torstai 13. lokakuuta 2016

Say what you mean.

Tämä viikko on vaihteleva ja vähän kiireinenkin. Mukavia kiireitä, paitsi jotkin niistä askareista, jotka eivät edisty muiden, aikataulukriittisempien ja ehkä innostavampien tekemisyksikköjen ilmaantumisen takia. Pyykinpesusta ei tarvitse edes haaveilla, ja ne farkut, joissa on koppakuoriaispolvet ja joissa näytän aivan keskiaikaiselta moottoripyöräritarilta, olivat eilen sisäreidestä rikki kun tulin kotiin. En tiedä, kauanko asiantila oli ollut tuollainen. Toivottavasti ei kovin kauaa, olin siinä vaiheessa käyttänyt noita farkkuja kaksi vuorokautta lähes putkeen ja tuntenut oloni voittamattomaksi.

Singahdin Helsinkiin ja takaisin. Se oli virkistävää. Helsinki haisee ihanasti kaupungilta.

Olen nyt päässyt nukkumisen makuun. Nukkuisin miten ja missä vain. Nukuin lentokoneessa, ja aina kun hieman havahduin unesta venytelläkseni nolosti ja vaipuakseni sinne takaisin, näin ensimmäisenä edessäni istuvan julkimon takaraivossa pollottavan finnin.

Oulu ei haise kaupungilta, mutta tuntuu minun omaltani. Jolkottelin eilen kotiin tuttuja nurmikkoja pitkin, kapeita kujia myöten, kirkon portaiden kautta oikoen. Katujen kuluneet laatat tuntuvat minun omalta lattialtani. Minun askeleeni sopivat tänne. Puiden oksat pimeää taivasta vasten ovat olohuoneeni katto. Ilman on viileää ja pehmeää ja minua varten.

Kävin juomassa vihreää teetä. Ei siinä mitään järkeä ollut, nukkumisen sijaan käydä nyt varta vasten kaupungilla juomassa kuppi vihreää teetä. Mutta onhan se syy. Olen yhtäaikaisesti ymmälläni ja täysin varma siitä, mitä nämä tapaamiset tarkoittavat. En kysele ja johdattelen puheenaiheet aina jonnekin kauas kinttupoluille, hassuihin, yleisiin, kiinnostaviin mutta neutraaleihin aiheisiin. Saan siitä jonkinasteista huvia. Luulen, että tuo on passiivisagressiivista vittumaisuuttani, joka ilmenee melko harvoin, koska olen niin miellyttävä ja helppo ihminen sosiaalisesti. Paitsi, kun yrität tulla lähelle.

Tarvitsen jonkinlaisen äänentoistovempeleen. Kaiuttimet, radion, johon voi liittää laitteen, joka tuottaa musiikkia. En ole ehtinut tanssia enkä liikkua niin paljon. Syödä olen ehtinyt. Tarvitsen viikonlopun, jossa on päivä, jossa on vain musiikkia ja aikaa.

3 kommenttia:

  1. Kaiutinsuosituksia: tyypiimpi Marshall stanmore tai edukas JLB Go. Bluetooth yhteydellö molemmat. Suosittelen. Etenkin marsua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tutustun noihin. Joku edukas on kyllä mielessä, ja pienikokoinen, ja helposti siirreltävä.

      Poista
    2. Hah, Marshall lähti Ohlssonilta matkaan. Hintaa jäi rapiat 150 euroa. On se kyllä niin nätti! Kiitos!

      Poista