En muuten yhtään tiedä, mikä on jääkiekon tilanne tänään. Kärpät ja Tappara ovat finaaleissa, mutta jokohan se homma loppui vai milloin. Onko tuossa kilometrin päässä esim. eilen juhlittu ilo ylimmillään, vai juotu murheeseen.
Tämä havainto on vain hätäinen tuulen painama roska tajunnan tuulilasissa. Siinä lukee "Tollo - sinulta menee koko ajan ohi oikeasti tärkeitäkin asioita kun et seuraa aikaasi".
Flashback: Kuuma kesäpäivä kymmenisen vuotta sitten. Minulla oli hulmuava kesämekko. Olin juuri tavannut kaupan parkkipaikalla tuoreen ex-mieheni. Menin tämän jälkeen Alkoon. (asioilla ei ollut yhteyttä, toim. huom.) Olin valitsemassa jotain pirskahtelevaa, kun Ex soitti perääni ja onnitteli maireasti. Olin hänen silmämääräisen arvionsa mukaan raskaana.
No en tietenkään ollut, enkä erityisesti ilahtunut saamastani huomiosta. Siinä suhteessa ollessani en koskaan kokenut, että hän olisi pitänyt minua riittävän viehättävänä, mikä oli mielestäni suuri vääryys, ja olin asiasta kovasti eri mieltä jo silloin. Nyt siis olin hänen mielestään vielä epänormaalisti lihonutkin, vaikka mielestäni olin kyllä laihtunut. Ja mitä ihmettä se enää minun uumaani kyttäsi! Erityisesti minua harmitti, koska olin luullut näyttäväni aivan tyrmäävältä siinä mekossa.
Henkäisin vauhtia, istahdin sellaiselle jakkaralle, jolta voi kurkotella ylähyllylle, ja avasin sanaisen arkkuni saranat natisten.
Käytävällä minua kohti käveli vanhempi pariskunta, joka seisahtui kohdalleni hetkeksi. Silmät suurina. Mies sanoi "Tollo". Sitten he poistuivat. Passiivis-agressiivisesti subventoin tämänkin takapotku exäni hyödyksi.
Kun lopettelin puhelun, nousin ylös ja pudistelin pölyt epäonnisen mekkoni persuksista, huomasin, että vieressäni oli näyttävä iso, n. kolmen litran viinipullo, jonka kyljessä viinin nimi "Tollo".
Havainto:
Olen onnellisempi ja vähemmän ahdistunut kuin koko kevään aikana. Näennäisesti ilman mitään syytä. Ehkä joitain asioita on oikeasti muuttunutkin parempaan suuntaan, ja ahdistusta aiheuttavaa kuormitusta on vähemmän. Se olisi loogista. Pelottavampi skenaario on se, että nyt kun syön sokeria, olen ylipäänsä rennompi, menen ja viheltelen pää pystyssä, enkä pysähdy kaivelemaan tikulla kaikkia tielle tipahtaneita paskakikkareita. Ja valita sitten kun haisee.
Eilen illalla katselin telkkaria, josta tuli valitettavan vähän mitään minua kiinnostavaa. Tämänhetkinen ehdoton suosikkini on Ruotsin Ensitreffit alttarilla. Ehkä se, että nämä henkilöt ovat eri maasta, etäännyttää hahmot minusta sopivasti. En koe niin suurta myötähäpeää ja tulkitse kaikkea vuorovaikutusta omiin sekaviin tilannereaktioihini verraten, vaan aloittelevien pariskuntien keskustelut nivoutuvat jotenkin loogisemmin yhteen, kuin niissä olisi hienovarainen juonenkehittymä. Tai että he eivät olisi niin hermona tai arkisen poissaolevia. Tai sitten olen vain tottuneempi formaattiin ja nielaisen nyt kyseenalaistamatta isompia kulauksia kerrallaan. Tai sitten ruotsalaiset osaavat tuon homman paremmin. Joko parisuhteet tai editoinnin.
Samalla kun katselin, muokkasin exceliäni. Tarkkailtuani tottumuksiani alan olla melko varma siitä, montako vaatetta tarvitsen mitäkin lajia, mihinkin tarkoitukseen. Otan nyt eri lähestymistavan - muodostan ensin tarvittavan rungon täsmennyksineen ja yhdistelen sitten siihen nykyisen garderobini, ja kartoitan oleelliset puutteet. Tämä on siis radikaalisti eri tapa kuin nykyinen, jossa käytössä olevien vaatteiden lukumäärä on maksimissaan sata, mutta niistä 70 voi olla rantatoppeja ilman mitään rajoitteita.
Tämä strukturointi pureutunee paremmin siihen ongelmaan, että kategoriassa toppi/paita on tälläkin hetkellä 47 artikkelia, mutta minun on hyvin vaikea löytää kaapistani mitään päällepantavaa töihin.
Tällainen tarkastelutapa ohjaisi nimenomaan ostokäyttäytymistäni. On kovin rentouttavaa lipua kaupasta toiseen, katsella ja sovitella eri lähestymistapoja naiseuteen, kuvitella itseään eri tilanteissa, haaveilla. Jatkan sitä jatkossakin. En kuitenkaan voi jatkossa toimia siten, että antaisin itselleni luvan ostaa vain vaatteita, joista minulle tulee hyvä mieli. Vaikka siinäkin on oikeastaan paljon järkeä.
Mutta. Haaveilen mieluummin itseni jonnekin rantamaisemiin sijoittuvalle terassille lasillinen sangriaa kädessäni kuin hytisemään tai hikoilemaan oikuttelevan ilmastointihengettärän tyrannisoimaan toimistoon asiallisena neiti Näpsänä. Tästä johtuen vaatekaapissani on hitusen liikaa "tällä voisi ehkä kesällä käydä torilla, jos on helle" -tyyppisiä vaatteita, ja loput sitten farkkuja, t-paitoja, ja villatakkeja.
Ratkaisen tilanteen olemalla yleensä sekä töissä että vapaalla hipsterihtävä täditkin-rokkaa-vielä -hahmo, mikä on ihan hienosti toimittu. Asiassa piilevä ongelma on se, että olen nainen, ja naiset kyllästyvät asioihin ja tarvitsevat vaihelua. Tai siis ongelma ei ole se, että olen nainen, tai että kyllästyn (miksei saisi kyllästyä? Puolet ihmisistä ovat naisia, ja ne kyllästyvät.) vaan se, että en ole järjestänyt itselleni vaihtelunhaluani tyydyttämään riitävän käytännöllisiä ja arjessa toteutuskelpoisia vaihtoehtoja.
Nyt aloin taas epäillä kaivelevani tässä jotain kuivaa ja harmitonta lantakikkaretta ihan vain harrastuneisuuttani. Ei minulla mitään ongelmaa ole. Minulla vaan ei ole rahaa ostaa sekä kaikkea mitä milloinkin haluan, että niitä asioita mitä oikeasti tarvitsen, ja olisi perin järkevää saada lompakkoni koulutettua aukeilemaan oikea-aikaisesti, oikeissa paikoissa. Sitä paitsi ekologisuudestakin tulee hyvä mieli.
Hence, the excel. Olen ihan varma, että se on parantanut elämänlaatuani huomattavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti