tiistai 19. huhtikuuta 2016

Give me a sign.

Tein eilen delfiinipyörähdyksen mieliala-altaani matalammassa päässä. Tai ehkä syvässä. Matalassa se voisi olla hankalaa. Itkin. En oikeastaan muista milloin olen itkenyt. Diiva-parka oli kuuntelemassa murheitani. Ehkä juuri siksi itkin. Hyvin ja rauhallisesti hän tilanteen hanskasi. Ja jopa analysoi. Fiksu nuori nainen.

Nyt väsyttää niin, että ilma tuntuu paksulta hengittää, mutta olo ei ole ihan niin synkeä. Aika rauhallinen oikeastaan. Vähemmän huono, ei ehkä vielä parempi kuitenkaan. Tuntuu, että jotain tuli taas heitettyä pois. Joitain entisiä toiveita ja kuvitelmia. Erilaisia kuvia minusta. Vähän harmittaa, vaikka ne olivatkin aika turhia. Todellisuudessa elämäni pyörii paljon tylsempien asioiden ympärillä, kuin toiveeni ja kuvitelmani. Mutta todellisuudessahan minä olen.

Nukuin katkonaisesti ja sekavasti. Heräsin, kävin suihkussa, keitin kahvia. Kuuntelin, miten seinästä revittiin vanhoja tiiliskiviä irti ja ne kolahtelivat matkalla alas. Purkavat savupiippua. Diiva lauloi "hit me babe one more time", ja harjoitteli melkoisen koomista koreografiaa, joka esitetään koulupuvussa, jossa on lyhyt vekkihame.

Pyöräilin. Metsässä haisee kaadettu mänty ja moottorisaha. Ei niin paljon kuin viime viikolla. Aiempaa ueammasta kohdasta oli putsattu sepeli tieltä pois. Pyöräily ei ole liian raskasta fyysisesti, mutta jopa se alkaa olla vähän tylsää. Tänään olisin halunnut olla perillä nopeammin. Usein tunnen olevani juuri hyvässä paikassa pyöräillessäni. Ehkä tilanne on erilainen sitten, kun ei sada tihkua.

Tein töitä. Pyöräilin takaisin. Nyt haluaisin jaksaa mennä H&M:n. Jokin siellä vetää minua puoleensa. Ehkä se on jonkinlaista elämänhalua.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti