For you to walk on.

Silittelen mieleni kupruja ja oion ryppyjä ja selvittelen takkuuntuneita hapsuja taas järjestykseen. Valssimies auttaa tässä, ja se on vähän noloa, kun sehän tarkoittaa, että hän siis myös näkee kaikki ne takut ja rypyt. Sanon asioita ääneen, ja annan itselleni anteeksi, vaikka sanonkin aina vähintäänkin jotain vähän asian vierestä, tai lähestulkoon päinvastaista kuin tarkoitan. Jostain syystä hän ymmärtää minua silti, tai ei ainakaan ymmärrä niin pahasti väärin, että siitä seuraisi vielä suurempia takkuja. Ehkä hän vain antaa niiden ristissä olevien lankojen olla, ei ala tempomaan väärään suuntaan, eikä siis aiheuta mitään tiukkoja umpisolmuja vahingossa. Odotetaan, josko ne vaikka itsestään vahingossa aukeaisivat.

Ihanan laiska tapa. Tuo varmasti alkaa ärsyttää minua jossain vaiheessa, jos sinne asti päästään.

Asuin joskus talossa, jossa kävi joka viikko virolainen siivoojatar. Hän puisteli räsymatot ulkona, ja sisälle tuodessaan rapsutteli hapsut suoriksi pienellä harjalla. Se tuntui jotenkin turhalta, kun mietin, että kohtahan tuosta taas kävellään tai kontataan yli, ja sitten ne eivät enää ole viivasuorassa.

Olisi siistiä olla sellainen ihminen, joka osaisi näyttä ulospäin ihan rauhalliselta ja viileältä, vaikka sisällä on meneillään jonkinasteinen shitstorm. Minä ehkä osaan ulkokultaisesti pitää pokan useissa tilanteissa, mutta suuret myllerrykset vaikuttavat keskittymiskykyyn, jonka seurauksena teen huonoja päätöksiä, pieniä asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni irrationaaliseksi. Ja silloin epäilen myös näyttäväni siltä. Ja lähellä olevat kyllä varmasti näkevät mieleni liikkeet. Siksihän tunnen heidät läheisiksi, koska he ovat päässeet tai syntyneet kuoreni sisään.

Olen kuitenkin edistynyt hienosti, siis siinä hienossa kokonaisvaltaisessa projektissa, jonka tavoite on voida paremmin kuin ennen. Että en olisi se itseaiheutettu marttyyri, joka väen väkisinkin ajaa itsensä tilanteeseen, jossa voi huonosti, ja syyttää siitä sitten muita. Olen sisäistänyt ajatuksen, että minun pitää hoitaa ja huolehtia itsestäni. Nyt arvelin, että tarvitsisin lääkkeeksi taas puhjenneeseen ylikuormittumistilaani brittiaksenttia á la Netflix, juustokakkua, unta, pyykinpesua ja kävelylenkkejä.

Juustokakku onnistui keskinkertaisesti, ei siis lainkaan huonosti. Se ei ole liian makeaa, mutta valkosuklaa saisi erottua selvemmin, ja pohja on hieman liian mureneva. Kerrankin en laittanut pohjaan liikaa voita. Toisaalta pidän voista enemmän kuin lähes mistään muusta. Koostumus on minun tekemäkseni harvinaisen kuohkea. Oloni on kakun syömisestä jo hieman fyysisesi huonovointinen, mikä saattaa toimia hyvänä katalysaattorina kävelylenkin toteuttamiselle, mikä edistää henkistä hvinvointia.

Kävelin eilenkin, jonkin verran. Olen koko viikon pienillä ovelilla tempuilla sekä julkisia kulkuneuvoja huonosti hyödyntäen aiheuttanut itselleni tilanteista, joissa kävelen ulkoilmassa aikana, jolloin aurinko on vielä taivaalla, ja olen siitä hyvin tyytyväinen.

Olen myös tanssinut viikon aikana ehkä n. seitsemän tuntia. Jopa humppaa ja rumbaa. Törmäilen eri puolilla kaupunkia ihmisiin, jotka ovat saman tanssillisen salaseuran jäseniä, ja käyn outoja keskusteluja oudoissa roskakatoksissa ja kauppojen kassoilla. Pidän siitä.

Sanan marttyyri merkitys on muuttunut nykykielessä. Ennenhän se oli tosiaankin vääryyttä kärsivä uhrautuja, joka julistetaan pyhimykseksi. Nykyisin marttyyri on muita omalla hyveellisyydellään ja uhrautuvuudellaan piinaava vaivalloinen ihminen, joka koko ajan vaatii palvomisrituaaleja. Kertookohan se jotain meidän ajastamme? Että ei tässä kuule kenenkään muun palvomiset kiinnosta. Kukin huolehtikoon itsestään, ja jos joku on niin tyhmä, että menee uhrautumaan, niin on se kyllä sitten vielä erityisen kohtuutonta että sälyttää muille sen sädekehän virittelyn vaivan. Kun olisi tässä muutakin tekemistä.



Ai niin. Toimin kamarineitinä, kun Diiva sovitti kansallispukua. Rovaniemen pukua, eli puettiin kaunis hame, jossa raidat ovat kuin revontulia yötaivaalla, palttinainen paita ja essu, tyköistuva liivi, pirtanauhassa roikkuva irtotasku, korut ja päänauha. Diiva sitten tanssi ganstarap-liikkeitä ympäri olohuonetta ja ihasteli, että hei, tämähän on tosi hieno. Jossain vaiheessa hoksasi kauniisti kirjaillun irtotaskun - hei, mikä tää on? Vähänkö siistii, tästä on käännykkätaskukin!