Ensimmäinen lomanjälkeisen elämän työviikko takana. Oloni alkoi olla työpäivän loppua kohden riehakas. Olin selvinnyt hengissä ja sielunvoimissani ihan kohtalaisen hyvin, ja tunnen oikein ansainneeni viikonlopun.
Grillasin ystävän luona. Oli vähän liian nälkä, enkä ehkä siksi osannut suhtautua asiaan sen vaatimalla pieteetillä, joten tulos oli vähän hutaisunomainen. Lihaa ja kanaa ja kasviksia. Heitin kylkeen vielä Creme Fraichea. Diivan vegaaniyritelmät jäivät laihoiksi. Kyllä se meillä muilla kotiruuasta meni, etenkin, kun oli nälkä. Ajoimme kotiin ilta-auringossa. Diiva kuunteli musiikkia puhelimestaan ja lauloi. Nyt tuntui jo siltä, että olin tulossa oikeaan paikkaan, vaikka ajoin kohti kaupunkia enkä vanhaan kotiin.
Huomenna jälleen elävää musiikkia. Paljon sellaisia bändejä, joista en oikeastaan tiedä yhtään mitään. Useista vain promokuvan verran. Tämä on ollut hyvä kesä musiikillisesti. Muutenkin.
Minulla on keittiössä kaiuttimet, sellaiset melko vaatimattomat, ja aina välillä törkkään niihin kiinni läppärin tai kännykän, kuuntelen musiikkia ja siivoan. Sekin asia on siis järjestyksessä, musiikillinen omavaraisuus. Kun vien tekstiilejä yhteiselle tuuletusparvekkeelle, annan James Brownin kiljaistella reteesti rappuun asti.
Olen yllättynyt siitä, miten paljon tämä asunto on muuttunut sellaiseksi kuin kuvittelin, vaikka resurssini ideoiden laajamittaiseen toteuttamiseen ovat rajalliset.
Mihinkähän muuhun olisin vielä tänään tyytyväinen. Painooni. Se on pysynyt entisellään. Tai siis entisen vaihteluvälin ylärajalla. Sen seitsemisen kiloa vähemmän kuin joskus muinoin siis. On ollut oikein mukavaa pitää lomaa painonvartioinnista, onneksi se ei tällä välin ole karannut tavoittamattomiin.
Aamulla hyvästelin yhden vanhan ystävän. Musta paita, joka on sinnikkäästi puolustanut kunniaani monissa kinkereissä, nähnyt monet uudet ja vanhat tuttavuudet, tullut läikytetyksi ainakin kuohuviinillä, kahvilla ja bitterillä, tarttui käsiini, loi minuun surullisen mutta päättäväisen katseen, ja tiesin, että hetki on lopultakin koittanut. Päädyimme päättämään suhteemme hyvässä yhteisymmärryksessä. Jos olisin vielä kertaakaan käyttänyt sitä, olisimme varmaan kirjaimellisesti joutuneet lopulta kasvamaan erillemme. Sen verran orgaanisessa tilassa erityisesti kainalot olivat. Boyfriend-farkkuni tulevat kaipaamaan uskollista aseveljeään vielä pitkään.
Toisaalta tunnen syvää tyydytystä, kun saan käytettyä jotain noin äärimmäiseen loppuun asti. Toisaalta juuri ne vaatteet, jotka tulee käytettyä loppuun, ovat niitä kaikkein toimivimpia, joka tilanteeseen ja turpeusasteeseen ja ala/yläosayhdistelmään sopivia. Mistä ihmeestä löydän mitään vastaavaa tilalle?
Ehkä kaupasta. Voisin ainakin yrittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti