Taistelulaiva Galactica vyöryy äänettömästi matkallaan kohti horisonttia, sen varjo seuraa sitä laahuksena, ja laahuksen alta päästyään näkee jälleen värejä. Mielialani kohoaa. Alan olla toiveikas, ja hetkittäin tunnen tyytyväisyyttä ja jopa iloa.
Tuo oli lievä, ehkä sellainen kevytmasennus. Deps Zero. Ihan selvästi joko fysiologiaan vaikuttava tai fysiologiasta johtuva tila. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus. Oliko alkusysäys tälle prosessille kemiallinen vai psykologinen. Joka tapauksessa päässä se vika sijaitsee, kun alttius tämmöiseen löytyy.
Ensimmäistä kertaa sain todennettua tuollaisen jakson ikään kuin kliinisissä olosuhteissa. Ilman akuuttia ja reagointiin vaativaa käytännön elämän kriisitilaa. No, olihan ilmassa aikamoinen lataus elämänmuutoskriisiä (tyhjänpesänsyndrooma), ja toisaalta pöllyttelin joitain vanhoja asioita hitusen, jonka yhteydessä minulla meni herneenkokoinen homeitiö nenään. Koko ajan hengitin syvään ja aina ajoittain hoin itselleni, että mikään ei ole muuttunut, kaikki on ihan hyvin, ja ihan näillä samoilla tarveaineilla voisin olla mielettömän onnellinen. Kun on masentunut, kaikki muuttuu silti kuraksi ja olen surkea epäonnistuja ja tehnyt vain kammottavia virheitä koko elämäni.
En muuten ole. Minua auttoi myöntää ääneen, että nyt taidan olla masentunut, ja siksi arvostelukykyni ei välttämättä ole aivan kohdallaan, ja minun tulee suhtautua varauksella asioihin, joita aivoni juuri nyt saapuvat esittelemään minulle uusina maailmaani mullistavina oivalluksinaan. Älä usko ajatuksiasi. Aina ei kannata ajatella. Katso vaikka Netflixiä, siellä on paljon parempaa sisältöä kuin pääsi sisällä juuri nyt.
Tämä meni nopeammin ohi kuin kertaakaan aiemmin, jos oikein muistan. En ole varma, en varmasti ole hahmottanut aiempia masennuksiani näin selvästi. En ole näin selvästin nähneet, miten ne ovat alkaneet, ja mitä siinä on tapahtunut. Olen vain ollut rasittunut, väsynyt, kiireinen, paineen alla. Olen tapellut vastaan, en ole myöntänyt, olen etsinyt syitä ja yrittänyt korjata ja ratkaista asioita, väsynyt entisestäni. Tempoillut moneen suuntaan, joskus myös ilman omaa syytäni. Usein omasta syystäni. Tasapainotellut ihmisten välissä, ollut omituisissa ristipaineissa. Yrittänyt selvitä muista käytännönläheisimmistä ja tärkeämmistä hankaluuksista kuin siitä, etten tunne iloa.
Nyt lepäsin. Tarkastelin laiskanoloisesti jo aiemmin esille kaivamaani kokoelmaa erilaisista mahdollisista masennuksen syistä, levitin ne pöydälle samettikankaan päälle, otin yksi kerrallaan ylös ja kääntelin valossa, höngin niihin huurua ja kiillottelin vähän patinoita pois. Totesin, että ei näistä nyt löydy kamalasti mitään uutta. Tarkkailin eri päiviä ja tilanteita, otin ne yksi kerrallaan ja katsoin niitä tämän päivän kelmeässä valossa, ja muistelin, miltä tuntuisi katsoa niitä viime syksyn auringonpaisteessa. Miten erilaiselta ne näyttäisivät, vaikka en tavoittanutkaan niitä aiempia tunteita. Odotin. Möyrin jonkin verran itsesäälissä, mielialashoppailin, söin mitä huvitti. Pyöräilin. Kävin verikokeissa. Sitten muistin alkaa syömään merilevää, mikä varmaankin potkii vähän kilpirauhasarvojani vauhtiin, jotka ovat kyllä nätisti terveysviranomaisten Suomen kansanluonteeltaan melankolista ja itsetuhotaipuvaista väestöä ajatellen asettamissa viitearvoissa, mutta hieman alarajan tuntumassa. Se toimii minulla, aivan päivänselvästi. Tai sitten tämä meni muusta syystä ohi. Pääasia, että meni.
Luulen, että merilevän takia jaksoin yhtenä päivänä siivota kunnolla ja pestä lattiat. Ehkä siitä piristyin niin, että psyykkinen prosessini lähti uusille urille? En vieläkään tiedä kumpi on muna ja kumpi kana. Minulla on henkilöhistoriassani asioita, jotka saavat minut pois tasapainosta, jos ne pulpahtavat uudelleen esiin. Aiheuttaako niihin asioihin törmääminen minulle akuutin muutoksen pääni sisäisessä kemiassa? Vai meneekö nuo fysiologiset asiat omaa rataansa, ja aaltoviivan ollessa sopivasti laskussa ja valon vähetessä kompastun aina samaan kasaan vanhaa rojua, takerrun enkä pääse heti ylös?
Olen minä sitä kasaa siivonnutkin, ihan pieteetillä. Siksi tiedän suurinpiirtein, mitä siinä on. Niitä rojuja ei voi heittää pois, mutta saatan keksiä niille jotain hyödyllisempää käyttöä myöhemmin.
Kaapissani on nyt muutamia uusia paitoja ja toppeja. Uusi tylsä ja tavallinen ja nerokkaan käyttökelpoinen neule. Aikuisten naisten mekko, jonka toki tarvitsinkin. Ihan hyvä saldo mielialashoppailulle. Tänään ajan säärikarvat ja juon kuohuviintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti