Olen jotenkin taas tipahtamassa hieman huonomman fyysisen voinnin aallonpohjaan. Luulen, että tämä on sellainen ikäilmiö. Välillä vointini on hyvä, tunnen jaksavani ja iho on hyvässä kunnossa, ruoka maittaa sopivasti eikä kolota. Sitten on taas toisenlaisia kausia, tuntuu kuin olisi verenpainetta, jonka tunteen epäilen johtuvan jumittuneista niskoista, nenäni onteloita pistelee enteilevästi, ja mikään määrä ruokaa ei joko riitä tai ole sopiva määrä olemaan tuottamatta liian pinkeää oloa.
Voin vain ällistellä sitä, että ilmeisesti elämäni on oikeasti aiemmin ollut niin korkeajännitteistä, tiivistunnelmaista eikä siinä ole ollut aikaa reflektoinnille, eli en muka ole ehtinyt havainnoida tällaisten olotilojen vaihteluja kehossani. Että joo, välillä on hyvä olo, välillä huonompi. En ole havainnut aaltoliikettä, enkä oikeastaana kunnolla vaikutusmahdollisuuksiani siihen.
Liikuin loppukesästä ja alkusyksystä enemmän kuin pitkään aikaan. Se oli se tanssi, ja pyöräily. Nyt pyöräily alkaa jäädä taas talveksi, koska tiet ovat iljaneiset ja pimeät. Tanssi ei enää tunnu niin liikunnalta, ja jotenkin sitä ei tule enää harrastettua lähellekään kymmmentä tuntia viikossa. Viime viikolla vain kaksi. Tällä viikolla kaksi tai korkeintaan kolme, todennäköisesti neljä. Ei se riitä, vaikka odotankin taas tangoa sydän väristen.
Onnistuin ilmeisesti vihdoin herättämään sen uinuvan pedon, jota myös jumppakärpäseksi kutsutaan. Haluan liikkua enemmän, en siksi, että haluan asiaan huolellisella kansankasvatuksella, valistuksella ja tositeeveeformaateilla esitellyt hyödyt, vaan siksi, että se tuntuu hyvältä. Tai no olisihan se kiva, että vatsanahkani pysyisi jossakin ruotulinjassa selkärankaani nähden, ja että joku ei taas kadottaisi huolella kasvatettuja täytteitä pakaroistani.
Ei niitä nytkään mitenkään paljoa ole, mutta ikäni lattaperseisyydestä kärsineenä olen vähään tyytyväinen.
Näyttää pahasti siltä, että elämäni vaatii aiempaa suurempaa suunnitelmallisuutta. Vaatihan se aiemminkin, mutta kuvio toistui lähes samana päivästä toiseen, ja keskittyi lähinnä singahteluun, ruokahuoltoon ja pyykinpesuun. Nyt tarvitsen viikkosuunnitelmaa - minä päivänä ehdin tehdä mitäkin. Nähdä Kaunomieltä, katsoa ensitreffit alttarille, tanssia, ostaa omenoita, pestä lattiat, katsoa keikkoja, juoda aamukahvia sängyssä. Kirjoittaa. Pyykinpesukaan ei oikein ole vielä löytänyt omaa aika-avaruuttaan tästä todellisuudesta. Nyt sinne pitäisi vielä ujuttaa salikäyntejä, lenkkeilyä tai uintia. Seinäkiipeilyä ja biljardia.
Diiva onneksi on luontevasti kyljessäni tämän tästä, ilman ajanvarausta. Törmäämme tämän tästä eteisessä ja keittiössä. Höpötämme. Aika harvoin syömme yhdessä, mutta tiedän, että hän syö kaikenvärisiä asioita ja papuja. Lauantaiaamuna istuimme keittiössä neljästään, Valssimies, Poika II, Diiva ja minä. Keitin kahvia pressopannun toisensa jälkeen ja ojentelin Diivalle omenoita ikkunalaudalta. Se oli mukavaa. Kyllä minä tästä pidän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti