Nukuin ja heräsin. Ulkona sataa, mikä on käytännöllistä, koska joskushan täytyy sataakin, ja tänään on oikein hyvä että minulla on joku syy olla miettimättä, miksi en jaksa lähteä ulos nauttimaan kesästä.
Keitin kahvia, unohdin ensin juoda sen. Hoidin vähän asioita netissä. Ennen aamukahvia. Pelasin pasianssia. Kutsuin seuraani herrat Vedder, Cornell ja Grohl. Cobainkin vieraili. Oloni on pitkästä aikaa kotoinen. Muistin juoda kahvia. Vaihdoin päälleni mekon, jossa aion viettää loppukesän. Olen käyttänytkin sitä jo töissä, kotona, ulkosalla ja yöpukuna. Siinä on miellyttävä väljä leikkaus ja kaunis v-kaula-aukko. Tilasin toisen, samanlaisen, vaaleanpunaisenkirjavana koska oliivinvihreäkuvioisen lisäksi se oli ainoa muu värivaihtoehto, ja -70% halvennuksessa. Jos oliivinvihreäkuvioisia olisi vielä ollut kokoani, tai edes yhtä kokoa pienempää, koska tämä on ylenpalttisen väljä, olisin tilannut ne kaikki loput. Jatkossa voin käyttää sitä vaaleanpunaista ainakin yöpukuna, lenkillä (pimeän aikana), siivotessa ja hirvimetsällä, jos en muuten ilkeä niin räikeissä väreissä kuukkeloida.
Hukkasin kännykkäni. Etsin sitä, ja etsiessäni hukkasi kahvimukini, joka varmaan sukulinjani tulevissa sukupolvissa evoluution myötä kasvaa suoraan kiinni kunkin yksilön toiseen käteen. Etsin kunnes luovuin toivosta. Valahdin lattialle epätoivon vallassa, sieltä itseni löytäessäni käytin tilaisuutta hyväksi ja tein hieman lihaskuntoliikkeitä, venyttelin takareisiäni ja harjoitin tärinäterapiaa. Se on kummallisen tehokasta.
Löysin kahvimukin ja kömmin tähän seuraanne sohvannurkkaan. Täältä kun katson, näen verhon taakse kauniille ikkunalaudalleni, jossa köllöttää armas marsuni (Marshall-merkkinen äänentoistolaite). Puhelimeni on kiemuraisella johdolla tähän laitteeseen yhtyneenä. Yhdessä he luovat jotain kaunista - sitä musiikkia. Itsehän minä heidät paritin. Muistini ei ehkä ole terävimmillään tänä päivänä.
Jopa hieman siirappista, mutta tällekin on aikansa.
Diiva ilmoitti eilen muuttavansa virallisesti pois kotoa. Nyyskin asiaa hieman yksinäni. Hän muistutti minua siitä, että on jo seitsemän kuukautta oikeastaan asunut muualla.
Niinhän se on. Sisustan Diivan huoneesta vierashuoneen - niin kutsuvan ja houkuttelevan, että tyttäreni ovat jatkossa minulla päntiönään yökylässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti