Done, done, on to the next one.

Nukuin pitkään. Toivoin jo illalla nukkuvani, koska ruumiini on kovin väsynyt. Viikon takainen fyysinen väsymys on aiheuttanut sinnittelyä ja pään sisäistä väsymystä, kaikkien niiden irtonaisten asioiden lisäksi, jotka vinhasti ympärilläni pyöriessään saavat minut tarkkailemaan itseään niin intensiivisesti, että sekin väsyttää.

Olen huomaamassa itsestäni ja suhteestani näihin asteroideihin ja komeettoihin jotain uutta. Sellaisen tajuaminen voi antaa mahdollisuuden tehdä joskus valintoja tehdä toisin kuin ennen. Tai tehdä jotain tietoisesti, sen sijaan, että intuitioni tai jokin peritty levoton pakko vie minua niin lujassa syliotteessa.

Unessa oli kesä, olin nuorempi ja ruskettuneempi, paljon hiekkaa johon varpaat upposivat, sellaisissakin paikoissa joissa yleensä ei ole hiekkaa. Sovittelin ja lajittelin vaatteita, joka paikassa oli pientä rihkamaa. Olisi pitänyt mennä nukkumaan, mutta läksinkin vielä salaa ulos yöhön uimaan, Valssimies tahtoi tulla mukaan vaikka en edes älynnyt pyytää. Eksyimme jonnekin ihan muihin uniin ja tapahtumiin, ja kun olisi pitänyt olla järkevä ja palata nukkumaan (unessakin siis nukun), kuljimme taas sen rannan ohi, ja muistin, mihin alun perin olin matkalla, rantaa myöten oikealle, kauas, sinne minne ei näe, uiden, sinne jossa on kummallinen hiekkaa ja kallionlohkareita oleva ranta, joka on jotain muuta kuin ihmisen maata. Joskus unessani olen päässyt sinne, mutta usein käy niin, etten löydäkään, niin kuin sitä ei olisi olemassa. Valssimies halusi lähteä kanssani etsimään sitä, vaikka oli jo myöhä.

Kummallisen ihana uni, sellaiselle, joka aina ahdistuu aivan ylenpalttisesti ollessaan myöhässä jostain ja on siis hyvin harvoin myöhässä.

Viikolla olen viettänyt aikaa Kaunomielen kanssa. Yritimme sinnikkääsit kolmen päivän ajan päästä elokuviin, mutta koska aivomme ovat takkuista hattaraa ja näinä aikoina numerot ovat vain kauniita värisävyjä, päivien nimistä puhumattakaan, onnistuimme vasta eilen. Hieman nolostellen emme valinneet mitään Oscarin arvoista suoritusta, jotain vakavia ajatuksia tuottavaa eeposta joka kertoisi vaikka naisten eriarvoisista mahdollisuuksista tehdä elämänvalintoja tai holokaustista tai Suuresta Sisäisestä Kamppailusta.

Hevi reissu. Lapin pikkukylistä kertovat kotimaiset elokuvat ovat salainen irstas paheemme. Kuten Kekkonen tulee ja Napapiirin sankarit. Ja heikkous pohjoisen miehiin saattaa olla kehittämäni geneettinen mutaatio, jonka olen siirtänyt tyttärilleni.

Hevi reissu oli ihan hvä valinta juuri tähän perjantai-iltaan. Olimme myytyjä jo ensimmäisestä ruudusta, jossa tiellä oli poro. Investointimme oli kannattanut. Johannes Holopainen on suloinen epävarmana ja herkkänä Turona. Kaikilta osiltaan juoni ei ollut kovin laadukas, mutta nauroin silti, ja tunsin empatiaa. Ja hieman kesän ja Valssimiehen ikävää, jonka herätti varmaankin se musiikki.

Olen katsonut niin vähän televisiota viime aikoina, että tuijotin myös alun mainoksia suurtä ihmetystä ja kunnioitusta tuntien. Miten nämä tarinat liittyvät mainostettaviin tuotteisiin?

Tunsin nauttivani viihteestä, en suorittavani elokuvissakäyntiä. Samoin kuin pari viikkoa sitten saunassa huomasin rentoutuvani, en suorittavani saunomista. Tämä on kovin lupaavaa.

Äsken käynnistin marsun, valitsin Spotifyn artistiradioon Pearl Jamin, ja heti ensimmäiseksi Eddie kehotti minua hengittämään.



Olen jakanut saman biisin täällä jo aiemmin, ehkä toistuvasti. Mutta pitäähän sitä hengittää tänäänkin.

Hengittämisen lisäksi näen tänään Diivaa ja häneen liittyvää Poikaa. Pesen ehkä pyykkiä. Olen. Yritän hetkeen olla etsimättä uusia asteroideja, joiden kyytiin hypätä.