tiistai 22. lokakuuta 2013

Herneaivo.

Minua vaivaa pieni aivoflunssa. Se ei niinkään vaikuta hengitysteideni toimintaan, vaan jostain syystä koen lähinnä nivelkipuja, hiekkuuden tunnetta silmämunien takana, kuumia ja kylmiä aaltoja, lattian keinuvuutta sekä kovin takkuista synapsitoimintaa. Minut lähes komennettiin töistä kotiin, tai komennettiinkin, muutaman kerran, mutta olin kovin tahmea ja päättämätön toimissani ja ehdin varmaan tehdä paljonkin tyhmyyksiä ennen lähtöäni tai ainakin näyttää tyhmältä, minkä jälkeen päädyin vielä kruisailemaan päättömästi loputtoman suuressa Prismassa. Tällä välin autoni odotti parkkipaikalla, ovet auki, jos vaikka joku ohikulkija vastaisi sinne unohtuneeseen puhelimeeni.

Onneksi diivanalku auttoi ostosten kasaamisessa. Hänellä on oma lehmä, tai mikä sen vegaanivaihtoehto onkaan, ojassa, ja joutui varmistamaan, että harva-aivoinen äitinsä onnistuisi löytämään kaikki ainekset, koska joutuu opettelemaan kesäkeiton teon kotitalouden ateriakoetta varten. Yöks, en tahdo maistaa kesäkeittoa uudestaan, edellisestä kerrasta on vasta kolmekymmentäkaksi vuotta, mutta pakkohan niitä pakasteherneitäkin oli siis ostaa.

Toisaalta voisi olla aivan hyvä ajatus vaikka jättää pari ateriaa väliin lähiaikoina, flunssan, rotaviruksen, lukkojen taakse pimeään koppiin telkiintymisen tai muun sopivan syyn takia, en valittaisi, kunhan jotenkin saisin taas tätä vauhtia hidastettua.

Olen suhtautunut painooni kovin kevyesti kesän jälkeen, mutta jotenkin tämä blogimaailmaan pulahtaminen on taas aiheuttanut minulle kaipuun entiseen kulinaristisen kärsimyken ja kieltäymyksen maailmaan. Uskokaa pois, en oikeastaan odottanut tämän tapahtuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti