Tarkenee.

Olen hämmentävän hyvin aikataulussa. Excelini mukaan olen suorittanut kaiken tämän päivän aikana suoritettavan ylioppilasjuhlavalmistelun, ja kello ei ole edes yhdeksää. Ehdin ehkä vielä käydä suihkussa, viilata kynteni ja epiloida jalkani. En ole ekselöinyt niitä, mutta luulen, että nekin asiat pitäisi tehdä. Taidan kirjoittaa Exceliini "juo iso lasi punaviintä", ja ruksia sen tästä eteenpäin ainakin maanantaihin asti pakolliseksi suoritukseksi.

Jos en olisi huomannut tänään unohtaneeni kaksi asiaa; sen, että minulla ei ole kakkulautasia riittävää määrää, ja kirjoittaa sosekeittoainekset kauppalistaan (muistin ne kuitenkin kaupassa), minulla olisi vainoharhainen olo - kaikki olisi liian täydellistä.

Eilen en juonut punaviintä, vaan valvoin puoli yhteen ja ajattelin turhaan asioita. Pinnallisia, turhia ajatuksia. Aamulla heräsin, join kahvia, leivoin vielä yhden kakkupohjan (neljännen), tein juustokakun, viitisen litraa jauhelihakeittoa, hoidin työasioita, sain tilattua Diivalle juuri haluamani jutun lahjaksi, ja sain kolmen tunnin aikaikkunan sen noutamiseen osoitteesta, jota navigaattorini ei löydä, tilasin kukkia, varasin vielä yhden hotellihuoneen, soitin äidille, vein vielä lisää tavaraa vintille, yritin epätoivoisesti googlettaa Oulun isännöitsijätoimistoja, ja arvata mikä osumista olisi omani, koska en vain mitenkään muistanut sitä, mutta tiesin tunnistavani nettisivut. Soitin isännöitsijän sihteerille ja sain ongittua selville naapurini (joka-ei-koskaan-ole-kotona) nimen, sain numerotiedustelusta numeron, ja soitettuani vielä häneltä ystävällisen luvan sijoittaa entinen työkaverini Terttu (huonekasvi, joka vie n. 4 kuutiometriä ilmatilaa) hänen ovensa eteen rappukäytävään joksikin aikaa. Siirsin huonekalut eri paikkoihin, vaihdoin kahdet lakanat, laitoin pyykit kuivumaan (olin jossain vaiheessa laittanut sen pyörimään), hoidin työasioita. Sitten söin keittoa. Jossain vaiheessa, en muista missä, Diivan ja Poika II saapuivat mystisesti mukanaan kasa muovirasioita, hain ruokaa kaupasta, joimme kahvia. Diiva höyrysti kylpyhuoneeni lahjaksi saamallaan H2O-mopilla, esitellen samalla se ominaisuuksia yksityiskohtaisesti. Diiva on toivonut moista kuusivuotiaasta lähtien, ja Kaappimies, mystisenä isänkorvikehahmona, päätti nyt vihdoinkin toteuttaa tämän toiveen ylioppiluuden kunniaksi. Ajoitus on erinomainen. Mopilla puhdistui myös keittiön lattia, ja tällä hetkellä söisin mieluummin asioita suoraan lattialtani kuin tiskipöydältäni. Nuoripari myös pyyhki pölyt, imuroi ja luutusi. Samaan aikaan ajoin Toppilaan, jossa kaikki tiet ja risteysket ovat vastikään vaihtaneet paikkaa, ajoin harhaan kahdesti vaikka tuijotin yhtä aikaa navigaattoriani ja läpsin itseäni poskille, etten samanaikaisesti yrittäisi lukea iltalehden uutisia, koska kun minulta karkaa mopo käsistä, alan täysin tarpeettomasti multitaskata. Sitten totesin, että navigaattorini ei nyt auta, soitin kiltisi ja kysyin ajo-ohjeita, sain ajo-ohjeet, ja ajoin niiden mukaan jonnekin tunnistamattomalle tehdasalueelle, koska aiemmin saamani osoite 22 olisikin pitänyt olla 20. Arvasin lopulta oikean osoitteen, sain käsiinin mystisen paketin ja palasin kotiin.

Join kahvia. Valssimies lähetti välikäsien kautta minulle kasan irtopohjavuokia, ja kengät. Sitten hän saapui ja kurvasimme vegaanin kakkukaupan osoitteeseen. Se oli navigaattorissa päin persettä, sen lisäksi, että täsmälleen osoitteen kohdalla Kainuuntie muuttuu lennosta Saaristonkaduksi. Juoksin rautatiesillan ali, vaihdoin suuntaa kolmeen kertaan samalla kun juttelin kolmatta kertaa saman päivän aikana 020202 asiakaspalvelun kanssa, ja kertoivat, että kyllä, osoite oli päin persettä, mutta osasivat silti lopulta neuvoa minut oikeaan paikkaan. Valssimies nouti minut sieltä, koska autolle oli pitkä matka, ja kurvasimme Kaunomielen luokse viemään ihanan pallokuvioisen fiftarimekon ja valkoisen hörselöalushameen, ja hakemaan häneltä kasan irtopohjavuokia ja muovikippoja. Ajoin Tuiraan, palautin sähköpianon, vinon pinon johtoja ja muita teknisiä laitteita miesraadin jäsenelle. Ajoin työpaikalleni, jonne olin unohtanut ottaa avaimet mukaan. Heittelin siellä kassiini muovikippoja, kuppeja, kakkulapioita, termarin, tarjoilulautasia. Parkkipaikalla autosta toiseen, minun suuntaani siis, siirtyi skumppalaseja. Täsmälleen samaan aikaan henkilö X pysäytti auton, ja kysyi, tarvitsenko skumppalaseja lainaan. Kurvasimme kauppaan. Valssimies poltti tupakan, ja tämän jälkeen suuteli minua äkillisesti ja perusteellisesti. Olin pyytänyt häntä varmistamaan, että ennen kauppaan menoa hengittelisin syvään ja kasaisin itseni, jotta malttaisin varmasti ostaa kaiken listassani olevan. Tuon tarkoitus oli kuulemma nollata aivoni. Mielenkiintoinen metodi.

Kauppalistani oli osittain puutteellinen, osittain olin jo ostanut tarvittavat asiat eilispäivän kolmen vastaavan kauppareissun aikana. En tiedä, minkä päivän kauppalista minulla oli mukanani. Ostimme kolme kassillasta kaikenlaista ja lisäksi vuoden vessa- ja talouspaperit. Ja kertakäyttöastioita, koska minullahan varmaankaan ei ole astioita. Ainakaan jos vieraita yllättäen tuleekin vaikka 150.

Kurvasin tankkaamaan auton. Sitten kurvasin Kaunomielen luokse, hakemaan lisää astioita.

Poika II oli kiltisti käynyt vintillä, ja löytänyt sieltä lisää muovikippoja, joita olin kaivannut.

Valssimies vei nuorenparin kotiinsa, minä huuhtelin astioita, järjestelin, yritin tunkea kolmea kuutiota ruokaa puolentoista kuution kylmätilaan, valmistin juustokakun. Valssimies palasi, söimme keittoa, ja valmistin toisen (yhteensä kolmannen) juustokakun. Valssimies huuhteli astioita, ja teki skumppalaseista tilataideteoksen ylimääräisten tavaroiden huoneeseemme. Tiskasin. Päädyimme makuuhuoneeseen. Tästä kohtaa sensuroin kerrontaa muutaman tehokkaan minuutin ajan. 42 sekuntia sensuroidun kohdan jälkeen puhelimeni soi, ja yllätysvieras ilmoitti olevansa alaovella. Luojan kiitos meillä on ovisummeri.

Huomenna herään, juon kahvia, täytän kolme tai neljä täytekakkua, teen kiilteet kolmeen juustokakkuun, valmistan vegaanin sosekeiton, paistan 104 karjalapiirakkaa, teen munavoita. Katan pöydän. Monipäinen joukko vie Diivan harjoituksiin, hakee metsätilallisen tyttärineen lentokentältä, äitini rautatieasemalta, voileipäkakut. Saatan ehkä käydä kaupassa muutaman kerran. Juon kahvia. Varmistan, että minulla on sukkahousut ja mielenterveys. Siihen on varmaan ihan hyvin aikaa. Juon lopuksi lasin punaviintä. Varsinainen juhla on vasta ylihuomenna.

Toistelen itselleni, että kaikki menee ihan hyvin, kunhan mopo ei karkaa käsistä. Yritän muistaa laittaa hiukset hyvin, niin ei harmita jälkeenpäin.