keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Mussa ei oo mitään uutta.

Jaksoin tänään vähän enemmän. En ollut niin väsynyt. Jaksoin ajatella vähän paremmin. Jaksoin olla päätymättä siihen tukehtumisen tunteeseen niin pian kuin yleensä. Jaksoin hetken olla huoleton. Käteni ja jalkani lämpesivät, energiani virtasuvat vähän paremmin.

Ehkä se johtui siitä, että fysioterapeutti pakotti minut lähestulkoon aseella uhaten venyttämään takakalvostoani. Se tarkoittaa ruhoni takaosan lihaskalvoverkostoa. Varpaista perseen kautta takaraivoon. Erityisesti lihaskalvot vasemmasta kantapäästäni ovat kireällä. Ehkä siksi, että kävelin eilen kolme tuntia taaksepäin, kyykysssä, pitkin askelin ja vähän vinossa vasemmalle. Tangoa. Olen kuulemma hämmentävän notkea näin kireäksi ihmiseksi, mistä huomiosta olin oikein ylpeä. Minulla on viha-rakkaussuhde itseeni kohdistuviin kehuihin.

Opin tangossa jotain uutta. En opi askeleita tai kuuntele ohjaavia sanoja. En mieti, että ahaa, pitääpä tästä lähtien muistaa, että oikeassa käännöksessä taasksepäin astuva painonsiirtoaskel voisi olla lyhyempi, niin käännös onnistuisi paremmin (keksin tuon knopin päästäni, en muista niistä yhtäkään). Katselen, miten tanssinopettajat ja erinomaiset tanssijat liikkuvat, ja kuvittelen sitten olevani joku heistä ja tanssin. Pystyn myös kuvittelemaan olevani äitini, ja tällöin leipomaan karjalanpiirakoita. En kylläkään ihan niin kauniita kuin hän. Vähän kuin automaattikirjoittajat joiden kautta henget soittavat pianoa. Joku sellainen kuvaili, että on kuin laittaisi pianoa soittavat hansikkaat käsiin. En ehkä muista tuota sanallisesti oikein, mutta muistan sen ajatuksen, että tunnistin tunteen. Siten minä tanssin. Kuvittelen olevani jokin muu kuin olen, osa musiikkia, ja sitten olenkin sitä. Laajenen niin, että siitä lähtien olen myös sitä.

Nyt katselin, miten kiinteässä tanssiotteessa, siinä, missä naisen oikea kylki on kiinni miehen rintalastan keskellä (tai mikä osa keskilinjasta siihen nyt osuukaan), nainen tanssii eteenpäin. Siis mies ottaa pitkiä askeleita taaksepäin, ja nainen seuraam rohkeasti harppoen oikea reisi ronskisti miehen jalkojen välissä. Nyt näin, miltä se ammattimaisesti toteutettuna näyttää, ja ei olisi tullut aiemmin mieleeni tanssia sillä tavalla, mutta nyt kun näin sen, uskalsin. Tuntui hienolta oppia uutta. Sain kehuja tuntemattomalta mieheltä, jonka kanssa olen tanssinut varmaan sata kertaa, että tanssimme sujui hyvin. Ei se tuntunutnut niin epäkorrektilta tanssiessa.

Törmäsin tänään Kaunomieleen melkein vahingossa, ja söimme hampurilaiset. En ole nähnyt Diivaa yli viikkoon, mutta minulla on lämmin tunne siitä, että hän on jälleen samassa kaupungissa kuin minä.

Minulla on lukemisen nälkä. Kirjastoon tuntuu olevan todella pitkä matka 800 metriä. Ehkä 900. Tarkistin kartasta. 850 metriä.

Toivottavasti huomennakin jaksan vähän enemmän. Huomenna menen ainakin kampaajalle, mikä on long overdue. Tänään kietasisin pääni etuosan hiukset hätänutturalle päälaelle takaosan retkottaessa sekaisina kiharaisina suortuvina niillä sijoillaan, joille tango ja nukkuminen ne jättivät, ja luulin olevani pikantti, trendikäs, persoonallinen ja rento. Oikein asustinkin itseni tuon tyylin mukaisesti. Tai siis minulle tuli kiire, ja puin mitä ensimmäisenä löysin, mutta olin ihan tyytyväinen löydöksiini, koska olen vihdoin muistanut pestä koneellisen mustia vaatteita. Sitten näin hiukseni takaapäin peilistä, ja tajusin olevani lähinnä homssuinen. Nuoremmalla naamalla tämäkin olisi toiminut ihan hyvin. En minä ole mitenkään erityisen ryppyinen tai ennenaikaisesti huonojen elintapojen vanhentaman näköinen, mutta jotain nuoruuden jäntevyydestä puuttuu kasvoistani. Ihan kuin kuva olisi hieman tärähtänyt, ja piirteet olisivat vähän sumentuneet.

Lauantaina kävin tanssimassa. Siellä oli paljon ihmisiä, paljon naisia joihin verrata itseäni. Olin täysin tyytyväinen itseeni, enkä olisi halunnut näyttää miltään osin erilaiselta. 16 kertaa käytetty kuminauhasta koottu puolihameeni oli aivan ok edelleeenkin. Sama naama, samat hiukset, sama nainen, mutta jotenkin olin vain ihan tyytyväinen. Olen iloinen siitä, että joskus olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti