urasuunnittelua oli se, että piti pysyä siveänä ja yrittää kaikin keinoin hurmata mahdollisimman ison talon vanhin poika. Ja kun pääsaalis meni jollekin toiselle, niin seuraava ehdokas, edes joku mies joka ottaisi emännäksi, ettei jäänyt kouluttamattomaksi vanhaksipiiaksi, tai kokenut vielä kurjempaa kohtaloa, aviottomia lapsia ja maineen menetystä. Piti olla ehtoisa ja mieluinen. Enää ei tarvitse. Naisille ei kelpaa kuka tahansa mies, vaan vain sellainen, joka häntä onnistuu miellyttämään. Ja naiset saavat valita! Vaihtaa miestä kuin sukkahousuja! Kaikki naiset voivat vaikka sulassa sovussa vuorotellen sekstailla sen yhden ja saman Chadin kanssa, ja ne loput miehet jäävät sitten ilman. Nämä tanhut eivät enää menekään tasapareittain.

Voi miesparkoja, onhan se haastavaa kun eivät ole tottuneet tällaiseen. Että pitäisi ottaa huomioon kohderyhmä, miettiä mitä naiset oikeasti haluavat Ehkä ihan muuttaa omaa käytöstään ja habitustaan sen suhteen, pukeutua epämukavasti ja käydä parturissa. Hillitä itseään puhumasta tyhmiä ja haista hyvältä.

En kyllä oikeasti tunne mitään ymmärrystä Incel-liikettä kohtaan. Yksittäiset idiootit vielä ymmärrän, mutta että ihan liike. Puistattaa.