Aiemman blogini nimi, siinä selaimen otsikkorivillä, oli kaikkikeinotkayttoon. Juttujen focus oli hyllyvästi jossian painonhallinnan ympärillä. Ilmeisesti yritin nielaista laihduttamisen samalla tavalla kuin kissalle syötetään ehkäisypillereitä – kiedottuna johonkin herkulliseen, tällä kertaa kirjoittamiseen ja sen kautta erilaiseen yhteisöön. Joku jossain, jota en varsinaisesti tunne, ajattelee minusta jotain, eikö olekin huumaava tunne. Ja ehkä pystyn poseeraamaan edullisessa valossa, kun minusta näkyy vain osa.
Kun mikään muu ei auta, tarvitaan äärimmäisiä keinoja. Imetys toimi aikoinaan todella hyvin, mutta olen sittemmin estynyt toteuttamasta tätä konstia. Eikä matka imettäväiseksi yleensä kulje painonmuodostuksen osalta tasaista linjaa, joten en voi ihan yksiselitteisesti suositella tuota muille yritteliäille.
Sen sijaan kunnon parisuhdekriisi toimii aina yllättävän hyvin, ja sehän on vallan helposti toteutettavissa, jos näköpiirissä on edes riekale pitkäkestoisemmasta parisuhteesta.
Niin, paitsi että ei ole enää, paitsi ehkä joitakin käyttökelposia suikaleita, jotka laitan talteen myöhempää hyötykäyttöä varten. Nelikymppisenä sitä osaa jo olla kovin käytännöllinen.
En tiedä, paljonko tästä saa kriisiä edes revittyä. Ehkä syön vähän vähemmän ahdistuspakkopullaa jatkossa.
Enkä ihan vakavasti tietenkään ajattele tätä painonhallinnan kannalta. Halusinpahan vain avautua, ja kopsuttelin aiheeseen pitkin aasinsiltaa. Halusin nähdä asia julkisena ruudulla, vähän todenpana. Kun ei tapanani ole päivitellä facebookstatustani, suuntaan tai toiseenkaan.
Facebook on kyllä sangen outo keksintö. Jotenkin osaan tuntea siitäkin huonoa omaatuntoa, koska hoidan tiliäni niin huonosti. Eikä tykkääminen ole hämäläiselle mikään luonteva kanssakäymisen muoto. Kateus ja vittuilu ovat suomalaisille luontevampia imartelun muotoja.
Helpottunut olo. Muttei hilpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti