Liuotushoitoa.

Uimahalli oli jälleen täynnä manaatteja. Siis sellaisia yhtä leveitä kuin pitkiä naisia, jotka liplattelevat hitaasti vesijuoksualtaassa parvina, ja kaakattavat, kuten parvilla on tapana. Liikkuvat oikeaan suuntaan todennäköisesti vain muiden imussa. Tarkoitukseni ei ole soimata kanssaihmisiä heidän elintavoistaan (lasitalossa kun asun), mutta tuollaisia mereneläviä katsellessani en voi olla miettimättä, kuvittelevatko he harrastavansa liikuntaa, vai onko kyseessä vain hienosyinen sosiaalinen peseytymisriitti. Itse viuhdon vesijuostessani sen minkä jaksan, näytän taatusti naurettavalta, eikä se tunnu yhtään missään. En vain ymmärrä koko lajia.

Niitä on monta, lajeja joita en ymmärrä.

Eilen osuin vesijuoksualtaaeen juuri, kun alkoi jonkinlainen jumppa. Yritin olla spontaani, innostuva ja kokeilunhaluinen, mutta ei, tuokaan ei ollut minun juttuni. Liikkeet olivat tylsiä, ne saivat vesijuoksuvyön kiristämään kylkiä inhottavasti, eikä edelleenkään tuntunut yhtään missään. Pulahdin toiseen altaaseen leikkimään sammakkoa. Vedessä lilluminen liottaa hartioista kireyttä, varmasti myös manaateilta.

Verenpaineeni on ollut vähän koholla. Kyllä se tästä asettuu, kunhan saan päässäni vinhasti pyörivistä asioista edes muutaman asettumaan paikoilleen, edes hetkiseksi. Eron myötä asuminen täytyy miettiä uudelta kannalta, ja me kolme naista nyt tarmokkaasti irrottelemme henkisiä liimapaperinäppejämme kotinurkista. On hienoa nähdä se sinnikkyys, jolla teini-ikäiset lapseni pyrkivät notkistamaan katsantokantojaan löytääkseen erilaisia kuvakulmia, joista asiat näyttäisivät lystikkäämmiltä. Tuollaisilla asenteilla tulee selviämään mistä vain.

Sovitin T-paitaa. Sellaista ihan oikeaa, naistenmallista suorarunkoisten ihmisten vaatetta, jota ei oltu erityismitoitettu tosinaisen tarpeita vastaavaksi ylimääräisillä muotolaskoksilla, kuminauharimssuilla, ja strategisesti asetelluilla lohikäärmeen- ja tiikerinkuvilla, joiden tarkoitus on vakuuttaa, että käyttäjällä on puuman luonne, vaikka elopainoa onkin kahden puhvelin verran. Ensimmäistä kertaa huomasin peilissä jotain eroa entiseen. Ne poukurat, jotka pullistuvat rintaliivin ja kainalon väliin, olivat pienentyneet. Ihan varmsti tein tämän havainnon. Nyt tosin mietin, oliko t-paidan materiaali vain niin jämerää, että se toimi kainalokorsettina. Jos näin olisi ollut, en varmaan olisi saanut sitä päälleni, tai pois, joten kyllä vain, kirjaan tämän havainnon sarakkeeseen ”liikunnan hyödyt”.

Läskin sijaan kainaloissani on siis silkkaa terästä, ainakin vähän. Muistan joskus taannoin sanoneeni blogistisesti ääneen, että ”Hei, olen Veela, XX vuotta, ja haluan laihtua kainaloistani”. Hämmentävää.

On myös hämmentävää tiedostaa, että kuntosaliharjoittelu ja salaatin syöminen ovat toistaiseksi ainoita asioita, joilla on ollut mitään vaikutusta vartalooni. Painosta emme vielä voi sanoa mitään. Olisin niin kovasti toivonut, että tilanteeseen löytyisi jokin eksoottisempi ratkaisu.