Flunssa jyllää yhä. Tai sitten olen vain tyhmistynyt äkillisesti, sanallisen informaation vastaanottaminen on ollut hyvin vaikeaa tänään. Onneksi sitä ei ole juuri tarvinnut tehdä, olen maannut sohvalla, juonut lämmintä ja urvahdellut ajoittain tajunnan reunan taakse. Ja tarkastellut Ylen ynnä muiden viihdykkeellistä tarjontaa, ylellisen paljon.
Mutta sentään pukeuduin aamulla, kuten säälliset ihmiset tekevät. Tässä tapauksessa tämä tarkoittaa, että vaihdoin kokopitkän nihkeäksi hikoilemani yöpuvun asiallisiin raidallisiin pyjamahousuihin, ja t-paitaan, jossa on iso urheilutyylinen numero 54 (ei kokonumero). Jostain syystä kyseinen ruotsalainen vaatetusketju on päättänyt, että isokokoiset naiset, jotka haluavat pukeutua rennosti, kuin kuvitellen lainaavansa paitaa amerikkalaisen jalkapallon pelaajalta, jonka luona on sattunut heräämään, koska viettävät yllätyksellistä, spontaania elämää, eivät mitenkään voi käyttää moista paitaa, jos kirjaimia ei ole korostettu glitterillä. Minusta tässä on nyt jotain ristiriitaisia viestejä ilmassa, tai voimmehan toki olettaa, että pidän erityisesti naismaisesti pukeutuvista urheilijoista. Tai naisurheilijoista. Tai että olen itse urheilija. Mutta sitä ei kyllä kovin moni uskoisi.
Kun merkitsen exceliini tänään pitämieni vaatteiden käyttäkerrat, ja jaan niiden hankintahinnan uusilla lukemilla, voin havainnoida, että indeksi, joka kertoo koko vaatevarastoni hinnan jaettuna käyttömäärillä laskee 0,48 senttiä. Olen täyttänyt tuota exceliä vasta niin vähän aikaa, etten oikeastaan tiedä, onko tuo paljon vai vähän.
Jos pyrkisin arvioimaan tuota, arivon epäluotettavuuteen vaikuttaisi se, että olen joutunut karkeasti arvioimaan joidenkin vaatteitteni käyttökerrat, koska vaikka muistini onkin hyvin pukeutumisriippuvainen (en muista milloin olen ollut jossain tai tehnyt jotain merkillistä tai merkittävää, mutta muistan hyvin todennäköisesti mitä minulla oli silloin päälläni), en millään pysty muistamaan luotettavasti montako kertaa olen mitäkin vaatetta käyttänyt. Etenkin, jos en edes muista hankintavuotta.
Puudun kohta kuoliaaksi, jos kohta ei tapahdu jotain muutakin hauskaa, kuin lautapelien pelaaminen, mikä on kyllä hauskaa. Viimeisin villitykseni on Pratchetin Kiekkomaailmaan perustuva peli.
Ehkä lauantaina saan kuitenkin hauskaa naisellista ulkoilutusseuraa, odotan innolla, ja raportoin valikoiden mutta huolella.
Nyt kun blogielämässäni on ollut reilu tauko, mietin huolestuneena kynäni takkuillessa, onko elämäni ja asenteeni siihen enää lainkaan niin touhukas, kepeä ja eläväinen kuin ennen. Alanko jumittua mukavuusalueelleni sohvannurkkaan liian jämäkästi, ja näkyykö fyysinen juurtumuksen tilani myös sielunelämäni epätoivottuna staattisuutena? En toivoisi niin olevan, vaikka toisaalta tiedostan, että liika kiire, suorittamisen tarve ja ainainen sisäinen levottomuus eivät ole olleet hyväksi lähipiirilleni. Yritämme Kaunomielisen lapseni kanssa oikein porukalla opetella rentoutumista, ja sisäistää sitä ajatusta, että on ihan sallittua ja suotavaa olla huolehtimatta koko maailman murheista taukoamatta. Olen toki jo ennenkin myöntänyt vähävoimaisuuteni monien pulmien edessä, mutta huolehtinut niistä silti. Ehkä minun täytyy edelleenkin opetella sitä, että huolehtisin itsestäni vähän paremmin, pitäisin sillä tavoin huolen siitä maailmankaikkeuden osasesta, joka on nimenomaan minun huomaani annettu. Omasta navastani siis. Mutta jotenkin siinä ajatuksessa on jonkinlainen hedonistisen synnin häivähdys, joka estää minua suhtautumasta asiaan tyynesti ja kohtuudella. Minulla on kai jonkinasteinen hyvinvoinnillinen bulimia, joka aiheuttaa itsensä hemmottelua väärillä tavoilla, ja sitten korjaamaan pyrkiviä ylenlyöntejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti