Minä jäin seisomaan lumeen.

Olen väsynyt. Ihan fyysisesti väsynyt, tehtyäni töitä 37,5 tuntia, tanssittuani kahdeksan tuntia, käveltyäni paikasta toiseen viikon ajan, istuttuani bussissa, väisteltyäni eteisen kenkä- ja käsilaukkuröykkiöitä ja ahdistuttuani passiivis-agressiivisesti tekemättömistä töistä ja jouluvalmisteluista, joita minun ei varmaankaan ole edes tarvis tehdä, puettuani ja riisuttuani takkia ja kenkiä ja hattua ja pipoa ja hanskoja, joihin suhtaudun nykyään kuin kulkuvälineisiin. Ne pitävät minut lämpimänä kun siirrän itseäni paikasta toiseen, kengät pitävät minut pystyssä ja jopa piposta saan jotain sairasta nautintoa - päätäni ei palele, ja näytän jotenkin ankean ja asiallisen tyylikkäältä mielestäni. Joskus vain ankealta. Tänään lisäsin huulipunaa.

Huulipuna on hieno asia. Se tekee minut epänäkymättömäksi.

Osaan jo mennä bussille oikeaan aikaan aamuisin ja iltaisin. En ikinä uskonut, että oppisin.

Olisi mukavaa nähdä itseni taas joidenkin jännittävien uusien lasien läpi vähän mystisenä ja etäisenä. En tänään osaa kuvitella miltä vaikutan Valssimiehen mielestä, tai ainakaan, että hän näkisi minussa mitään kiehtovaa. Olen varmaan tosi mukava, ja monta muuta oikein hyvää ja kivaa ja mukavaa adjektiivia, mutta kuka sellaisesta jaksaa kiehtoontua. Tänään olen vain väsynyt, niin paljon, että olen jopa vähän huonovointinen.

Huomenna haluaisin joulusiivota. Tai edes siivota.

Diiva lähti jo reissulleen. Se tuli vähän yllättäen se lähtö, luulin, että siihen olisi vielä päiviä, ja sitten hän ilmoittikin olevansa lähdössä. Siitä kesti kyllä vielä kolmisen päivää, ennen kuin lähtö oikeasti tapahtui, mutten silti ehtinyt varautua asiaan yhtään sen paremmin pesemällä pyykkiä. Yhden joulupaketin ehdin laittaa hänen mukaansa.

Tein jouluostoksia. Niiden lomassa vein kaunomielen n. viiden neliön kokoiseen ravitsemusliikkeeseen jonka seinät ovat täynnä töherryksiä, odotimme tilaamiamme annoksia n. kolme kertaa sen ajan kuin mitä meillä meni niiden ahmimiseen. Emme puhuneet mitään syödessämme. Minä söin cheddarhampurilaisen ja ranut, Kaunomieli annoksen, jonka nimi on Heinäpään Teurastaja. Olimme hyvin tyytyväisiä.

Olen sokerilakossa. Kohta 23 tuntia. Ehkä siksikin olen väsynyt, krapulaisen oloinen ja ärtynyt. Valssimies tulee kohta tänne, ja suunnittelen kiukuttelevani hänelle turhista asioista. En ole tehnyt sellaista kellekään tosi pitkään aikaan. Sitten en ainakaan olisi niin läpitunkevan mukava.

Olen nyt kahdesti peräjälkeen käynyt lähikuppilassani, mutten ole juonut mitään. Olen vain pikaisesti vaihtanut kuulumiset ystävien kanssa. Onkohan minusta tulossa kuivakka ja tylsä ihminen. Sitä se sokerittomuus teettää.

Jostakin muusta olen ajatallut kirjoittavani, kunhan vain löytäisin jostain rippusen aikaa, kuten nyt. En muista mistä. Koko syksy on mennyt niin nopeasti. Tanssien ja opetellen. En ole harrastanut mitään näin paljon sitten lukioaikojen. Ei oikeasti perheestään vastuussa oleva ihminen pystyisi tällaiseen. En minä olisi pystynyt aiemmin. Kai tämä on ollut hyvä juttu, ja olen kai nyt ottanut vahingon takaisin, ja yllättäen huomannut, että kun lapset aikuistuvat, en jää tyhjään pesään ruikuttamaan surkeuttani.

Aina välillä minulla on etäisesti huono omatunto siitä, etten ole tämän enempää aktiivisella otteella mukana tyttärien elämän tarkkailussa. He eivät ole elämäni keskipiste enää, minä itse olen. Se tuntuu hitusen väärältä, mutta järki väittää muuta. Ovat he silti valtavan tärkeitä ja ihania ja rakkaita. Heillä on varmaan elämässään jo paljonkin asioita, joista minä en tiedä.

Eilen oli viimeinen tunti ennen joulua. Viisiaskelfoksia ja samanlaista tangoa. Vaihtelimme rytmien välillä. Pidän tangosta enemmän. Ja perinteisestä foksista enemmän kuin viisiaskelfoksista. Tässä on liian renkuttava meininki, viejät usein alkavat veivat käsiä kuin jossain vanhassa mykkäfilmissä, jossa esitetään tanssimista.